Kielitoimiston neuvontapuhelimessa kysytään paljon muutakin kuin pilkun paikkaa ja yhdyssanoja. Tässä päivänä muutamana soittaja halusi tietää, kuinka vanhoja ovat toivotukset joulurauhaa ja rauhallista joulua. Erityisesti hän halusi varmistuksen siitä, oliko rauhallisen joulun toivottaminen alkanut yleistyä talvisodan jouluna 1939.
Ööh… Neuvojan aatos löi hetken tyhjää, mutta onneksi on työkaverit, tietokannat ja netti.
Käsite joulurauha on hyvin vanhaa perua: jo eräissä Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa säädettiin 20 päiväksi joulurauha, jonka aikana tehdystä rikkomuksista rangaistiin ankarammin kuin muulloin. Raskas sakko sille, joka joulurauhaa rikkoo!
Joulurauhan julistamisen perinne elää Suomessa edelleen, ja viime vuosina joulurauha on julistettu myös eläimille. Omaan jouluaattooni kuuluu ehdottomasti kuunnella, kuinka julistuskäärö rapisee Brinkkalan talon parvekkeella, ja todeta omin silmin television ääressä, että taas on parvekkeen alla väkeä kuin pipoa.
Myöhempinä aikoina joulurauha on muuttanut luonnettaan juridisesta käsitteestä siksi rauhaisaksi ja levolliseksi olotilaksi, joka on mahdollista saavuttaa, kunhan ensin on hosunut sen tuhannessa joulukiireessä. Kuten nimimerkki Eero raportoi Helsingin Sanomissa eduskunnasta alkuvuonna 1934: ”Asiahan piti tulla esille jo viime valtiopäivien loppukiireissä joulun alla, mutta katsottiin kuitenkin sekä joulurauhan että eduskunnan joulukiireiden kannalta viisaammaksi lykätä se hiljempään aikaan.”
Mutta entäs ne toivotukset?
Vanhimmasta suomenkielisestä kirjallisuudesta ei rauhallisen joulun toivotusta löydy sen enempää kuin joulurauhaakaan. Löytyy sentään jouluilo. Sanaa on käyttänyt Johan Wegelius (nuor.) vuonna 1747 julkaistussa postillassaan Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus Taiwallisesa Opisa ja Pyhäsä Elämäsä. Wegelius puhuu ”siitä oikiasta Joulu ilosta” ja kertoo, ”mikä meidän Joulu-ilomme perustus, syy ja asia pitä oleman”. Ja vuoden 1705 almanakassa toivotetaan: ”Jumala andacon meille hywä ja rauhalista Wuotta.” Vanhan kirjasuomen aikoina on toivotettu rauhallista aikaa, matkaa ja lepoa, joten mitä todennäköisimmin myös rauhallista joulua on toivotettu jo ennen 1800-lukua.
1900-luvun ensimmäisinä kymmeninä tavallisin toivotus lienee ollut hauskaa joulua, mutta vanhoissa joulukorteissa näkyy myös rauhallisen ja rauhaisan joulun toivotuksia. Toivotukset oli mahdollista yhdistääkin: vuonna 1898 Tampereen Uutiset toivotti hauskaa ja rauhallista joulua kaikille kirjeenvaihtajilleen, suosijoilleen ja tilaajilleen. (Tämä toivotus löytyi Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta.)
”Hauskaa ja rauhallista joulua!” toivotti myös isomummini siskolleen vuonna 1902. Tuolloin hauskan ja rauhallisen yhdistäminen tuskin kuulosti yhtä ristiriitaiselta kuin nykyään, sillä 1900-luvun alkukymmeninä sanalla hauska oli hiukan erilaiset merkitysvivahteet kuin nykyään. Nykysuomen sanakirja selittää sen merkitystä näin: ”mieltä ilahduttava, miellyttävä. a. etualalla merk.: rattoisa, hupainen, huvittava, mukava. b. etualalla merk.: viehättävä, soma, kaunis”. Vastaava oman aikamme hakuteos Kielitoimiston sanakirja antaa hauska-sanalle seuraavat selitteet: ”rattoisa, huvittava, mukava, miellyttävä, kiva; iloinen, hilpeä”.
Se jäi edelleen epäselväksi, alkoiko rauhallisen joulun toivottaminen yleistyä juuri talvisodan jouluna, mutta mikään ei ainakaan sulje pois tätä teoriaa. – Vai tietääkö joku?