Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkistoon on tallennettu muutamia Hessi-alkuisia paikannimiä Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Laatokan Karjalasta, esimerkiksi Hessinaho (Iisalmi, Ruskeala), Hessikenttä (pelto Ristijärvellä), Hessinpalo (metsä ja kohouma Suomussalmella) ja Hessinkaivo (syvänne Varpaisjärvellä).
Hessi-alku tullee näissä nimissä henkilönnimestä, yleensä Heikin vanhasta, pääosin itäsuomalaisesta puhuttelumuodosta Hessi. Toki Hessistä on tietoja myös muiden nimien, kuten samantaustaisen Henrikin, mukaelmana.
Heikin vanhoja puhuttelumuotoja on Suomessa vanhastaan muitakin, kuten Heikku, Heiska, Hesso, Hessu ja Henttu. Osa on lempiniminä käytössä edelleen, ja osa näkyy lähinnä suku- tai paikannimistössä. Myös Hessisestä on tietoja sukunimenä. Esimerkiksi Kuopion maalaisseurakunnan 1700-luvun asiakirjoissa esiintyy Hessisiä.