Ensi viikolla Helsingin yliopistossa alkavalle sanaston ja nimistön peruskurssille on ilmoittautunut 99 opiskelijaa. Kurssi on kaikille suomen kielen opiskelijoille pakollinen, joka selittää suuren suosion. Ja kertoo myös nykyisistä opiskelijamääristä.
Nimistön osuudelle on varattu kuusi opetuskertaa. Opittua testataan sitten lopuksi tentillä. Mitä kaikkea perustietoa näiden kuuden kerran aikana tulisi opettaa? Nyt opiskelijalle pyritään antamaan yleiskuva suomalaisesta paikan- ja henkilönnimistöstä ja kuvaamaan myös nimistöntutkimuksen keskeisimpiä menetelmiä. Myös kaupallisiin ja muihin nimiin ehditään luoda katsaus.
Ihan ensimmäiseksi peruskurssilla ihmetellään sitä, mikä nimi oikein on ja miten se eroaa kielen muusta sanastosta. Opitaan, että nimen tärkein tehtävä on yksilöidä kohteensa eli erottaa se muista (samanlajisista). Tärkeä on kertoa myös, että yksilöivän tehtävänsä lisäksi nimellä on muitakin tehtäviä. Nimet ovat usein hyvin tunnepitoisia ja ilmaisuvoimaisia sanoja. Se, mikä on meille tärkeää, saa nimen, oli kyseessä sitten vaikka kotieläin, rakas lelu, oma auto tai pyörä. Nimi tai nimestä muodostettu sana voi toisaalta kuvata jotakin asiaa osuvimmin. Olkoon esimerkkinä jo vuosia tunnettu verbi väyrystellä.
Muistan, kun itse aikanani 1980-luvun lopulla aloitin nimistön peruskurssin. Opettajana oli luonnollisesti professori Eero Kiviniemi. Ennakkokäsitykseni oli, että kurssilla syvennytään siihen, mistä Suomen paikannimet ja keskeiset henkilönnimet tulevat. Mikä nimien etymologia ja sanakirjamerkitys oikein olisi? Pian hoksasin, että aivan tästä ei ole kysymys. Tavoitteena kun pikemmin olikin ymmärtää nimistön erikoislaatu osana kieltä ja kielenkäyttöä. Yksittäisiin nimiin ei niinkään paneuduttu.
Peruslähtökohdat ovat nykyään aivan samat. Uutta on se, että paikan- ja henkilönnimistön rinnalle tuodaan alusta asti muutkin nimet. Lisäksi tarkastellaan enemmän kaupunkiympäristön nimistöä ja nimien käyttöä.
Mitä sinä haluaisit oppia nimistön peruskurssilla?