Karjalan kielen sanakirja on ilmestynyt sekä kuusiosaisena kirjasarjana että verkkoversiona. Painetun sanakirjan kustantaja oli Suomalais-Ugrilainen Seura.
Teos on ilmestynyt seuran ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen yhteisjulkaisuna: osa 1 (A–J) 1968, osa 2 (K) 1974, osa 3 (L–N) 1983, osa 4 (O–P) 1993, osa 5 (R–S) 1997 ja osa 6 (T–Ö) 2005. Kolmen ensimmäisen osan päätoimittaja on Pertti Virtaranta, kolmen viimeisen Raija Koponen. Kuusiosainen teos käsittää yhteensä noin 3 800 sivua ja noin 88 000 hakusanaa.
Verkkoversio julkaistiin 2009. Verkkosanakirja on tehty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa, ja sen on toimittanut Marja Torikka. Vastaava toimittaja on Leena Joki. Nykyisessä Kotimaisten kielten keskuksessa sanakirjaa päivitetään liittämällä sana-artikkelien yhteyteen sanalippujen kuvia ja korjaamalla havaittuja virheitä. Päivitystä tehdään yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Verkkosovelluksesta vastaavat Kotuksen tietojärjestelmäasiantuntijat Outi Lehtinen ja Jari Vihtari.
Kirja karjalan kielestä
Teoksen nimi Karjalan kielen sanakirja kertoo, että kirjassa kuvataan suomen sukukielen eikä suomen kielen murteiden sanastoa. Kysymyksessä on kuitenkin murresanakirja, ja sen selityskielenä on suomi.
Sanakirjassa esitellään niitä murteita, joita puhutaan Karjalan tasavallassa ja Sisä-Venäjän karjalaissaarekkeissa (erityisesti Tverin alueella) sekä Suomessa ennen kaikkea Raja-Karjalan ortodoksisiirtolaisten ja heidän jälkeläistensä keskuudessa.
Sanakirjassa kuvatut murteet
Karjalan kielen sanakirjassa on kuvattu sekä varsinaiskarjalan (eli vienankarjalan ja eteläkarjalan) että livvinkarjalan (eli aunuksenkarjalan) murteiden sanastoa. Lyydistä, jonka asemasta karjalan ja vepsän välisenä kielimuotona on ajoittain keskusteltu, on tehty sanakirja jo vuonna 1944 (Lyydiläismurteiden sanakirja, toim. Juho Kujola).
Karjalan kielen sanakirjan sana-artikkelit sisältävät runsaasti eri paikkakunnilta tallennettuja värikkäitä lause-esimerkkejä. Ne valaisevat sanojen merkityksiä ja saattavat sanakirjan käyttäjän karjalaisen kulttuurin pariin.
Karjalan kieltä ja Karjalan kielen sanakirjaa on käsitelty monissa Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijoiden artikkeleissa. Tässä joitakin sitaatteja ja linkkejä teksteihin, joissa on runsaasti karjalaa käsittelevää lisätietoa.
Mitä tarkoittaa apuniekka? Entä tšinouniekka? Mikä olikaan ylen sankie priha? Vastaukset saa Karjalan kielen sanakirjasta, jonka kuudes, viimeinen osa ilmestyy ensi vuoden alussa. Puolen vuosisadan mittainen hanke on saatu päätökseen.
Karjala on usein esillä: Kerrotaan kovista pakkasista Venäjän Karjalassa tai Pohjois-Karjalan miesten terveydentilasta. Tuon tuostakin joku muistuttaa, että luovutettu Karjala olisi palautettava. Kerrotaan juttuja ja muistellaan myös karjalan murteella.
Karjalat ja karjalat tahtovat mennä sekaisin niin mediassa kuin ihmisten mielessäkin.
Karjalaa on edelleenkin kahden valtakunnan alueella, ja Karjala-käsite on käynyt entistäkin sekavammaksi, sillä mukaan ovat tulleet yhä erilaisemmat nostalgia- ja mielikuva-Karjalat – jokaisella sanotaan olevan oma Karjalansa.
Sanakirja perustuu sanalippuihin, joista vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun loppupuolelta ja uusimmat 1970-luvulta. Sekä koulutetut kerääjät että maallikkokerääjät ovat keränneet materiaalia haastattelemalla karjalan kielen eri murteita puhuvia henkilöitä. Ainesta on myös poimittu painetuista kielennäytteistä, itkuvirsistä ja kansanrunoista.
