Aikoinaan Ilkka Kanervaan liittynyt tekstiviestikohu pilasi minulta ikuisiksi ajoiksi puutarhanhoito-sanan viattomuuden. Jytky on murresana ja nykyään mukana Kielitoimiston sanakirjassakin, mutta sana henkilöityy edelleen vahvasti Timo Soiniin.
Uusimpana tulokkaana henkilöityviin sanoihin on luksuspalvelu: Ylen vaalitentissä Riikka Purra totesi kulttuurin olevan luksuspalvelu, ”johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa”.
Oma lukunsa ovat pitemmät ilmaukset ja sanonnat, joita poliitikot ovat luoneet tai tehneet tunnetuiksi: Harri Holkerin minä juon nyt kahvia ja syökää silakkaa sekä Paavo Lipposen sokea Reetta ja nahkurin orsilla tavataan.
Anneli Jäätteenmäen faksitapauksesta palautuu mieleen en ollut niitä [muistioita] pyytänyt, ja ne tulivat minulle yllätyksenä. Ilmaus siirtyi omaan idiolektiini muodossa tämä tuli minulle nyt täysin pyytämättä ja yllätyksenä jopa vuosiksi: se sopi herkullisesti moneen tilanteeseen.
Kyseessä ei toki aina ole ilmauksen pilaaminen, kuten kollegani huomautti. Toisinaan poliitikko tuo kieleen uutta elämää, kun hänen käyttämänsä sanonnat synnyttävät esimerkiksi kielellistä ilottelua.
Kun aitouden tilalla on helinää
Joskus sanan pilaavat elämäntaito-oppaat. Ne ovat parhaassa tapauksessa mainioita peilejä, mutta taidan olla yliherkistymässä joillekin self help -ilmauksille, kuten ole rohkeasti paras versio itsestäsi. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Monet rohkaisevat ja itsemyötätuntoiset sanat ovat sinänsä totta ja oikein ja vakavasti otettavia, mutta liiallisesti toistettuina niiden merkitys kepeytyy. Psykologit näkevät vastaanotoillaan tilanteita, joissa elämäntaito-opas on aktivoinut jonkin kivun ja ihminen on jäänyt avuttomana yksin asian kanssa. Silloin teoreettinen tietämys itsemyötätunnosta ei riitä, vaan tarvitaan ammattilaisen apua.
Vastenmielisyyteni jotain ilmaisua kohtaan on usein allergisuutta sille, että hyvän sanan takana onkin tyhjää. Tyhjyyttä sitten peitetään ontolla sanahelinällä. Pahimmillaan ruman asian päälle liimataan kaunis kiiltokuva, kun aitous puuttuu. Esimerkkinä tästä on tilanne, jossa työelämän kohtuullistaminen (”ethän vaadi itseltäsi liikaa?”) vilisee työyhteisön puheissa. Teot kuitenkin kertovat toisenlaista totuutta (”hoida sinä tämä tehtävä, minä en ehdikään”). Tällöin alun perin empaattinen ilmaus alkaa suorastaan loukata ja on usein pysyvästi pilalla.
Viestinnän ”harmittomat” pikkusanat
Entä sitten pikkuiset, täysin viattomalta vaikuttavat sanat? Tekstiyhteys voi tehdä harmittomastakin sanasta pahan. Verrataanpa vaikka:
Olen pahoillani, jos loukkasin.
Olen pahoillani, kun loukkasin.
Kyllä, jos pilaa anteeksipyynnön. Ilmiöstä kirjoitti pari vuotta sitten Ilona Lahtinen Kotus-blogissa. Hän tiivistää osuvasti:
”Konjunktiot jos ja mutta ovat anteeksipyynnön kielessä vaarallisia: jos tuo mukanaan kyseenalaistuksen ja mutta vastaväitteen. Onnistuneessa anteeksipyynnössähän ei ole tarkoitus kyseenalaistaa toisen osapuolen tunteita eikä toisaalta selitellä omaa tekoa.”
Harmittomat pikkusanat eivät välttämättä olekaan niin harmittomia, katsottuina ihmissuhteiden ja viestinnän toimivuuden kannalta.
Propagandan sanat
On myös vaarallisia pilattuja sanoja. Vaarallisia, koska sanat ovat voimakas ase.
Räjähdys on Venäjän valtiollisissa medioissa useimmiten poksahdus. Miehitetty alue on vapautettu alue ja sensuuri informaatiopolitiikkaa. Sotilaiden perääntyminen esitetään sotilaallisen aktiivisuuden vähentämisenä.
Kuka ja mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta erikoisoperaatio? Aivan.
