Janne Saarikiven ja Jani Koskisen selvitys Monikielistä sivistystä vai englanninkielisiä ratkaisuja? Selvitys yliopistojen kielivalinnoista (2023) on julkaistu heinäkuussa. Selvityksessä kartoitetaan yliopistojen kielikäytänteitä sekä opiskelijoiden ja yliopistojen opettajien kieliasenteita ja -käytänteitä. 

Selvityksessä suositellaan lisäksi toimia, joiden avulla kansalliskielet suomi ja ruotsi pysyisivät jatkossakin yliopistojen opetuksen ja tutkimuksen kielinä. Tällä hetkellä yliopistojen kansainvälistymiseen tähtäävä kielisuunnittelu on johtanut siihen, että esimerkiksi joissakin tutkinto-ohjelmissa opintoja voi suorittaa ainoastaan englanniksi. 

Selvitys tukee osaltaan nykyistä kansalliskielistrategiaa sekä muita käynnissä ja vireillä olevia kielten asemaa ja käyttöä tarkastelevia selvityksiä. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö joulukuussa 2022.


Jaa