1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Kieli-ihmisyys kehittyi varmaan vasta yliopisto-opintojen myötä, mutta toki olin jo kouluikäisenä kielistä kiinnostunut ja imin aktiivisesti tajuntaani ruotsia lapsuudenympäristössäni Helsingin Pakilassa, joka tuolloin oli aika vahvasti kaksikielinen. Keskikoulussa aloin opiskella itsekseni unkaria, kun hoksasin, että se on suomen sukukieli ja siinä mielessä hauskasti erilainen kuin muut vieraat kielet – ja vähän samanlainen kuin suomi.
Tätä kautta löytyi oma alanikin, suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Yliopistossa opiskelin myös muun muassa altailaisia kieliä ja tietenkin suomen kieltä.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?
Suomen kielessä? Kielen historia ja kielen kehitys on kiinnostanut minua opiskeluajoista saakka. Ja nyt en tarkoita niinkään vanhaa kirjasuomea, vaikka hauskaahan sekin on, vaan tuommoista tuhansien vuosien aikajanaa. Sitä, miten suomalais-ugrilaiset kielet ovat eriytyneet toisistaan, ja mitkä asiat niitä vieläkin yhdistävät.
Ensimmäinen ammattini oli etymologi, ja Suomen sanojen alkuperä -kirjaa toimittaessani rakastuin sanoihin. Suomen murteiden sana-arkiston kaivelu oli välillä melkein kiihottavaa, vaikka karttojen värittely toisinaan puuduttikin. Hurahdin joka tapauksessa leksikografiaan, ja etymologisen sanakirjan jälkeen olen kokeillut myös muita sanakirjalajeja toimittamalla englanninkielisen saamelaiskulttuurin ensyklopedian sekä viimeksi suomi–unkari-sanakirjan, joka taas on leksikografian peruskauraa.
Suomen murteiden sana-arkiston kaivelu oli välillä melkein kiihottavaa, vaikka karttojen värittely toisinaan puuduttikin.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Olen tehnyt koko työurani kielten tutkimuksen ja opetuksen parissa, joten kieli on kyllä ollut osa elämääni joka päivä vuosikymmenten ajan. Kieli on vahvasti läsnä myös kotielämässä ja arkipäivässä.
Puolisoni on ruotsinkielinen, ja päädymme päivittäin ihmettelemään kieltemme omituisuuksia. Puhumme periaatteessa ruotsia, mutta on myönnettävä, että välillä sanailu lipsuu paljon parjatun sekakielen puolelle. Yksityiselämässä sallimme sanojen ja rakenteidenkin vapaan lainailun suuntaan ja toiseen. Huvittavimpia lausahduksia kirjoittelin aikoinani muistiin. Tutkimusaineistoksi ne eivät kuitenkaan päätyne.
4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?
Pidän kaikenlaisesta kirjavoitumisesta. Olen iloinen siitä, että Suomi on niin paljon kansainvälisempi kuin ennen ja että myös suomi kohtaa tänäänkin muita kieliä – näinhän on ollut aina, kontaktit ovat osa kielen elämää.
Kielihistorioitsijana kielen muutos on minulle päivänselvä asia. Toisinaan pysähdyn ajattelemaan sitä, miten nopeaa kielen muuttuminen itse asiassa onkaan. Sanat vaihtuvat ja muuntelevat melkein lennossa, kun taas kieliopin muutos on hitaampi.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
Tässä suhteessa tilanteeni on juuri radikaalisti muuttunut. Aikaisemmin en ole juuri ajatellut asiaa, mutta tässä nykyisessä tehtävässä minun kai ainakin pitäisi pystyä vaikuttamaan, tavalla tai toisella. Fennougristikollegani ovat tehneet kovasti töitä Venäjällä sen hyväksi, että vähemmistökielten puhujat arvostaisivat omaa kieltään ja käyttäisivät sitä.
6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?
Suomen asema on varsin vahva verrattuna moneen muuhun, esimerkiksi valtaosaan suomalais-ugrilaisia kieliä. Suomessakin saamelaiskielet ovat paljon vakavammin uhattuja, ja ne häviävät nimenomaan suomelle.
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Kielessä kauneinta lienee sen ilmaisuvoima. Tämä koskee kaikkia kieliä, eri kielissä vain tuon ilmaisuvoiman keinot ovat erilaisia. Suomen kielessä minua kiehtoo niistä erityisesti kaksi: toinen on sananjohto tai -muodostus, toinen on kuvailevien, ekspressiivisten sanojen sallima äännevaihtelu, jonka avulla voi ilmaista hyvinkin herkkiä nyansseja.
Kauheinta, tai ehkä mieluummin ikävintä, on mielikuvituksen puute, muotisanojen ja -ilmausten käyttö ja niiden mukanaan tuoma latteus. Ja tietysti se, että tarkoituksellisesti piilotetaan mitäänsanomattomuus vierassanojen ja muoti-ilmausten pöheikköön. Olen kirjoittanut yhden Helsingin yliopiston strategian. Sen johdanto-osuudessa ei mainita kehittämistä kertaakaan.
Kieli on elämä. Siinä on kaikki. Ei sen kummempaa.
8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?
Olisin vogulilainen kohtalolaulu, vahvan ja ylpeän ihmisen runollisen haikea omaelämäkerta. Tai saksalaisen poliisisarjan jakson TV-käsikirjoitus.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Lasketaanko Suomen murteiden sanakirja yhdeksi? Siinä riittäisi ihmeteltävää enemmän kuin yhdeksi ihmisiäksi. Jos lautalle mahtuu vain yksi nide, niin voisin valita Klugen saksan etymologisen sanakirjan uusimman painoksen.
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?
Kieli on elämä. Siinä on kaikki. Ei sen kummempaa.
Professori Ulla-Maija Forsberg aloitti Kotimaisten kielten keskuksen johtajana 1. elokuuta 2016.
Toimitus: Vesa Heikkinen