Hupa huttu, viepä velli, mämmi kaikista katalin. Vanha sanonta johdattaa pääsiäisperinteisiimme kuuluvaan mustanruskeaan jälkiruokaan, joka näkyy myös Suomen paikannimistössä. Mämmi-nimiä on tutkinut muun muassa Raija Alitalo.
Soiset ja ruskeat vedet
Mämmi-alkuisia paikannimiä on Suomessa laajalti ja monet niistä ovat lajiltaan vesistöjä tai soita, esimerkiksi Mämmijärviä, Mämmilahtia, Mämmiojia tai Mämmisoita. Mämmi-paikkoja on myös vesistöjen läheisyydessä, kuten Mämminiemiä, Mämminkallioita, Mämmisaaria ja Mämmiahoja. Alitalo selittää Mämmi-nimiä paikan soisuudella tai mutaisuudella.
Soisuus vaikuttaa myös vesistön väriin: Hankasalmen Mämmilahtea kuvaillaan Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmissa ruskeaksi ja mutaiseksi. Myös esimerkiksi Ruoveden Mämmijärvien kerrotaan olevan ruskeavetisiä. Toisaalta Mämmi-nimisessä paikassa kerrotaan usein valmistetun mämmiruokaa, esimerkiksi Koskenpään Mämmikalliolla olisi keitetty mämmiä jo isonvihan aikaan.
Kälviältä, Ahlaisista, Merikarvialta ja Pomarkusta mämmille on saatu toinenkin merkitys: ’kypsä suomuurain’. Näistä pitäjistä Mämmi-nimiä ei ole kuitenkaan kerätty.
Jotkin Mämmi-nimistä ovat henkilönimipohjaisia, kuten talonnimet Mämmi, Mämmilä tai Mämmin Jehimä. Sukunimen on epäilty palautuvan Mämmi-alkuiseen paikannimeen, toisaalta henkilönnimeen Memo/Miemo tai Mamo (< venäjän Mamant, Mamai, Mamij). Mämmi on voinut olla alkuaan myös henkilön ulkoisiin tai henkisiin ominaisuuksiin viittaava lisänimi, tai eräänlainen ammatinnimitys, joka on kertonut esimerkiksi työn tuloksista. Toisista samannimisistä erottavasta lisänimestä on saattanut tulla periytyvä sukunimi.
Mämmin eri muodot
Mämmi esiintyy murteissa ja nimissä alueellisesti myös muodossa mämmy ja mämmä, esimerkiksi Pellon Mämmilä on tunnettu myös Mämmälänä ja Pyhäjärven Mämmykumpu Mämmikumpuna. Mämmi-ruoka lienee tarkoittanut alkuaan mitä tahansa imeltynyttä tai imelänhapanta jauhoseosta. On tehty esimerkiksi perunamämmiä, lanttumämmiä ja verimämmiä ja puuroa vetelämpää kaljamaista juomaa.
Väinö Voionmaa on todennut, että Mämmi-nimet keskittyvät erityisesti Etelä- ja Keski-Hämeen vesistöjen läheisyyteen ja sisämaan pitkille vesireiteille. Vanhat Mämmi-nimet ovat voineet viitata jo hämäläisten eräkauden aikaisiin levähdys- ja ruokailupaikkoihin. Osa nimistä on todennäköisesti kuitenkin nuorempaa kerrostumaa.
Sana mämmi taipuu i-vartaloisena, ja murteissa myös e-vartaloisena. Mämmi- ja Mämme-nimilläkin voi olla yhteys. Äänekoskelaisen Mämmensalmen nimen kerrotaan tulevan Mämmen eli Mämmin talosta. Talonnimi taas on todennäköisesti siirtynyt uudisasukkaan mukana Hauholta. Vihannin Mämmi-niminen talo on tallennettu arkistoon myös Mämmelänä ja Mämmelän taloryhmä Mämmölänä, ja Tuupovaaran Mämmelä Mämmivaarana.
Harakka huttua keittää
Huttu-nimiäkin on runsaasti eri puolilla Suomea. Huttula-nimisiä kyliä on ainakin Lemillä, Ristiinassa, Tervossa, Kiuruvedellä ja Keuruulla. Kylännimien kerrotaan tulevan asukkaiden lisä- tai sukunimestä. Kuten Mämmi, lisänimi Huttu on saattanut syntyä henkilökohtaisista ominaisuuksista tai eräänlaisesta ammatinnimityksestä, ja se on voinut siirtyä myös periytyväksi sukunimeksi. Henkilö on esimerkiksi keittänyt usein huttua.
Toisaalta Kannaksella ja Laatokan luoteisosassa huttu on tarkoittanut lisäksi surullista, huonotuulista tai vihaista ja pohjoisessa Varsinais-Suomessa sekä Halikon ja Sammatin seudulla heikkoa, huonoa ja mitätöntä. Enonkoskelta on tieto huttupäästä huonomuistisen merkityksessä ja Utajärveltä huttuheikistä kiireisen merkityksessä.
