Vuosia Suomessa asunut ystävä halusi tietää, miten hänen pitäisi puhua tavatessaan arvovaltaisia ja – kuten hän asian ilmaisi – ”sivistyneitä” ihmisiä. ”Voiko Suomessa todellakin käyttää puhekieltä ja murretta ihan missä vain?”
Vastaus tuntuu selvältä: kyllä voi. Kielidemokratiaan kuuluu oikeus käyttää omaa äidinkieltään juuri niin kuin sen on oppinut. Kielen variaatiot saavatkin nyky-Suomessa kukoistaa, vanhoja maantieteellisiä murteita arvostetaan ja ihmiset yleensä uskovat oman idiolektinsa voimaan. Vain harva enää edes käsittää, että omaa puhetapaa voisi hävetä.
Vaikka joskus kyllä pitäisi. Kieli on ihmisen käyntikortti siinä missä muukin esiintyminen. Tilanne määrää taktiikan, joten aina kannattaa miettiä, millainen kielimuoto palvelee puhujan päämääriä parhaiten ja mikä sopii kuhunkin tilanteeseen. Kun ulkoministerimme Alex (!) puhuu ”kolmesta tärkeästä pointista” Hesarin (ei Helsingin Sanomien tai valtakunnan päälehden) etusivulla, hän sekä ironisoi itseään että vahvistaa mielikuvaa nuorekkaasta, rajoja rikkovasta poliitikosta. Kun Timo Soini keksii näppärästi sanoa: ”Missä EU, siellä ongelma”, hän paljastaa osaavansa herrojen kieltä. Kansan puolella kuitenkin ollaan!
Julkisen ja yksityisen puheen välillä ei nykyään tunnu olevan enää eroa, ei ainakaan kovin suurta. Papit puhuvat saarnastuolista nuorisokieltä kuin oltaisiin ikuisesti elämän rippikoulussa, television talk showt täyttyvät pääkaupungin kielellä ja itse saatan kiroilla luokassa! Tehokeinona tietysti.
Kieli on aina osa yhteiskunnallista todellisuutta ja kertoo paitsi yhteiskunnallisesta hierarkiasta myös arvoista ja asenteista. ”Kotirouvia” ei enää ole, mutta ”kotiäideistä” riittää puhumista; meidän seudulla vaimot ovat miesten puheissa ”emäntiä”, joiden valtaa ilmaisulla hienokseltaan kyseenalaistetaan. Tapa puhua on sävyjä täynnä.
Aina puhuja ei ollenkaan ole tietoinen valintojensa vaikutuksesta – siksi kielellä niin helposti loukataan toista, syntyy väärinymmärryksiä ja emotionaalista hälyä. Omien kielivalintojen tarkkailu on kiehtovaa ja hyödyllistä: hiljalleen alkaa huomata, miten moninaisia vaihtoehtoja on tarjolla, mitkä valinnat sopivat mihinkin tilanteeseen, mitkä ilmaisut eivät sovi omaan puheeseen. Minun puheeseeni ei tule koskaan kuulumaan ”vimpan päälle”, ei niin missään tilanteessa. Ystävälle neuvoksi: korrekti yleispuhekieli on hyvä hallita. Se on hyvä käyntikortti kaikkialla.