Kirjoitin jokin aika sitten erästä tekstiä työnteon myönteisistä vaikutuksista ihmisiin, joiden työkyky on heikentynyt joko vamman tai sairauden vuoksi. Sillä ei ollut merkitystä tekstini kannalta, kuinka paljon työntekijän työkyky oli heikentynyt – jonkin verran vai kokonaan.
Huomasin tekstiä laatiessani, että henkilöihin, joiden työkyky on heikentynyt, viitataan hyvin monenlaisilla ja keskenään kirjavilla termeillä. Esimerkiksi Kela, STM ja työeläkeyhtiöt käyttävät keskenään erilaisia termejä.
Usein puhutaan työkyvyttömistä. Termi työkyvytön johtaa kuitenkin mielestäni harhaan, sillä monella työkyvyttömällä on vielä työkykyä jäljellä.
Yhtenä perusedellytyksenä työkyvyttömäksi pääsemiselle tai joutumiselle on perinteisesti ollut se, että työkyky heikkenee yli 60 prosenttia. Osatyökyvyttömyyden edellytyksenä on ollut puolestaan työkyvyn heikkeneminen 40 prosentilla. Asia ei ole tosin aivan näin suoraviivainen.
Työkyvyttömien lisäksi usein puhutaan kuntoutettavista. Joskus näkee puhuttavan työrajoitteisista, vajaatyökykyisistä tai vajaakuntoisista. Pakkaa sekoittaa vielä toimintakyky, jota ei pitäisi mielestäni käyttää lainkaan puhuttaessa työstä.
Olen sitä mieltä, että olisi vakiinnutettava poliittisesti korrektit ja yhtenäiset termit kuvamaan työntekijöitä, joiden työkyky on heikentynyt. Rajoitteinen-sana on mielestäni hieman korrektimpi kuin kyvytön tai vajaa. Lopulta käytinkin tekstissä omaa termiäni työssärajoitteiset, joka kattaa sekä osatyökykyiset että ne työkyvyttömät, joilla on vähänkin työkykyä jäljellä.
Työssärajoitteinen ei leimaa työntekijää mielestäni yhtä vahvasti kuin työrajoitteinen. Siinä näkökulma ei ole henkilön rajoituksissa ja persoonassa vaan vahvemmin työssä ja toiminnassa.
L.R.
Terävästi-palstalla julkaistaan vierailevien kirjoittajien tekstejä ja Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää palautelomakkeella. Palstantekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa.