Taloomme asennettiin uudet ikkunat. 1920-luvun lopulla rakennettuun puutaloon oli 70-luvulla vaihdettu modernit ikkunat, joissa oli paksu, yksinkertainen lasi. Ikkunat varmaankin edustivat aikansa edistyneintä energia-ajattelua, mutta vuosien mittaan niissä paljastui rakenteellinen vika. Ikkunan pieliin oli monin paikoin avautunut ylimääräisiä ilmareikiä, joista lämmitetty sisäilma virtasi niin sanotusti harakoille.
Ikkunoiden tilkkeinä käytetyt sanomalehdet paljastivat edellisen ikkunaremontin ajankohdan. Käsissäni oleva Aamulehti on päivätty 7.10.1977. Sen etusivulla on otsikko ”Pääkallokelit nyt”. Uutisessa kerrotaan talven saapumisesta ja siitä, kuinka Virroilla lumi oli tukkinut ”puhelinlinkin peilit”. Vika oli lehden mukaan harvinainen, koska ”peileihin pystyy tarttumaan vain poikkeuksellisen oikukas lumi”.
Lehdessä on Kaks’plus-lehden mainos, jossa kerrotaan ”kallonmurtumaurheilun” saapumisesta Suomeen: ”Sirpa Saesmaa tutustui rullalautaan – Sirpan pää asvalttiin”. Hymyn lööpeissä kerrotaan, että terveysviranomaiset ovat sulkeneet Anne Pohtamon sulhon ”hienostoravintolan” ja että Irwin odottaa lasta.
Huomaan etsiväni lehdestä naurunaiheita. Ensilehteilyllä Aamulehden otsikot vaikuttavatkin kaikin puolin huvittavilta. Mutta hetken koppuraisia lehtiä tavailtuani aikamatkailu saa vakavamman käänteen. Alan muistella, millaisessa Suomessa elin 11-vuotiaana, tyttäreni iässä.
Samaisessa lehdessä kerrotaan nuorisokulttuurista. Otsikolla ”Punkkarit umpikujassa” Kari Kantalainen kirjoittaa:
”Uuden aallon rockin maihinnousun innoittamina ovat myös kotimaiset rokkaajat omaksuneet rehvakkaan rajun ja häikäilemättömän kapinahenkisen punk-tyylin. Tai ainakin ratsastavat sen varjolla.”
Esimerkkeinä jutussa mainitaan Veltto V ja Kontra Virtanen. Seikkaperäisimmin kerrotaan turkulaisesta yhtyeestä Dead End 5:
”Teknisesti bändi vie nämä uuslyyriset punktekstein varustetut vauhtibiisit läpi aivan kivasti, ja soundeissakin näyttää löytyvän asiallista karskiutta.”
Näytteen perusteella rokkijournalismi etsi ainakin Aamulehdessä vielä aiheenmukaista tyyliänsä.
Kun ehdin jo ajatella, että elin yksitoistavuotiaana keskellä uuden nuorisokulttuurin murrosta, löysin lehdestä jutun, joka kertoo aivan toisenlaisesta Suomesta. Otsikon ”Sotapoikia elotöihin” alla kerrotaan että
”Valtioneuvosto on oikeuttanut puolustusministeriön käyttämään varusmiehiä sadonkorjuutöissä. Työvoima-apua pyytävä viljelijä joutuu maksamaan valtiolle korvausta 67,50 markkaa varusmiestä ja päivää kohti. Työhän osallistuva varusmies saa työpäivältä 18 markan ylimääräisen päivärahan.”
Jos punkin rantautuminen toikin vuoden 1977 lähelle ja osaksi nykyaikaa, elotöissä huhkivat sotapojat kuulostavat kaukaiselta historialta.
Sanomalehtikieli oli kolmekymmentä vuotta selvästi vuolaampaa kuin nykyään. Torihinnoista kirjoitetaan perusteellisin sanankääntein: ”Kurkusta saa pulittaa noin seitsemän markkaa, mutta aivan ensimmäisen luokan kurkkua haluava saa vielä melkoisesti löysätä kukkaron nyörejä saadakseen haluamansa tuotteen.”
Olkoon sitten menneen ajan haikailua, mutta kyllä tuo sanomalehden kellastama 70-luku henkii rauhaa ja ehkä turvallisuuttakin. Vaikutelma on ristiriitainen, sillä lehden etusivu muistuttaa myös aikakauden tummimmasta varjosta otsikollaan ”Suuret välttivät välirikkoa”. Uutisen mukaan Neuvostoliitto ja Yhdysvallat vakuuttavat kannattavansa ”kansainvälisen liennytyskehityksen voimistamista”. Jo terminologia palauttaa mieleen ne pelot, joita suurvaltojen kilpavarustelu aiheutti ikäluokassani.
Nykysilmin katsottuna kylmässä sodassa voi havaita koomisiakin vivahteita. Liennytystä käsittelevän uutisen kuvassa ”Suomen Etyk-puheenvuoron käyttänyt suurlähettiläs Jaakko Iloniemi tarkastelee kaukokirjoittimien tuoreimpia uutisia”. Kaukokirjoitusliuskoihin paneutuneen Iloniemen kuva kertoo ajasta, jolloin nykyhetki ei vielä ollut jatkuvasti tallaamassa tulevaisuuden kantapäille.