Pilkku ja tunteet oikeinkirjoituskoulutuksissa: pilkku herättää
- keskustelua
- ristiriitaisia tunteita
- vastenmielisyyttä
- uinuvia intohimoja (pilkunviilaus)
- ällistystä
- kummastelua
- mielenkiintoa
- huvittuneisuutta
- rakkautta.
Ei uskoisi – sellainen pieni hiirenlika.
Tunteet näkyvät myös kurssilaisten kommenteissa: Pilkkusääntöjä ei enää osata. Ne ovat mahdottomat oppia. Ne ovat tyhmiä. Tyhmät eivät osaa niitä. Pilkkua viilataan, ollaan pilkunviilaajia – jotkut rinta rottingilla, jotkut vähän nolostellen.
Sääntöjen vaikeus ihmetyttää. Erityisen hankala monen kirjoittajan mielestä on pilkku ja-sanan yhteydessä.
”Kuinka monelle on koulussa opetettu, että ja-sanan eteen tulee aina pilkku?” aloitan oikeinkirjoituskoulutuksen.
Noin puolet käsistä nousee.
”Kuinka monelle on koulussa opetettu, ettei ja-sanan eteen tule koskaan pilkkua?” kysyn.
Pari kättä nousee.
”Molemmat opetukset ovat vääriä”, totean.
Kielenhuollon säännöt päälauseiden välisestä ja-sanasta ja pilkusta menevät näin:
Tapaus 1: Peräkkäin on kaksi päälausetta, jotka yhdistetään jollakin rinnastuskonjunktiolla, esimerkiksi ja-sanalla. Väliin tulee pilkku: Kesällä perhe kunnosti mökin saunaa, ja talvella osa perheestä viimeisteli keittiön.
Tapaus 2: Peräkkäin on kokonainen päälause sekä ja-sanalla alkava, rakenteeltaan ”vajaa lause”. Vajaalla lauseella on edeltävän, kokonaisen päälauseen kanssa yhteinen jäsen. Väliin ei tule pilkkua: Perhe kunnosti mökin saunaa ja viimeisteli keittiöremontin. (Yhteinen jäsenon perhe – esimerkkivirkkeet Kielitoimiston ohjepankista.)
Pilkut ovat tärkeitä yleiskielisessä asiatekstissä. Sinne tänne survotut tai puuttuvat pilkut saattavat pahimmassa tapauksessa vaikuttaa uskottavuuteen: jos tekstintekijällä ei ole tajua oikeinkirjoituksesta, onko sisältöpuolikaan kunnossa?
Joskus pilkutus vaikuttaa myös ymmärrettävyyteen. Kriitikko Kaisa Neimala kirjoittaa Parnasso-lehdessä urheilutoimittajasta, joka kirjoitti: Kentälle satoi tai paistoi. Toimittajan ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa kentän sääoloista vaan kehua urheilijoiden halua päästä kentälle, oli sää millainen vain.
Siis pilkku paikalleen: Kentälle, satoi tai paistoi. (Kentälle-sanan jäljessä voisi käyttää myös ajatusviivaa.)
Monet kertovat luottavansa pilkutuksessa mutuun, toiset taas perstuntumaan. Säännötkin on kuitenkin hyvä hallita, mikäli kirjoittaa työssään. Jos koulunkäynnistä on aikaa eikä nykytaidoistaan ei ole varma, pilkkusäännöt kannattaa kerrata esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankista.
Taitojaan on mahdollista testata myös Kotuksen pilkkutesteillä. Pilkku kun voi herättää myös iloa: Osasin! Muistin! Tajusin!
Lähde
Kaisa Neimala: Kentälle satoi tai paistoi (Parnasso 4/2016)