Vanhan kirjasuomen aineistot

Vanhan kirjasuomen sanakirjassa ovat keskeisessä asemassa sitaatit Ruotsin vallan aikaisista julkaisuista. Tekstikatkelmat valaisevat kunkin sanan merkityksiä ja käyttötapoja sekä niiden muutoksia kahden ja puolen vuosisadan mittaan. Toimittajien keksimiä esimerkkejä sanakirjassa ei siis ole.

Valitessaan sitaatteja yksittäiseen sana-artikkeliin toimittaja pyrkii kokoamaan kattavan otoksen sanan käyttötavoista eri aikoina. Jos sana sisältyy vakiintuneisiin sanontatapoihin eli idiomeihin tai sananparsiin, tällaiset käytöt poimitaan myös mukaan.

Monenlaista aineistoa

Toimituksen käytössä on useanlaista aineistoa. Tärkeimpiä päivittäisessä työssä ovat noin 550 000 paperista sanalippua käsittävä arkisto sekä noin 3,5 miljoonaa sanetta eli yksittäistä sanaesiintymää käsittävä sähköinen korpus, josta voi tehdä erilaisia hakuja.

Lisäksi toimittajat hyödyntävät alkuperäisteoksia, niiden valokopioita sekä noin 5 miljoonan saneen digitoitua aineistoa, joka on käytettävissä kuvatiedostoina. Niistä ei pysty siis tekemään hakuja, mutta niistä voi tarkistaa sitaattien oikeinkirjoituksen sekä etsiä lisää kontekstia ja apua lyhyiden esimerkkikatkelmien tulkintaan.

Oleellinen esiin massasta

Sanaliput ovat toimittajalle ensisijainen aineisto, jota hän täydentää korpushauilla. Korpuksen käytön apuvälineenä toimittajalla on oman aakkosvälinsä korpussanelista, josta näkyvät aakkosvälin sanojen kaikki korpukseen sisältyvät ja eri kirjoitusasuiset taivutusmuodot lukumäärineen.

Kun esiintymiä on vähän, ne kannattaa hakea kaikki, mutta kun niitä on paljon, hakua kannattaa rajata. Esimerkiksi olla-verbistä on korpuksessa satoja eri muotoja ja tuhansia yksittäisiä esiintymiä. Toimittaja tarvitsee myös luovuutta ennakoidessaan, millä kaikilla tavoilla työn alla olevaa sanaa on aikoinaan saatettu kirjoittaa; esimerkiksi o-alkuisia sanoja on kirjoitettu myös å-alkuisina.

Sanakirjaan otetaan mukaan myös sellaiset sanat, joista aineistossa on vain yksi esiintymä tai joiden käytöstä on tietoa vain vanhoissa sanakirjoissa. Varsinkin tällaisten ainokaisesiintymien merkityksestä voi olla vaikeaa saada varmuutta, mutta toimittaja joutuu usein muulloinkin selvittelemään sanan merkitystä monenlaisesta lähdekirjallisuudesta. Merkitysten selitteet pohjautuvat silti aina aineistoon itseensä, ja vanhojen sanakirjojen tiedot toimivat korkeintaan selitteen laatimisen tukena.

Esimerkkejä muokataan kevyesti

Esimerkit ovat muutoin alkuperäisessä asussaan, mutta fraktuura ja muut goottilaiset kirjaintyypit on muutettu verkkosanakirjassa groteskiksi (1980- ja 1990-luvuilla painetuissa osissa antiikvaksi) ja välimerkeistä vinoviivat pilkuiksi. Lisäksi on luovuttu vanhan kirjasuomen aikaisesta käytännöstä osoittaa korostusta ja kunnioitusta kirjoittamalla pätkä sanan alusta tai jopa kokonaisia sanoja suuraakkosin.

Lähdetekstien selvät kirjoitus- ja ladontavirheet merkitään sanakirjassa hakasulkeissa olevalla huutomerkillä [!]. Nurin päin ladotut u- ja n-kirjaimet käännetään oikein päin. Esimerkkien yksinkertaistamiseksi tekstikatkelmista voidaan poistaa yksittäisiä sanoja tai pidempiäkin jaksoja. Poistot merkitään kahdella ajatusviivalla – –. Lisäksi voidaan merkitä hakasulkeisiin selityksiä ja täydennyksiä nykysuomeksi.

Agricola. Mikael Agricolan teokset. Aineistona on Agricolan teosten 1–3 uudistettu näköispainos vuodelta 1987 (WSOY, Porvoo). Aika: 1500-luku. Laajuus: 427 843 sanaa.

