Opotta-nimiä on kerätty Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkistoon Pohjois- ja Etelä-Karjalasta, niiden naapurimaakuntien rajoilta sekä itärajan toiselta puolelta Laatokan Karjalasta ja Kannakselta. Alueeseen on pari poikkeusta: Matti Leiviskä mainitsee pro gradu -työssään, että Pyhännän Tavastkengän Opotanlampi ja -suo sekä Piippolan Opatansaari ovat nimistä pohjoisimmat. Läntisin Opotta-pellonnimi Luvialla on peruja isännän karjalaisista juurista.
Opotta on saatu ennen kaikkea peltojen ja niittyjen nimenä, mutta muitakin nimiä on, esimerkiksi Opotanoja, Opotanlahti ja talonnimi Opottala. Nimiasuissa on vaihtelua: Soanlahden, Impilahden ja Suistamon pitäjistä nimiä on saatu myös Opota-muodossa. Enon, Valtimon ja Lumivaaran pitäjistä on kerätty Opotta-nimien rinnalla Opotti-alkuisia paikannimiä. Itä-Suomen pitäjistä on saatu myös useita Opatta- ja Opatto-nimiä.
Murresanan opotta kerrotaan tarkoittavan aidattua (metsä)laidunta, hakaa. Opotta on lainaa, se tulee venäjän obod-sanasta, jolla on sama aitauksen ja haan mutta myös kehän merkitys. Vaikka Inkerissä ja Kannaksella murresanan merkitykseksi on saatu joskus pyörän kehä, paikannimissä merkitys on yleensä kuitenkin karjan tai hevosten (metsä)haka. Viljo Nissilä mainitsee nimiasun vaihtelusta esimerkeiksi muun muassa Opotankonnun, Opatan ja Ryösänopotan Kurkijoella, Opaton Säämingissä, Opostan Vuoksenrannassa, Opatan Antreassa ja Hopotan Joutsenossa. Valtimon paikannimikokoelmassa murresana on saatu myös opotti-asussa.
Vaihtelun syyksi Nissilä esittää merkityksen hämärtymistä; Opotta- ja Opatta-nimiä ei enää välttämättä ole osattu yhdistää vanhaan käytöstä pois jäävään murresanaan. Vielä 1980-luvulla jotkin nuoret ovat tunteneet murresanan esimerkiksi Kiteellä, jonka nimistöön Mirja Hurskainen on perehtynyt opinnäytetyössään. Kuitenkin jo aiemmin joissakin Nimiarkiston nimilipuissa on annettu murresanalle haan sijaan jokin muu merkitys, esimerkiksi alava niitty, tai opotta on ollut jo sanana tuntematon.