Romaanissaan Jää Ulla-Lena Lundberg kertoo erään henkilönsä sanoin, kuinka ”kun meri on jäätynyt, meidän maamme ovat laajentuneet satakertaisesti, ja liikkumatilaa ja kiillotettuja lattioita on niin kauas kuin silmä kantaa”. Ulkosaariston asukkaat ovat oppineet tuntemaan jäänsä ja tietävät, missä siihen voi luottaa ja missä ei, minne voi ulottaa kulkunsa.
Tämä ”jään taju” on ollut myös monella sisävesien äärellä eläneellä. On oltu perillä siitä, missä kohtaa on virtapaikkoja tai lähteitä, jotka pitävät veden sulana tai jään heikkona kovimmissakin pakkasissa. Salakavalimpia ovat itsestään syntyneet uhkuavannot. Päälle satanut lumi tekee ne usein näkymättömiksi. Näille sulapaikoille, jotka syntyvät usein jään puhjetessa lumen painosta, on ollut monia alueittain vaihdelleita nimityksiä.
Uhkumista
Sanaa uhkuavanto tai uhkuavento on vanhastaan käytetty toisaalta peräpohjalaismurteissa ja toisaalta siellä täällä itämurteissa. Uhkuminen tarkoittaa tässä tapauksessa veden nousemista jään pinnalle, ja uhku on jäälle nousseen veden lumen kanssa muodostama hyhmä. Myös uhkureiästä on puhuttu ja Hämeessä uhkulävestä.
Uhkuavanto on käytössä myös yleiskielessä samoin kuin uveavantokin, joka on alkuaan itämurteinen nimitys. Tämän yhdyssanan alkuosa uve- on luultavasti johdos sanasta vuo, joka on alun perin ollut vokaalialkuinen.
Perttelissä on kerrottu, kuinka joku ”ajo vaa yli järve vaik ol pal henkläppi” jäässä. Henkilävestä on puhuttu myös läntisellä Uudellamaalla. Muutamin paikoin sen sijalla oli henkireikä ja esimerkiksi Askolassa henkilaukku: Varomaton ”menee vaikka henkilaukkuu”. – Laukku tarkoittaa Kaakkois-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja osassa Keski-Suomea aukkoa ja reikää. Se on vanha germaaninen laina ja eri alkuperää kuin kantovälineen nimitys.
Pohjois-Savon Varpaisjärvellä on puhuttu häränsilmästä: ”Tuolla jiällä on häränsilimiä, kulukekoo varovasti!” Kuopiossa taas varottavana oli jäänsilmä. Mynämäessä käytettiin sanaa kuuahvento: ”Semmossi kuuahvenoi o hautonu” jäälle lumen alle.
Eläkeläpiä
Murteissa on uveavannolle tai muuten jäässä olevalle jäätymättömälle kohdalle myös useita elää-verbistä johdettuja nimityksiä. On eläke, elänne, eläte ja elätys tai elatus sekä yhdyssanoja kuten eläkeläpi, eläkepaikka, elännepää ja elätepää. Rovaniemellä tiedettiin, että ”siinähän on aina eläke, sehän syöpi niin löyhäksi sej jään”. Sääksmäellä taas oli huomattu, että ”jäähäj jää elänteitä äkkisyvissä paikossa”.
Lisää nimityksiä tulee varmaan vastaan sitä mukaa kuin Suomen murteiden sanakirjan käsikirjoitus etenee. Aakkosten loppupäässä odottaa ainakin valvanne, joka lienee alkuaan samaa sanuetta kuin valvoa.
