Saamen lippu nousee salkoon Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen edessä saamelaisten kansallispäivänä. Lipunnosto on yksi tärkeimmistä kansallispäivän perinteistä pääkaupunkiseudulla, joka on suuri kaupunkisaamelaisten keskittymä muun muassa Oulun ja Rovaniemen ohella. Suomessa saamelaisista valtaosa asuu nykyään Saamenmaan ja saamelaisten perinteisen kotiseutualueen ulkopuolella, monet kaupunkiympäristössä.
Helsingin yliopisto on keskeinen saamen kielten ja kulttuurin opetuksen ja tutkimuksen keskus, vaikka valtakunnallinen vastuu saamen kielten opetuksesta ja laajin saamen kielten opetustarjonta onkin Oulun yliopistolla. Kuitenkin myös Helsingissä saamen opetuksella on pitkät perinteet, aluksi suomalais-ugrilaisten kielten oppiaineessa ja sittemmin saamentutkimuksen linjalla.
Saamen kielten yliopistonlehtori Ilona Kivinen kertoo saamentutkimuksen olevan suosittu opintokokonaisuus etenkin sivuaineena monenlaisilla opiskelijoilla. Opiskelijamäärät saamen peruskurssilla ovat kasvaneet viime vuosina paristakymmenestä kolmeenkymmeneen henkeä, ja myös jatkokursseille riittää innokkaita opiskelijoita. Melko suuri joukko yliopistoväkeä kokoontuu myös saamen lipun nostoon, vaikka on selvää, että suurin osa saamelaisteemoista kiinnostuneista opiskelijoista ei pääse paikan päälle keskellä arkipäivää.
Saamea ja saamelaisuutta myös etelässä
Kaupunkisaamelaisuudesta keskusteltiin myös 10 vuotta täyttäneen Saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseuran (Dutkansearvi) järjestämässä kansallispäivän paneelissa Helsingin yliopistolla. Keskustelun aluksi omia polkujaan saamelaiskulttuurin edistäjinä ja vuosikymmenien työtään saamelaisasioiden parissa muistelivat Jouni Kitti ja Irja Seurujärvi-Kari, “saamelaiset aktivisti-isovanhemmat, perinteisen tiedon ja kestävän kehityksen äänet”, kuten keskustelun otsikko kuvaili.
Aktivisti-isovanhemmilla on vuosikymmenten ajalta kokemusta työstä saamen kielten hyväksi, myös etelässä. Helsingin yliopiston saamentutkimuksen opintokonaisuuttakin aikanaan käynnistellyt Seurujärvi-Kari muistelee varhaisempia vuosia, jolloin hän aloitteli saamen kielten opetusta Helsingissä Malminkartanon koulussa. Hän kertoo, että pääkaupunkiseudulla saamen opintopolkunsa aloittaneiden joukosta on sittemmin saatu työvoimaa esimerkiksi Ylen saamenkieliseen toimitukseen.
Helsingissä toimii saamenkielinen luokka Pasilan peruskoulussa.
1990–2000-luvuilla saamea on pääkaupunkiseudulla opetettu eri aikoina muutamissa eri kouluissa, ja myös kielipesätoimintaa pyrittiin käynnistelemään 2000-luvun alkuvuosina. Tärkeä kaupunkisaamelaisten oikeuksien puolustaja on ollut City-Sámit ry.
Nykyään Helsingissä toimii saamenkielinen luokka Pasilan peruskoulussa, ja Pasilan päiväkoti Susannassa on myös saamenkielinen varhaiskasvatusryhmä. Kaksikielinen saame–suomi-opetus käynnistyi Pasilassa syksyllä 2018, ja nykyään saamenkielisen opetustoiminnan ja oppimisen tukena on myös saamenkielisten lasten vanhempien yhdistys Giellabálggis ry.
