Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet

Suomen kielen lautakunnan kannanotto 27.10.2008

Nisäkäsnimistötoimikunta on julkistanut syksyllä 2008 ehdotuksensa maailman nisäkkäiden suomenkielisiksi nimiksi. Suomen kielen lautakunta käsitteli ehdotusta kokouksessaan 27.10.2008 ja esittää mielipiteenään siitä seuraavan.

Nisäkkäännimien aineisto on suuri, 4 629 nimeä. Noin 3 500 lajilla ei ole ollut tähän mennessä suomenkielistä nimeä lainkaan. Lautakunta haluaa esittää toimikunnalle kiitoksen merkittävästä työstä. Suomenkielisen nimistön luominen tukee tavoitetta säilyttää suomi tieteen kielenä, ja omakielinen nimistö palvelee myös suurta yleisöä. Ehdotus sisältää paljon käyttökelpoista ainesta, ja se kertoo työryhmän kielellisestä luovuudesta. On myös hyvä, että ehdotuksesta toivotaan käytävän julkista keskustelua.

Nisäkäsnimistötoimikunnan mukaan yksi hankkeen päätavoitteista on ollut muuttaa harhaanjohtavat nimet tieteen nykykäsityksen mukaisiksi. Toimikunta on pyrkinyt lajien nimeämisessä systemaattisuuteen, minkä vuoksi se esittää muutettavaksi myös vakiintuneita nimiä. Toimikunta katsoo, että nimiehdotusten kritiikin perusteeksi ei riitä tottumus entiseen nimeen. Toimikunnan työssä ei ole ollut mukana kielen asiantuntijoita.

Suomen kielen lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että  kielenhuollon historiassa ei ole koskaan aiemmin tehty näin mittavaa muutosta, jossa kerralla muutetaan suuri määrä vanhaa ja vakiintunutta. Ehdotusta tarkasteltaessa nousee esiin kaksi peruskysymystä: vakiintuneisuuden merkitys sanastotyössä sekä ehdotuksen kielelliset ratkaisut.

Vakiintuneisuus

Rakenteiden ja sanaston vakiintuneisuuden kunnioittaminen normeja muutettaessa on kielenhuollon perusperiaatteita, tunnetun kielenhuoltajan ja Nykysuomen sanakirjan päätoimittajan Matti Sadeniemen sanoin: ”Vakiintuneeseen älä kajoa.” Ehdotus lähestyy kieltä välineenä, jota voidaan käsitellä puhujista irrallaan ja muuttaa ulkoapäin. Kieli ei ole vain joukko oikeinkirjoitus-, sananmuodostus- ja lauserakennesääntöjä, vaan se kantaa mukanaan kulttuuria, historiaa sekä puhujiensa tunteita ja asenteita. Tämä koskee myös tieteen kieltä ja sanastotyötä.

Kun muutetaan tunnettua ja vakiintunutta normia, aiheutetaan kieliyhteisöön epävarmuutta, joka saattaa jatkua pitkään. Toimikunta perustelee monia muutoksia tarpeella ottaa huomioon eläintieteellinen taksonomia nimistössä. Joihinkin muutoksiin tämä peruste sopiikin (vuorikauris > alppivuohi), mutta toisaalta on myös huomattava, että kielelläkin on luokittelujärjestelmänsä, joka saattaa poiketa luonnontieteen järjestelmästä. Tämä lähtökohta otettiin huomioon esimerkiksi linnunnimiä uudistettaessa mm. siten, että tervapääskyn nimi säilytettiin, vaikka kyseessä ei ole tieteellisen taksonomian mukaan pääsky. Kasvien nimissä on menetelty vastaavasti: sinivuokko on säilyttänyt nimensä, vaikka se on tieteellisesti erotettu Anemone-suvusta.

Kun muutetaan vakiintunutta termistöä, ulottuu vaikutus laajalle kieliyhteisöön. Muutos vanhentaa kerralla valtavan määrän kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lainsäädäntöä (mm. metsästyslaissa kuusipeura olisi muutettava täpläkauriiksi). Eksoottisiltakin vaikuttavat nisäkkäännimet ovat tuttuja suurelle yleisölle kirjoista, luontodokumenteista ja eläintarhoista. Uusien termien vakiinnuttaminen on myös hidasta, minkä osoittaa mm. kontiainen-sanan (maamyyrä) hidas yleistyminen. Varsinkin suurelle yleisölle suunnatussa esityksessä syntyisi siksi tarve mainita aina  kaksi nimeä (isokauris eli entiseltä nimeltään saksanhirvi).

