Eduskuntavaalien alla perinteisten vaalitilaisuuksien rinnalle nousivat olohuonetentit eli kodeissa järjestettävät pienimuotoiset vaalitentit. Niiden ideana on, että järjestäjät kutsuvat kotiinsa muutamia eri puolueiden ehdokkaita tentittäviksi ja ystäviään ja tuttaviaan yleisöksi. Olohuonetenteissä otetaan esiin asioita, jotka kiinnostavat paikalla olevia. Osallistujien mukaan tunnelma on intiimi ja kielikin maanläheisempää kuin virallisemmissa yhteyksissä. Olohuonetenttien on sanottu olevan yksi someajan ilmiöistä, sillä tieto niistä ja niissä käsitellyistä asioista leviää erityisesti sosiaalisen median välityksellä.
Olohuonetentti
Kotimaisten kielten keskuksen valitsema kuukauden sana huhtikuussa 2015 on olohuonetentti.