Pari joulua sitten miellyin Jouluradiosta kuulemaani lauluun Revontulten leikki, jonka sävelmänä on suomalainen kansansävel. Yllätyin, kun huomasin sanoittajaksi Ilmari Kiannon, tuon Punaisen viivan ja Ryysyrannan Joosepin kirjoittajan.
Selvisi, että nuoruusvuosinaan Kianto tunsi omimmaksi alakseen luonnonlyriikan, mikä näkyy tässä kauniissa runossa:
1. Ne leimuaa, ne loimuaa,
ne roihuaa ja lyö,
ne paistavat kuin patsahat
ja välkkyvät kuin vyö!
2. Ne liitävät, ne lentävät,
ne laukkaa, läähättää,
ne korskuvat kuin konkarit,
joit' urhot kiidättää!
3. Ne liehuvat, ne riehuvat,
ne soutelee ja soi,
ne heijailee kuin enkelit
tai aallot ailakoi.
4. Ne hiipivät, ne kiipivät,
ne kisaellen käy,
ne sukeltavat pilvihin,
niin ettei niitä näy.
5. Ne tummuvat, ne sammuvat,
ne repeevät kuin jää –
ne kirkastuvat kilvan taas
ja yöhön rynnistää!
Revontulet määritellään Kielitoimiston sanakirjassa (2015) näin: ”vars. napapiirien seuduilla ilmakehän yläosissa pimeällä näkyviä vaihtelevia, us. verhomaisia ja värillisiä valoilmiöitä. Revontulet loistavat.” Jo tuo määritelmäkin on kuin runo: verhomainen valoilmiö.
Revontulten leikki -runon taidokkaat sananvalinnat ja värikkäät kielikuvat tuovat mieleen revontulten loiston ja loimotuksen sillekin, joka ei usein pääse niitä näkemään. Vai mitä sanotte revontulten monipuolisesta elollistamisesta: laukkaamisesta, läähättämisestä, korskumisesta, soutelemisesta, heijailemisesta, hiipimisestä, kiipimisestä, kisailemisesta, sukeltamisesta ja rynnistämisestä? Runoilija ei ole tyytynyt käyttämään ensimmäiseksi mieleen tulevia sanoja vaan leikittelee kielellä taitavasti.
Pari vierasta sanaa kiinnitti huomioni: mitä merkitsee korskuvat kuin konkarit toisessa säkeistössä ja aallot ailakoi kolmannessa?
Konkari tarkoittaa nykykielen käyttäjälle jollakin alalla kokenutta ihmistä. Nykysuomen sanakirjassa siitä kirjoitetaan kuitenkin myös ”vars. ark. leik. (etup. isosta raskasmuotoisesta) hevosesta”. Suomen murteiden sanakirjankin mukaan konkaria käytetään isokokoisesta ja samalla hyväkuntoisesta, vankkarakenteisesta, vireästä ihmisestä ja hevosesta; myös Vanhan kirjasuomen sanakirjassa konkari on hyvä työhevonen. Tämä merkitys sopii laulun toisen säkeistön sanomaan.
Toinen vieras sana on ailakoida. Nivalasta on peräisin tieto, jonka mukaan se tarkoittaa ajattelemista. Vanhan kirjasuomen sanakirjassa taas merkityksenä on ’olla mieltynyt johonkin’. Ehkä Kianto on kuitenkin valinnut sanan alkusoinnun vuoksi: aallot ailakoi.
Toivotan kaikille Kotus-blogin lukijoille liehuvaa joulua ja loimuavaa uuttavuotta!