Julkisten anteeksipyyntöjen merkitys maineenhallinnassa on yksi leimallisimmista some-ajan ilmiöistä. Aktiivisena sosiaalisen median seuraajana olen pannut merkille, että harvassa ovat sellaiset anteeksipyynnöt, joita voisi pitää onnistuneina. Usein ne tuntuvat jopa heittävän bensaa liekkeihin ja aiheuttavan vastareaktioita.
Tätä some-draamaa seuraan sivusta yhtäältä hämmentyneenä ja toisaalta uteliaana. Mikä anteeksipyynnöissä niin ärsyttää? Ja mitä tekemistä kielellisillä valinnoilla voisi olla ärsytyksen kanssa?
Taikasanana anteeksi
Sosiaalisen median anteeksipyynnöissä on kyse aika nurinkurisesta tilanteesta: anteeksipyyntö on samaan aikaan sekä vaadittu että torjuttu. Mainekriisin keskellä nopea reagointi ja virheen myöntäminen on oppikirjan mukainen lähestymistapa, ja samalla yleisökin usein vaatii julkista anteeksipyyntöä. Toisaalta kaikille on selvää, että anteeksipyyntöä ei ole tarkoituskaan hyväksyä. Olen seurannut lukemattomia kertoja, kuinka jokin taho pyytää anteeksi painostuksen alla ja kuinka sen jälkeen anteeksipyyntö revitään kappaleiksi sosiaalisessa mediassa.
Ollaan siis kaukana siitä lapsuudesta tutusta tilanteesta, jossa anteeksi oli taikasana, joka sai virheet katoamaan. Ilmapiiri ei yleensä ole alkujaankaan hedelmällinen, ja epäonnistuneilla kielellisillä valinnoilla anteeksipyytäjä onnistuu lyömään viimeinenkin naulan arkkuunsa.
Vaaralliset ”jos” ja ”mutta”
Konjunktiot jos ja mutta ovat anteeksipyynnön kielessä vaarallisia: jos tuo mukanaan kyseenalaistuksen ja mutta vastaväitteen. Onnistuneessa anteeksipyynnössähän ei ole tarkoitus kyseenalaistaa toisen osapuolen tunteita eikä toisaalta selitellä omaa tekoa.
Olen pahoillani, jos sanoin jotain väärää.
Kun anteeksipyyntö on osa kriisiviestintää, ei ehkä aina halutakaan suoraan myöntää kaikkia tehtyjä virheitä tai ottaa syitä omille niskoille. Mielestäni jos-sanan käyttö on kuitenkin varsinainen aloittelijan virhe. Sehän on anteeksipyynnön yhteydessä omiaan mitätöimään toisen tunteita.
Koska jos ilmaisee muun muassa ehtoa, epävarmuutta ja mahdollisuutta, sillä on taipumus tuoda anteeksipyyntöön kyseenalaistava sävy. Ikään kuin ei olisi aivan varmaa, onko anteeksipyynnölle edes tarvetta. Jos-sanaa parempia konjunktioita ovat jämäkämmät kun tai koska, jotka viittaavat suoraan syyhyn eivätkä jossittele – kirjaimellisesti.
Olen pahoillani, mutta minulla oli huono päivä.
Kun on ensin esittänyt anteeksipyynnön, ei ole sopiva hetki vastaväitteelle tai perustelulle. Usein varsinkin julkisessa anteeksipyynnössä on tietysti tarpeen esittää jonkinlaisia perusteluita tai syitä tekojen taustalla. Heti anteeksipyynnön perään sijoitettuna mutta vie huomion kuitenkin liian nopeasti muualle. Joskus puhdas virheen myöntäminen on paikallaan, vaikka luonnollisesti se onkin vaikeaa.
Pahoittelu vai anteeksipyyntö?
Myös se, mitä sanavalintaa anteeksipyynnöstä käyttää, vaikuttaa todennäköisesti anteeksipyynnön vastaanottoon. On suuri merkitysero siinä, pahoitellaanko vai pyydetäänkö anteeksi, sillä sanat eivät ole toistensa synonyymejä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan pahoittelu tarkoittaa samaa kuin surkuttelu tai harmittelu. Anteeksi-sanaa taas kuvaillaan pyyntönä, että toinen osapuoli jättäisi jonkin rikkomuksen huomiotta.