Vaikka nisäkkäännimet ovat erikoisalan kieltä, ne ovat myös osa kaikille yhteistä yleiskieltä. Yleiskielen näkökulmasta monet muutosehdotukset tuntuvat motivoimattomilta, mikä saattaa lisätä vastustusta koko uudistusta kohtaan. Esimerkiksi vakiintuneen merileijonan muuttamista työryhmä on perustellut nimityksen vanhentuneisuudella; tilalle ehdotetaan hylje-loppuisia nimiä (esim. kalifornianmerileijona > tyynenmerenhylje). Yleiskielen näkökulmasta merileijona on kuitenkin toimiva sana. Se on esimerkki kielen kuvallisesta käytöstä, jota sanastossa esiintyy yleisesti. Sekaantumisen vaaraa vanhojen nimien käyttämisestä tuskin seuraa myöskään seuraavissa: (nykyinen nimi) korvahylkeet > (toimikunnan ehdotus) haaremihylkeet, merilehmät > dugongit, muurahaiskarhut > jurumit, pesukarhut > supit, maitovalas > beluga. Perusteettomalta vaikuttaa myös esim. sanojen jättiläis- ja kääpiö vaihtaminen:  jättiläiskultamyyrä > isokultiainen, kääpiöorava > vähäorava.

Kieli

Suomen kielen lautakunta kiinnittää huomiota myös ehdotettujen termien sananmuodostustapoihin ja oikeinkirjoitukseen. Hyvän uudissanan ominaisuuksiin kuuluvat mm. selkeys ja läpinäkyvyys. Lautakunnan mielestä monet ehdotetut  nimitykset eivät täytä tätä kriteeriä: 1) Samantapaisia johdoksia on vaikea pitää erillään (pussikko, pussiainen, pusseli, pussikas). 2) Yhdyssanan perusosan pois jättäminen tekee termistä epähavainnollisen (juurirotat > myllikkäät, kultamyyrät > kultiaiset, kummituseläimet > kummittelijat, piikkisiat > piikikkäät, liito-oravat > liiturit, vuorimajavat > murrikat). 3) Epäselviä ovat myös uudet lyhennesanat (hekot, lenkot) ja uudismuodosteet (ratut, hiirut). – Vaikka uudismuodosteet olisivat sananmuodostuksen kannalta luontevasti johdettuja sekä kekseliäitä ja ennakkoluulottomia (toimikunta itse mainitsee tavoitelleensa kahta viimeksi mainittua ominaisuutta), on termin selkeyttä ja läpinäkyvyyttä silti pidettävä ensisijaisena kriteerinä.

Hyvä termi on myös neutraali ja asiallinen. Sana ei saa herättää vääränlaisia mielikuvia. Esimerkiksi seuraavat ehdotukset ovat tyylilajiltaan häiritsevän poikkeavia: hemulit, tikutaku, kusimanse, kuskus, kusu, murrikat, myllikkäät, pomppuli, pusseli, pussikko, rillilenkko, kultiainen, hiiru, myyry, rattu. Nämä sanat muistuttavat lempi- tai jopa pilkkanimiä eivätkä herätä mielikuvaa nisäkkäännimestä. Yksi toimikunnan tavoitteista on ollut tieteellisen taksonomian läpinäkyvyys, mutta senkään kannalta esimerkiksi hemuli ja tikutaku eivät liene perusteltuja.

Vakiintuneen, yleisessä käytössä olevan sanan merkitystä ei voi siirtää  mielivaltaisesti toiselle termille. Tämä koskee myös murresanoja, jotka ovat omilla alueillaan ihmisten arkipäivän sanastoa. Näin ollen lautakunta ei pitänyt mahdollisena ehdotusta nimetä maamyyräsopulit mykriksi (itäsuomalainen murremuoto sanasta myyrä).

Toimikunta on korjannut vanhentuneita kirjoitusasuja ja oikeinkirjoitusvirheitä. Uusiin ehdotuksiin on kuitenkin tullut joitakin uusia virheitä, joten nimien kieliasu pitäisi tarkistaa. Oikeinkirjoitusnormien vastaisesti on kirjoitettu esim. ”uuden-seelanninhylje”, ”uuden-britannianlenkko”, pitää olla: uudenseelanninhylje jne., samoin ”antarktisenhylkeet”, pitää olla: antarktiksenhylkeet. Paikannimet tulisi tarkistaa systemaattisesti (esim. olympic marmot – ?olympianiemenmurmeli; clear-winged woolly bat – ?jolosaarenvillakko). Ehdotukseen sisältyy myös paljon muutoksia kotoperäisestä vierasperäiseen (maitovalas > beluga, merilehmät > dugongit, muurahaiskarhut > jurumit). Vierasperäisten nimiasujen kommentointiin tarvittaisiin muidenkin kielten kuin suomen kielen asiantuntemusta. Kun vierasperäiset nimiasut lainataan englanninkielisen kirjallisuuden kautta, saatetaan päätyä todellisen lähtökielen kannalta vääriin kirjoitusasuihin.

Suositus

Suomen kielen lautakunta suosittaa, että nisäkäsnimistötoimikunta tarkastelee aineistoa uudestaan ottaen huomioon mm. vakiintuneisuuden merkityksen sekä ehdotettujen muutosten vaikutuksen suomen kielen puhujien kokemuspiiriin ja yhteiskuntaan (mm. kirjallisuuteen ja lainsäädäntöön). Termien kieliasu on myös syytä tarkistaa yhteistyössä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielen- ja nimistönhuollon asiantuntijoiden kanssa.