Saulo Kepsu on verrannut Huttu-nimiä Vanhan kirjasuomen sanakirjassa esiintyneisiin hutun merkityksiin ’hutilus, raukka, köyhä’. Asutusnimiä on selitetty lisäksi skandinaavisella henkilönnimellä Hudd, Hudde. Kiimingin Huttukylän kerrotaan pohjautuvan kantataloon Huttu, joka pohjautunee henkilönnimeen Huttu(nen).
Ruokaselitys saattaa sopia joihinkin Huttu-luontopaikannimiin, esimerkiksi Kivennavan Huttuhautojen kerrotaan olleen matkamiesten lepo- ja ateriointipaikka. Myös Sonkajärven Huttuharjusta ja Pälkjärven Huttuhongasta kerrotaan, että paikalla olisi syöty huttua.
Huttu saattaa liittyä nimissä myös paikan laatuun. Kuhmosta on kerätty esimerkiksi Huttuhiekka-niminen ranta. Vehmersalmen Huttujärveä taas kuvaillaan liejupohjaiseksi, Joutsan Huttukuppia vellimäiseksi peltosaraksi ja Pieksämäen Hutunlampea upottavaksi ja mutaiseksi.
Puurot ja putrot
Ritva Liisa Pitkänen toteaa pro gradu -työssään, että useimmat Puuro-nimet ovat ilmeisesti maaperän laadun mukaan annettuja vertailunimiä. Toisaalta vesikin on voinut kuohua niin, että on synnyttänyt mielikuvan puurosta.
Puuro-nimet näyttävät keskittyvän vesistöjen varsille. Pitkänen mainitsee Kalajoen, Kokemäenjoen ja Kymijoen. Puuro-nimiä esiintyy eniten sydänhämäläisten murteiden alueella ja läntisessä Suomessa, kun taas Pitkänen on huomannut, että Huttu-nimiä on erityisesti savolaismurteiden alueella, Inkerissä, Kannaksella ja Luoteis-Laatokan pitäjissä.
Puuron variaatio putro näkyy myös paikannimistössä etenkin itäisessä Suomessa. Koiviston Putrohiekan rantaa kuvaillaan puuromaisen pehmeäksi, ja Säämingin Putrolampea liejuiseksi. Kepsu esittää, että Kannaksen Putrolan kylännimen taustalla olisi Putro-yhdyspaikannimi tai Putro-liikanimi ’puuron’ merkityksessä.
Joskus Putro- saattaa olla myös muunnos murresanasta putra, joka tarkoittaa ’pientä’ esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Ainakin Pyhäselän Putro-nimisen lammen nimilipussa kerrotaan, että seudulla on tapana kutsua pientä rapakkoa tai lampea putroksi tai putrakoksi. Sama selitys on annettu esimerkiksi Tohmajärven Putro-Koli-nimisestä pienestä lammesta.
Putro, Putronen ja Puuronen ovat myös sukunimiä. Tutkijat ovat esittäneet, että erilaisten puurojen ja vellien nimityksillä olisi viitattu nimettävien henkisiin ominaisuuksiin. Toisaalta Putroa on epäilty myös talonnimipohjaiseksi.
Joskus Putro- saattaa olla myös muunnos murresanasta putra, joka tarkoittaa ’pientä’ esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Ainakin Pyhäselän Putro-nimisen lammen nimilipussa kerrotaan, että seudulla on tapana kutsua pientä rapakkoa tai lampea putroksi tai putrakoksi. Sama selitys on annettu esimerkiksi Tohmajärven Putro-Koli-nimisestä pienestä lammesta.
Putro, Putronen ja Puuronen ovat myös sukunimiä. Tutkijat ovat esittäneet, että erilaisten puurojen ja vellien nimityksillä olisi viitattu nimettävien henkisiin ominaisuuksiin. Toisaalta Putroa on epäilty myös talonnimipohjaiseksi.
Viimeiset vellit
Suomessa on myös Velli-nimiä. Iina Vaarnamon pro gradu -työhön sisältyvässä levikkikartassa Vellijärvet ja Vellilammet keskittyvät erityisesti Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueelle. Velli-paikannimissäkin velli liittynee paikan laatuun tai velliruokaan, ehkä joskus henkilön lisänimeen. Kuhmoisten Vellilahden kerrotaan olevan veteläpohjaista, samoin Nurmijärven Vellikulman kylätien. Kymen Vellihellistä ja Puurohellistä taas kerrotaan, että helleillä eli kareilla on keitetty ennen puuroa.
Murteissa velli, paikoin kaassa ~ kaassu, esiintyy myös vellinkinä. Karjalan pitäjästä kerätyn Vellinkikorven kerrotaan viittaavaan alueen köyhyyteen: varaa on ollut vain velliin. Paikannimissä Vellinki-nimien taustalla saattaa olla myös sukunimi, kuten Velling tai Welling (molemmat ovat käytössä).