Pääkaupunkiseudun ja monien muiden paikkakuntien saamelaislapsia ja -nuoria osallistuu myös Utsjoen kunnan ja saamelaiskäräjien koordinoimaan saamen kielten etäopetukseen. Sitä järjestetään kaksi tuntia viikossa.
Hajanaiset verkostot
Jouni Kitti ja Irja Seurujärvi-Kari toteavat lastenlasten olevan nykyisin pikemminkin maailmankansalaisia kuin saamelaisia. Saamen kielten asema on saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella huomattavasti heikompi kuin perinteisellä kotiseutualueella, jossa taataan oikeus saamen kielen opetukseen ja jossa myös koulun opetuskielenä käytetään saamea. Myös oikeudet saamenkieliseen asiointiin julkisissa palveluissa ovat laajemmat kotiseutualueella.
Muualla saamen kieliä näkyy ja kuuluu harvemmin. Kuitenkin myös ja kenties erityisesti saamelaiskeskittymien ulkopuolella olisi tarvetta kielten käytön vahvistamiseen, sillä saamelaisten ja saamenkielisten asuessa hajallaan kielenkäyttötilanteita ei synny luonnostaan kovin helposti.
Aktivisti-isovanhempien käsitys on, että assimilaatio eli saamenkielisten sulautuminen suomenkielisiin kiihtyy kaupunkisaamelaisten keskuudessa.
Etäopetukseen ainoana kiinnekohtana saamen kieleen Seurujärvi-Kari suhtautuu epäillen. Myös kaupunkisaamelaiset tarvitsevat pysyvät ja sitoutuneen yhteisön, johon kutsutaan mukaan ja jossa keskustelu saameksi sujuu luonnostaan. Perheiden ei ole helppoa pitää yllä kieltä, kun yhteydet muihin saamenkielisiin ovat hajanaiset.
Jouni Kitti toteaa, että saamen kielten kokonaistilanteesta etenkin kaupunkiympäristössä kaivattaisiin kipeästi tutkimustietoa. Aktivisti-isovanhempien käsitys on, että assimilaatio eli saamenkielisten sulautuminen suomenkielisiin kiihtyy kaupunkisaamelaisten keskuudessa. Suvun pienentyessä ja yhteisön hajautuessa yhteys pohjoiseen kotiseutuun katkeaa ja kielenkäyttötilanteet harvenevat ja vähenevät.
Yhteisöjen, ylisukupolvisuuden ja tarinoiden merkitys
Vanhemmalla ikäpolvella koulupolut ovat olleet suomenkielisiä, mutta kieltä on kannatellut tiivis perhe- ja sukuyhteisö sekä muut saamenkieliset yhteisöt pohjoisessa lestadiolaisseuroista alkaen. Lastenlasten maailmassa kielitaito on kehittynyt kohisten myös Vulle Vuojašin eli saamenkielisten Aku Ankkojen äärellä. Silti aktiivisten isovanhempien ja lähikieliyhteisön merkitys on korvaamaton.
Seurujärvi-Kari kertoo käynnissä olevasta hankkeesta, jonka aiheena ovat saamelaisisovanhempien muistelut ja tarinat. Yhteistyössä muiden tutkijoiden kuten Hanna Guttormin ja Lea Kantolan kanssa Seurujärvi-Kari on järjestänyt tarinatyöpajoja, joissa kerätään muun muassa videoiden iäkkäämpien saamelaisten muisteluita. Hanke virittelee yhteistyötä myös koulujen ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa. Yhteydet isovanhempiin ja heidän kertomuksiinsa halutaan ulottaa nuorten pariin.
Uhanalaisten puolella -blogissa nostetaan esille vähemmistökielten suojelutyötä. Aiheina ovat muun muassa kielten kehittämis- ja elvytyshankkeet ja -käytännöt sekä kielten elinvoimaisuuden parantaminen. Blogia kirjoittaa pääasiassa Kotuksen vähemmistökielten asiantuntija Lotta Jalava, ja mukana on tekstejä myös vierailevilta kirjoittajilta.