Valvoin taas kerran ylioppilaskirjoitusten esseekoetta. Kolme ja puoli tuntia katselin nuoria kokelaita, joista noin 70:n kanssa olin ollut tekemisissä sekä lukion pakollisilla kuudella kurssilla että kahdella kirjoittamisen ns. syventävällä. Olin lukenut kultakin ehkä 24 kirjoitelmaa, mikä on sekä paljon että vähän. Sähköpostini kumminkin täyttyy säännöllisesti oppilaiden kirjoitustöistä; palautteen antaminen Wordin korjausohjelmalla on nopeaa ja suhteellisen helppoakin. Mutta satojen oppilaiden käsittely vie aikaa – tässä tapauksessa aika EI ole rahaa!
Valvontatehtävää piristääkseni ja oppilaantuntemustani koetellakseni aloin pohdiskella, millaista saalista vuoden 2010 esseekokeesta oli odotettavissa. Keskirivin Jussi (Huom! oppilaiden nimet muutettu) kirjoitti abivuonna kaikki tekstinsä ainakin kaksi kertaa, jotkut jopa neljä. Jokaisella korjaamiskerralla teksti parani: odotan eximiaa, Jussin tuntien aiheena on pohdinta siitä, kannattaisiko Suomen siirtyä ammattiarmeijaan Ruotsin mallin mukaan.
Einolla on luistava kynä. Tekstiä syntyy helposti, mutta jälki on pinnallista eikä aina pysy tehtävänannossa. Ehkä Urheilu bisneksenä saisi pojan pysymään paikallaan edes puoli yhteen.
Tarja haluaa erottua, siksi hän valinnee jonkin ”maskuliinisen”, pojille suunnatun tehtävän. Mitä sähkö on? saa Tarjan varmaan intoutumaan filosofisiin pohdiskeluihin, erinomaisella kielellä ja kohtuullisen tyylikkäästikin. Tämä kokelas ei koskaan kysy saako? tai edes kannattako? Hän antaa palaa.
Sisko ilmoitti jo kauan sitten haluavansa opettajaksi. Hän halusi tietää, pitääkö aineistoon viitata niin ja niin monta kertaa ja miten monta riviä pitää jättää tyhjää otsikon ja tekstin väliin, saako käyttää jotain muutakin tietolähdettä kuin yo-vihkosessa oleva… Kyllä, juu, tietysti, mikä ettei! Oma lukukokemus tehtävistössä varmaan sytyttää Siskon.
Ville näyttää kärsivältä. Kynä on aivan liian pieni ison miehen käteen. Arvottuaan hetken Ville on varmaan tarttunut verkkokirjoittamisaiheeseen – tuttu juttu, josta voi aina jotain läppää heittää. Odotan ketjuvirkkeitä, puhekieltä, johtimien semanttista epätäsmällisyyttä, mutta vastapainona kovaa kommentointia ja raikkaita mielipiteitä.
Nämä nuoret eivät kaikki varmaankaan arvosta omaa äidinkieltään niin kuin minusta aineen opettajana olisi toivottavaa. Monet heistä kuvittelevat taivaiden aukenevan paremmin englanniksi. Unia he silti vielä näkevät suomeksi, ja niissä unissa olen vannonut kummittelevani.