Ajankohtaista
Joulukuusilento näkyi taivaalla ja uutisotsikoissa.
Vuoden 2024 sanapoiminnot on julkaistu.
Vuoden selväsanainen -ehdokkaat selkeyttävät virkakieltä.
Sivustouudistuksen myötä moni tuttu kotus.fi-sisältö on uudessa paikassa
Kotus.fi-sivustosta julkaistiin uudistettu versio 12. joulukuuta 2024 WordPress-julkaisujärjestelmässä. Uudistuksessa päivitettiin myös kotus.fi-sivuston rakennetta. Kielitietoa-sivullamme kerrotaan keskeisistä rakenneuudistuksista.
Kotuksen joulukalenteri uudissanojen parissa
Digikukkarosta nudehuuliin, hiiriraivosta sipsikaljavegaaniin! Kotuksen vuoden 2024 joulukalenterissa sukelletaan 2000-luvun uudissanasatoon. Jokaisessa luukussa esitellään kolme uudissanaa 2000-luvun alusta tähän päivään.
Poimintoja
Kysymyksiä ja vastauksia
Kielen asiantuntijoille tulee jatkuvasti monenlaisia kieliasioita koskevia kysymyksiä. Näille sivuille kootaan kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia murteista, sanojen ja nimien alkuperästä, nykysanastosta ja vanhasta kirjasuomesta.
Kolumniaarrearkku
Kielestä on kirjoitettu vuosien saatossa mitä moninaisimmista näkökulmista. Kolumniaarrearkkuun on koottu noin 1 200 kielen asiantuntijoiden laatimaa kirjoitusta vuosilta 1996–2023. Tervetuloa kielitiedon ja -tunteiden äärelle!
Verkkokurssi oikeinkirjoituksesta
Oikeinkirjoitusta verkossa -kurssilla voit tutustua ajantasaisiin oikeinkirjoitusohjeisiin ja tehdä harjoituksia silloin, kun sinulle parhaiten sopii.
Kieli- ja nimitestit
Kiinnostavatko kielipähkinät? Teetkö mielelläsi testejä? Kotuksen kieli- ja nimitestit Moodle-oppimisympäristössä tarjoavat monenlaista purtavaa.
Teemakoosteet
Teemasivuilla julkaistaan koosteita Kotimaisten kielten keskuksen moninaisista verkkosisällöistä. Koosteiden teemoja voivat olla esimerkiksi juhlat, vuodenajat ja henkilöt.
Kielitoimiston ohjepankki
Kuukausien nimitykset ovat yleisnimiä, eli ne kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, esimerkiksi joulukuu. Samoin pieni alkukirjain on kansanomaisissa kuiden nimityksissä, esimerkiksi hankikuu, mahlakuu, mätäkuu, tuohikuu ja vaahtokuu.
Uutta Kielikellossa
16.12.2024
Anni Jääskeläinen
Uutta Språkbrukissa
13.12.2024
Minna Saarelma-Paukkala
29.11.2024
Charlotta af Hällström-Reijonen
14.11.2024
Helena Hartman