Harmittelu, surkuttelu ja pahoittelu tuntuvat sopivilta sellaisessa tilanteessa, jossa tapahtunut ei ole johtunut puhujan omasta toiminnasta, vaan kyseessä on yhteinen harmitus. Esimerkiksi kaupan myyjä voisi harmitella, että tuote on päässyt loppumaan.
Tuskin kukaan kehtaisi siis harmitella tai surkutella, kun on käyttänyt vaikkapa rasistista ilmausta. Miksi silti niin usein pahoitellaan samaa asiaa? Jätetään harmittelu, surkuttelu ja pahoittelu siis asiakaspalvelijoiden käyttöön, ja uskalletaan pyytää anteeksi, kun sille on tarvetta.
Kadonnut ensimmäinen persoona
Passiivin ja nollapersoonan sekä esimerkiksi aiheutua-verbin käyttö tuovat tekstiin etäisen vaikutelman. Joskus vaikkapa virkakielessä etäisyyden luominen voi olla tarpeenkin, mutta anteeksipyynnössä etäisyys ei toimi.
Olen pahoillani aiheutuneesta mielipahasta.
Aiheutua-verbi ei tuo suoraan esiin mitään tiettyä toimijaa. Tulee tunne, että asiat olisivat tapahtuneet itsestään eikä puhujalla olisi tapahtumiin osaa eikä arpaa. Hän nyt vain välittää anteeksipyynnön jonkin tuntemattoman tahon puolesta. Varsinkin silloin, kun on aivan ilmeistä, kuka on vastuussa tapahtumista, aiheutuminen kuulostaa epämääräiseltä.
Suoranainen passiivin käyttökin laskee anteeksipyynnön tasoa. Jos sanotaan, että ”on tehty virhearvio” sen sijaan, että reippaasti puhuttaisiin meistä tai minusta, pakoillaan vastuuta. Syitä ei ymmärrettävästi aina haluta vierittää yhden henkilön niskoille, jolloin päädytään käyttämään kiertoilmauksia. Viesti jää kuitenkin hämäräksi, jos koko anteeksipyynnössä ei kertaakaan mainita mitään tiettyä tekijää.
Mieli pahoitettu
Olen pohtinut myös mielipahan ja mielen pahoittamisen käsitteiden neutraaliutta. Sanakirjojen mukaan kummassakaan ilmauksessa ei ole mitenkään negatiivinen sävy, mutta omaan korvaani ne kalskahtavat vähättelyltä. Se johtunee kirjailija Tuomas Kyrön luomasta mielensäpahoittajahahmosta, joka seikkailee samannimisissä kirjoissa. Tämä jääräpäinen vanha mies aloittaa usein virkkeensä: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”.
Kirjasarjan suosion ollessa huipussaan mielensäpahoittajan käsite tuli yleiseen tietoon ja käyttöön. Varsinkin somessa alettiin nimittää herkkänahkaisia ja turhasta loukkaantuvia ihmisiä mielensäpahoittajiksi. Lyhyen lähipiirissä tekemäni gallupin perusteella en ole ainoa, jolle tulee samoja mielleyhtymiä mielipahasta ja mielen pahoittamisesta.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan mielipaha tarkoittaa voimakasta epämieluisuuden tunnetta, surua, murhetta, harmia tai ikävyyttä. Sanan vakiintunut merkitys ei siis ole vähättelevä tai alentuva. Toisaalta sosiaalisessa mediassa törmää silloin tällöin esimerkiksi ilmauksiin ”mieli pahoitettu” tai ”mielensäpahoittajat taas liikkeellä”, kun tarkoituksena on saattaa toisen eriävä mielipide huonoon valoon. Sitä kautta mielipahalle on saattanut syntyä uusia, negatiivisia, mielleyhtymiä. Onko kyseessä ohimenevä ja vähäpätöinen ilmiö vai voisiko mielipahan tällainen merkitys tulla vallitsevaksi?
Kirjoittaja toimi syksyllä 2021 viestintäharjoittelijana Kotimaisten kielten keskuksessa.