Vatjan kieli on yksi suomen lähisukukielistä. Kieli on äärimmäisen uhanalainen. Vatjaa ilmoitti viimeisimmässä Venäjän väestönlaskennassa (2010) osaavansa alle 70 ihmistä. Muutamia vatjalaisiksi ilmoittautuvia elää myös Virossa.
Vielä ennen toista maailmansotaa vatjaa puhuttiin neljässä kylässä Laukaanjoen suulla Inkerinmaan luoteisosassa silloisessa Neuvostoliitossa. Alue on nykyisin hallinnollisesti osa Kingiseppin piiriä Leningradin oblastissa.
Vatjan vakavaa tilannetta voi miettiä syyskuun 20. päivänä, kuolleiden kielten muistopäivänä. Muistopäivänä järjestetään Helsingissä kynttiläkulkue.
Kieliopin kuvausta jo 1800-luvulla
Vatjaa on tutkittu yli kaksisataa vuotta. Tieteellisen keskustelun piiriin vatjalaisten olemassaolo tuli jo 1700-luvun lopussa.
Ensimmäisen vatjan kieliopin kuvauksen julkaisi August Ahlqvist 1856. Seuraavan vatjan kieliopin julkaisi Paul Ariste 1948. Nämä kuvaukset perustuvat jo aiemmin sammuneeseen aluemurteeseen.
Vatjalaisen Dmitri Svetkovin (1890–1930) vuonna 1924 laatima vatjan oppikirjan käsikirjoitus perustuu vielä viime vuosikymmeninä puhuttuun Joenperän kylän murteeseen. Käsikirjoitukseen liittyy traaginen tarina. Kieliopin laatineen Svetkovin kerrotaan olleen harvoja akateemista tutkintoa tavoitelleita vatjalaisia. Vatjan kielen tutkiminen jäi Svetkovilta kesken, sillä hän päätyi epäonnisen rakkausjutun takia itsemurhaan. Menetys oli vatjan kielen näkökulmasta suuri siksikin, että Svetkov oli laatinut noin 20 000 sanalippua omasta kielimuodostaan. Aineistoja on sittemmin hyödynnetty vatjan kieltä koskevissa julkaisuissa.
Vatjan ääni sadan vuoden takaa
Vatjan kielen tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu k:n muuttuminen tš-äänteeksi etuvokaalin edellä. Näin esimerkiksi ’kenkää’ merkitsevä sana on tšentšä ja vatjan tšüsüä on suomeksi ’kysyä’.
Tätäkin piirrettä voi kuulostella Lauri Kettusen nauhoittamilta vahalieriöiltä. Kettunen tallensi vatjan kieltä vuosina 1915, 1923 ja 1932. Suomen kielen nauhoitearkistossa on Kettusen äänittämiä vatjaa sisältäviä vahalieriöitä yhteensä 50. Näytteitä niistä on kuunneltavissa Kotuksen verkkosivuilla.
Nauhoitteiden kuuntelua saattavat helpottaa litteraatiot, jotka on julkaistu teoksessa Näytteitä vatjan kielestä (1932). Alla olevissa kuvissa ovat näytteen ”Kahs velliä da pappi” litteraatiot.
Monenlaisia vatjalaisaineistoja
Kotimaisten kielten keskuksessa on monenlaista vatjan kieleen ja vatjalaisiin liittyvää aineistoa. Vatjankielisiä nauhoitteita on yhteensä satakunta, uusimmat 1990-luvulla nauhoitettuja. Tietoja vatjalaisista on myös yksittäisten tutkijoiden henkilöarkistoissa, muun muassa Helmi Helmisellä ja Elvi Erämetsällä.
Äänitteiden, sanasto- ja nimikokoelmien lisäksi arkistossa on vatjalaisia koskevaa käsikirjoitusaineistoa. Laina Syrjäsen (1930-luku) käsikirjoituksessa kuvataan vatjalaisten leivänvalmistusta ja siihen liittyvää sanastoa. Arkistoituna on myös suomen kielen professori Paavo Siron käsikirjoitus Vatjalaisten teurastustapoja (1932). Molemmat kuvaukset on laadittu haastatellen Grigori Kuzminia, joka oli kotoisin Kattilan pitäjästä. Käsikirjoitukset sisältävät sanaston lisäksi tietoja muun muassa vatjalaisten uskomuksista, kuten seuraavassa:
Lampaan aivoja, pääajud, ei kuitenkaan syödä, kuten lehmän ja siankin, vaan ne heitetään menemään, sillä lampaa ajui ei saa süvvä, to lied lampaa mieliekaa. Lammas on jonkunlainen tyhmyyden vertauskuva, tavattiin nimittäin sanoa: lammaz on lammaz, tämä eb mennü sinne kuhu änt ajettii, ain meni toisel puolel. – – Samalla tavoin sanottiin tyhmälle: siä oled niku lammaz. sinua lähetä ühtie puolel, siä menet toisee puolee. Tämä huudahdus merkitsee samaa kuin lauseet: oi siä durakka! tai oi siä tuhma! Tähän liittyy sitten sellainen usko, että tulee yhtä tyhmäksi kuin lammas, kun syö lampaan aivoja, ja silloin lieb lampaa mieli pääz. (Siro 1932, s. 14–15.)
Kursseja ja oppikirjakin
1990-luvulta alkaen Tarton yliopiston tutkija Heinike Heinsoo on järjestänyt vatjan kielen kursseja Inkerinmaalla. Hän on laatinut vatjan kielen oppikirjankin.
Vatjan kielelle ei kehitetty omaa kirjakieltä silloin, kun kieltä vielä käytettiin arkisessa vuorovaikutuksessa kyläyhteisöissä. Kun Neuvostoliitossa 1930-luvulla useille vähemmistökielille luotiin omat kirjakielet, vatjankielisten opetuksessa käytettiin sen lähisukukieltä ja osin samoilla alueilla puhuttua inkeroista. Nykyään vatjaksi on tarjolla yksittäisiä opetusmateriaaleja, mutta käyttäjiä niillä on hyvin vähän.
Kuolleiden kielten kynttiläkulkue
Syyskuun 20. päivä vietetään kuolleiden kielten muistopäivää. Sukukansojen ystävät ry juhlistaa päivää vuosittain järjestämällä Helsingissä kynttiläkulkueen.
Kynttiläkulkue lähtee liikkeelle kello 21.30. Reitti kulkee Uuden ylioppilastalon edestä M. A. Castrénin patsaalle. Patsaan edessä pidetään pieniä puheenvuoroja. Erityisesti muistellaan Klavdia Plotnikovaa ja Albert Razinia.