Ei sentään. Lavuaarin alkuperä on toisaalla. Sana lavuaari on tunnettu suomen kielessä 1800-luvun loppupuolelta asti. Silloin alettiin rakentaa vesijohtoverkostoa, ja Suomen ensimmäinen vesilaitos aloitti toiminnan Helsingissä vuonna 1876. Sana lavuaari on lainaa ruotsista (lavoar), jossa se on myös nuori ja kirjattu vasta vuonna 1866. Ruotsiin sana on tullut ranskasta, jossa lavoir on pesuhuone tai pesuvati. Sanan taustalla on latinan verbi lavare ’pestä’.
Sanan kirjallinen ensiesiintymä näyttää olevan Aura-lehden 31.8.1888 ilmestyneessä huutokauppailmoituksessa muodossa lawoari. Sanan historia suomenkielisissä sana- ja tietosanakirjoissa on vallan mielenkiintoinen. Ensimmäinen maininta on vuodelta 1913, jolloin Tietosanakirja selitti lavoaari-sanan näin: ”Käsien ja kasvojen pesulaitos, joko irrallinen pesukaappi tai kiintonainen, vesijohdon yhteydessä oleva pesuallas”. Sama selitys löytyy lavoaarille 1950-luvulla ilmestyneestä Nykysuomen sanakirjasta.
Vuonna 1976 ilmestyneessä Factassa lavoaari sai rinnakkaismuodokseen ranskan sanan ääntämystä lähempänä olevan lavuaarin, ja selityksestä puuttuu nyt tarpeettomaksi tullut viittaus vesijohtoon: ”Kasvojen ja käsien pesuallas”. 1990-luvulla ilmestyneessä Perussanakirjassa lavuaaria luonnehditaan tyyliltään arkiseksi, eikä muotoa lavoaari enää mainita. 1–2 vuoden välein päivittyvässä Kielitoimiston sanakirjassa lavuaari on taas neutraali sana ilman tyylimerkintää.