”Tämän päivän pikaihmiset haluavat vaikuttua hetkessä”

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Mielenkiintoinen kysymys. En ole itseäni koskaan ajatellut kieli-ihmisenä, mutta nyt kun asia tuli puheeksi, niin ehkä tosiaan olen sellainen. Sanojen kekseliäs käyttö on varmasti ollut aina osa minua, ja omien tarinoiden sekä sanoitusten keksiminen on kuulunut elämääni ihan lapsesta asti.

Lukiossa aloin kiinnostua enemmän laululyriikasta sellaistenkin mestareiden kuin Jarkko Martikaisen ja A. W. Yrjänän innoittamana. Olen itse asiassa hetki sitten lukenut vanhoja lukioaikaisia tekstejäni, ja ehkä tosiaan jonkinlaista kehitystä on tapahtunut ja oma kirjoittamistyyli on löytynyt.

Jos nuori Arto kirjoitteli menemään pitkin taivaanrantoja tajunnanvirran saattelemana, niin nyky-Arto on enemmän kiinni konkretiassa. Sanat leikittelevät arjen keskellä ja rakkaus on raadollista. Perhosia parveilee vatsassa, mutta ne saavat myös siipeensä. Kielioppi ei niinkään ole minun juttuni, ja äidinkielen tunneilla en ollut kovin vahvasti inessiivissä. Tosin kukaan ei vaivautunut viilaamaan pilkkua kanssani, niin tässä on lopputulos, enkä ota vastuuta välimerkkien sijainnista.

Perhosia parveilee vatsassa, mutta ne saavat myös siipeensä.

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa äidinkielessäsi tai muissa kielissä?

Omassa kielessämme on paljon potentiaalia ja myös ihmeteltävää, joten pysyttelen kotikentällä. Huolissani olen ehkä kielen muokkautumisesta ja siitä, etten enää ymmärrä mistä nykyartistit laulavat.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Nuorimmaisen lapseni kautta toki joudun päivittäin korjaamaan ja myös pohtimaan kielellistä ilmaisua. Lapset ovat ilmaisua harjoitellessaan hyvinkin inspiroivia.

Itse kirjoitan viikoittain, ja esimerkiksi sketsieni käsikirjoitukset perustuvat enemmän rikkaaseen ja kekseliääseen dialogiin kuin vaikka visuaalisiin koukkuihin. Tämä on toki nykymaailmassa haasteellista, sillä tämän päivän pikaihmiset haluavat vaikuttua hetkessä, eikä keskittyminen välttämättä riitä sekä kuunteluun että katseluun yhtaikaa. Sen on aiheuttanut hyvin pitkälti some, jossa voi ahmia sisältöä ja skipata kaiken mikä ei heti iske. Voidaan sanoa, että suoraan kliimaksiin ja unohdetaan esileikki.

4. Mitä ajattelet tämänhetkisestä kielimaisemastamme? Entä kielen muutoksesta?

Pelkään, että hieno kielemme muuttuu liikaa ja kadottaa sen oman upean persoonallisuutensa. En toki väitä, että kehitys olisi vain pahasta, mutta kyllähän kielemme on koko ajan enemmän useamman kielen sekametelisoppa. Olen huomannut, että käyttämäni sanat ovat jo joillekin nuoremmille vieraita. Oon sillee 42-vuotiaana jo verbaliikan boomer joka on varmaan sus, no cap.

Oon sillee 42-vuotiaana jo verbaliikan boomer joka on varmaan sus, no cap.

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

En mä tiedä. Pyrin omalla työskentelylläni tuomaan esille kielen merkityksen, ja kielellä on kuitenkin merkittävä rooli oppimisessa. Ennakkoluuloton asenteeni on varmaan se, minkä toivon välittyvän. Kiinnostus eri kulttuureja kohtaan on myös kiinnostusta eri kieliä kohtaan. Mutta uskon vaikutukseni olevan vähäinen, mitä tulee muihin kuin suomen kieleen.

6. Mitä mieltä olet Suomessa nykyään käytävästä kielikeskustelusta?

Olen vähän huono ottamaan tähän kantaa, mutta ehkä sitä voitaisiin käydä enemmänkin. Nyt meillä on toki yhteiskunnassa niin paljon muutakin, mikä herättää keskustelua, että tällaisetkin tärkeät asiat saattavat jäädä helposti vähemmälle huomiolle.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Tähän voisi laittaa lukuisia esimerkkejä siitä, miten kielemme parhaimmillaan voi koskettaa, ja yksi lausekin voi herättää monenlaisia tunteita. PMMP:n ”Joku raja” -biisissä lauletaan: ”Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut”. Tavallaan todella raadollinen ja karmea lause, josta kuitenkin välittyy se, mitä ihminen käy lävitse, kun se toinen, jolle antoi sydämen ja johon päätti luottaa, onkin se, jota joutuu pelkäämään. Biisi itsessään on aika voimakas ja tunnelmaltaan iloisempi kuin sen sanat ovat, ja sama kontrasti jatkuu musiikkivideolla, jossa vietetään iloisia hääjuhlia. Muistan, kuinka itkin kuullessani biisin ensimmäisen kerran. Sitten menin ja luin lyriikat läpi ja itkin uudestaan. Kauheinta on ehkä semmoinen mökkitiellä ajeleminen lonkeron värisen taivaan alla, joka toki on helppo mielenmaisema monelle suomalaiselle.

8. Jos olisit kielenkäytön laji tai tekstilaji, mikä laji olisit?

Runollinen kolumni vastineella.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

En osaa nimetä yhtä, mutta se olisi varmaan jokin teos, joka tarjoaa oivalluksia sekä herättää ajattelemaan positiivisesti tilanteessa, jossa ahdistus ja epätoivo voivat ottaa vallan. Itse todennäköisesti kuitenkin nauttisin tilanteen tarjoamista mahdollisuuksista: hiljaisuus, meri-ilma, uuden tutkiminen sekä selviytymisen pakko... Inspiroivaa!

Olen huomannut, että paperi on sitä tyhjempi mitä kriittisempi on itseään kohtaan.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Lukekaa tai edes kuunnelkaa kirjoja. Jos ette ole niin sen lukemisen perään, niin ainakin kirjoittakaa. Olen huomannut, että paperi on sitä tyhjempi mitä kriittisempi on itseään kohtaan. Turhautuminen ja yliajattelu blokkaavat luovuutta tehokkaasti, etenkin jos antaa kriittisen mielensä voittaa väittelyn.

Rohkeasti sormet tai kynä sauhuamaan – anna sanojen tulla, vaikka tuntuisikin, ettei ajatuksissa ole juuri sillä hetkellä mitään järkeä. Näitä 10 kysymystä kielestä ‑vastauksia kirjoittaessani käyn itsekin jatkuvaa vääntöä siitä, onko minulla mitään annettavaa tähän haastatteluun, ja kuinka ollakaan olen siitäkin huolimatta kirjoittanut paljon.

---

Toimitus: Olli Tamminen