Perustietoa Vanhan kirjasuomen sanakirjasta

Vanhan kirjasuomen sanakirja (VKS) esittää mahdollisimman tyhjentävästi sekä merkityksen että käytön kannalta sanat, jotka esiintyvät 1540-luvulta vuoteen 1810 asti suomeksi julkaistussa kirjallisuudessa. Sanakirja valaisee sanojen historiaa ja lauserakenteiden kehittymistä.

VKS:ää tehdään koko ajan lisää, ja sitä on julkaistu vuosittain verkossa vuodesta 2014 alkaen. Vuodesta 2012 alkaen sanakirjaa on toimitettu merkittävältä osin Koneen Säätiön rahoituksella.

Sanakirjan kohderyhmät

Vanhan kirjasuomen sanakirja tarjoaa mielenkiintoista luettavaa kenelle tahansa kielestä ja historiasta kiinnostuneelle, esimerkiksi sukututkijoille. Sanakirjan esimerkit antavat monipuolisen kuvan 1500–1700-lukujen elämästä, niin arjesta kuin juhlastakin. Vaikka noilla vuosisadoilla vain harvat osasivat kirjoittaa ja vielä harvemmilla oli mahdollisuus painattaa kirjoituksiaan, nykyihmiset pääsevät kurkistamaan menneiden sukupolvien elinoloihin ja ajattelutapaan muun muassa säädöksistä, almanakkojen neuvokirjoituksista ja sananlaskuista poimittujen katkelmien ääressä.

VKS:n keskeinen käyttäjäryhmä ovat suomen kielen tutkijat ja opiskelijat, mutta yhtä lailla sillä on annettavaa teologian, aatehistorian, lainkäytön ja hallinnon historian tutkijoille. Valtaosa vanhan kirjasuomen kauden tekstilähteistä on hengellistä, kirkolliseen käyttöön tarkoitettua kirjallisuutta, ja sen rinnalla on runsaasti asetustekstejä ja lainsuomennoksia, joiden sanasto avaa näkymiä Ruotsin vallan ajan hallintoon ja lainkäytön historiaan.

Lähdeaineisto, hakusanat ja esimerkit

Vanhan kirjasuomen sanakirja perustuu vanhojen suomeksi julkaistujen painotuotteiden ja eräiden keskeisten yhtenäisten suomenkielisten käsikirjoitusten sanavaroihin. Aineistoon kuuluu runsaat 1 500 teosta, muun muassa Mikael Agricolan koko tuotanto. Keskeistä aineistoa ovat myös ensimmäinen suomenkielinen Raamattu (1642) ja 1500–1700-lukujen lainsuomennokset. Joukossa on paljon suppeita painotuotteita, kuten noin 950 lyhyttä asetustekstiä.

Hakusanoina ovat kaikki Ruotsin vallan aikaisessa suomenkielisessä kirjallisuudessa esiintyvät sanat – myös ne, jotka esiintyvät vain 1600- ja 1700-lukujen sanakirjoissa. Valmiin sanakirjan hakusanojen määräksi on arvioitu yli 80 000. Artikkelin hakusana on yleensä nykykielisessä muodossa.

Esimerkkejä sanan käytöstä on runsaasti, ja mukana on aina sanan ensimmäinen tunnettu esiintymä kirjallisuudessa. Esimerkit ovat muutoin alkuperäisessä asussaan, mutta fraktuura ja muut goottilaiset kirjaintyypit on muutettu verkkosanakirjassa groteskiksi (1980- ja 1990-luvuilla painetuissa osissa antiikvaksi) ja välimerkeistä vinoviivat pilkuiksi. Lisäksi on luovuttu vanhan kirjasuomen aikaisesta käytännöstä osoittaa korostusta ja kunnioitusta kirjoittamalla esimerkiksi hallitsijan nimi kokonaan suuraakkosin.

Jos VKS:n esimerkkien kirjoitusasu kuitenkin tuntuu ensi silmäyksellä hankalalta, kannattaa tutustua vanhan kirjasuomen oikeinkirjoitusperiaatteisiin. Niitä esitellään pääpiirteissään Vanhan kirjasuomen oikeinkirjoituksen piirteitä -sivulla ja tarkemmin Virtuaalinen vanha kirjasuomi -sivustolla.

VKS:n suhde muihin sanakirjoihin

Vanhan kirjasuomen sanakirja kuvaa varhaisimpien suomeksi julkaistujen kirjojen, suppeampien painotuotteiden ja keskeisien käsikirjoitusten kieltä, siis 1500–1700-luvuilla käytettyä suomen kirjakieltä. Tuota kielihistorian vaihetta tarkasteltaessa ei vielä voi puhua suomen yleiskielestä, koska sellaista ryhdyttiin tietoisesti kehittämään vasta 1800-luvun puolella. Vanha kirjasuomi on kuitenkin ollut nykyisen suomen yleiskielen esiaste, joten VKS asettuu osaksi sitä yleiskielen sanakirjojen jatkumoa, jolle kuuluvat 1900- ja 2000-luvuilla julkaistut Nykysuomen sanakirja (1951–1961), Suomen kielen perussanakirja (1990–1994) ja uusimpana Kielitoimiston sanakirja (2004, verkossa 2014–, tuorein päivitys 2024).

Vaikka Vanhan kirjasuomen sanakirja kuvaa nimenomaan kirjoitettua suomen kieltä, siinä on mukana runsaasti murresanoja ja murteellisia kirjoitusasuja. Tältä osin VKS:lle tärkeä rinnakkaisteos on Suomen murteiden sanakirja (verkossa 2012–, tuorein päivitys 2024).

Sanojen etymologiaan eli alkuperään Vanhan kirjasuomen sanakirja ei ota kantaa. Niinpä tietoa suomen sanojen alkuperästä kannattaa hakea verkossa julkaistusta Suomen etymologisesta sanakirjasta (2022, tuorein päivitys 2024), jonka painettuja edeltäjiä ovat Suomen kielen etymologinen sanakirja (1955–1981) ja Suomen sanojen alkuperä (1992–2000).

VKS:ää selaileva huomaa pian, että sanakirja sisältää paljon sanoja, jotka on mukailtu ruotsin kielestä, sekä yhdyssanoja, joiden alku- tai loppuosa voivat olla selvää ruotsia. Niin sanakirjan tekijöille kuin käyttäjillekin hyviä apuneuvoja VKS:n rinnalla käytettäviksi ovat siksi Svenska Akademiens ordbok ja Förvaltningshistorisk ordbok, 2000-luvulla valmistuneita verkkosanakirjoja molemmat.

VKS ja muut mainitut sanakirjat verkossa