Almanakat. Almanakkatekstejä 1700- ja 1800-luvulta: 76 almanakkaa vuosilta 1705–06, 1708–10, 1713, 1726–27,1729–30, 1732, 1735–39, 1741–42, 1745–88, 1798, 1800, 1803–06 ja 1809. Neljä ensimmäistä almanakkaa sekä joitakin myöhempiä almanakkoja on kirjoitettu korpukseen kokonaan nimipäiviä ja Raamattuun viittaavia tekstejä lukuun ottamatta. Muista almanakoista on korpuksessa vain B-arkkina oleva laajempi yhtenäinen teksti. Vuosien 1726, 1729, 1738–39 ja 1751–1806 almanakkatekstit on saatu toimittaja Seppo Ojalta. Aika: 1705–1809. Laajuus: 118 498 sanaa.

Biblia. Ensimmäinen koko Raamatun suomennos. Aika: 1642. Laajuus: 905 874 sanaa.

Björkqvist. Anders Björkqvistin kaksiosainen teos Uskon harjoitus autuuteen. Aika: 1801. Laajuus: 191 066 sanaa.

Frosterus. J. A. Frosteruksen Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä. Aika: 1791. Laajuus: 23 221 sanaa.

Ganander. Christfrid Gananderin teoksia. Aika: 1700-luku. Laajuus: 57 468 sanaa.

Laki- ja asetustekstejä. Sekä eripituisia asetustekstejä että lainsuomennoksia.

AHF-lyhenne tarkoittaa Kustavi Grotenfeltin 1912 julkaiseman Acta Historica Fennica -teoksen asiakirjoja. Korpukseen niistä sisältyvät ne, joita ei ole saatu Vanhan kirjasuomen sanakirjan lähteiksi alkuperäisinä asetus- tai muina teksteinä.

1500–1800-lukujen asetustekstejä on noin 600, ja suurimman osan tästä aineistosta on tallentanut ja luovuttanut vanhan kirjasuomen korpukseen toimittaja Seppo Oja.

Florinuksen kirkkolain suomennoksen (1688) korpustekstin lähteenä on käytetty vuonna 1986 ilmestynyttä näköispainosta. Painettuun kirkkolakiin sisältyvät kolme erillistä asetustekstiä (näköispainoksessa s. 144–172) ovat hakemiston 1600-luvun asetukset käsittävässä tiedostossa (korpustekstin lähdekoodit As1687c, As1687d ja As1687e).

Herra Martin maanlakisuomennos (1580-luvulta) sekä Ljungo Tuomaanpojan (1600-luvulta) ja Abraham Kollaniuksen (1640-luvulta) maan- ja kaupunginlakien suomennokset jäivät aikanaan käsikirjoituksiksi. Korpusteksteiksi ne on saatettu käsikirjoitusten pohjalta tehdyistä julkaisuista. Ensimmäinen painettu Ruotsin valtakunnan lain suomennos (1759) on saatu korpukseen vuonna 1984 ilmestyneen näköispainoksen tekemisen yhteydessä.

Aika: 1500–1800-luku. Laajuus: 1 103 798 sanaa.

Laurentius Petri. Kolme Laurentius Petri Aboicuksen tekstiä. Aika: 1644, 1658, 1670. Laajuus: 19 205 sanaa.

Lizelius. Anders Lizeliuksen tekstejä, muun muassa ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Suomalaiset Tieto-Sanomat. Aika: 1700-luku. Laajuus: 51 251 sanaa.

Ruumissaarnoja, puheita ja muistorunoja. Aika: 1600–1700-luku. Laajuus: 154 040 sanaa.

Varia – Tekstejä eri aloilta. Noin 70 (lyhyehköä) 1500–1800-lukujen tekstiä eri aloilta. Suuren osan teksteistä on kirjoittanut ja luovuttanut vanhan kirjasuomen korpukseen toimittaja Seppo Oja. Aika: 1500–1800-luku. Laajuus: 208 334 sanaa.

Virsikirjoja ja Piae Cantiones -suomennos. Kokoelma sisältää Finnon virsikirjan, Hemminki Maskulaisen virsikirjan ja Piae Cantiones -suomennoksen sekä vuoden 1701 virsikirjan. Finnon virsikirjan korpus pohjautuu vuonna 1988 ilmestyneeseen näköispainokseen (toim. Pentti Lempiäinen). Aika: n. 1583, 1605, 1616, 1701. Laajuus: 168 020 sanaa.

Vanhan kirjasuomen korpuksessa kukin virke tai virkkeen katkelma on merkitty lähdekoodilla. Lähdekoodi muodostuu tyypillisesti joko kirjoittajan tai suomentajan nimen taikka teoksen nimen lyhenteestä, julkaisuvuodesta ja sivu- tai arkkinumerosta. Tässä muutama esimerkki erirakenteisista lähdekoodeista: