Sana lähiö on niin sanotun tietoisen sanaston kehittelyn tulosta. Suomen kieltä alettiin tietoisesti muokata sivistyskieleksi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tarvittiin paljon suomenkielisiä nimityksiä muun muassa eri tieteenalojen käsitteille. Sanojen luonti jatkui 1900-luvulle, ja jatkuu jossain määrin edelleen.
Sana lähiö lienee tullut kieleen 1920-luvulla. Sitä näytetään käytetyn ensin maantieteessä, ja merkitys oli nykyisestä poikkeava. Kotimaisten kielten keskuksessa olevan Nykysuomen sanakirjan arkiston tietojen mukaan ensimmäisiä sanan käyttäjiä oli maantieteilijä J. G. Granö. Hän nimittää Suomen maantieteellisen seuran aikakauskirjassa Terrassa vuonna 1924 maantieteellistä lähiympäristöä lähiöksi. Sama merkitys on mukana vielä Nykysuomen sanakirjassa (1954).
Nykysuomen sanakirjassa mainitaan toki toisena merkitysryhmänä myös lähiön nykyinen merkitys. Nykykielen tapaan lähiötä näytetään aletun käyttää 1940-luvulla. Otto-I. Meurman puhuu vuonna 1947 ilmestyneessä Asemakaavaopissaan asumalähiöistä. Meurmanin kirja oli alansa ensimmäinen suomenkielinen teos. Sana näyttäisi yleistyneen varsin pian, mikä osoittaa sille olleen tarvetta.