Siirry sisältöön
Haku

Ylioppilas

Kysymys: Suomessa on omakielinen nimitys ylioppilaalle eikä mitään ruotsin tai englannin studentiin viittaavaa. Mikä on ylioppilaan historia?

Vastaus: Suomen kielessäkin kyllä käytettiin ylioppilaasta vielä Ruotsin alaisuudessa oltaessa lainasanaa studentti. 1800-luvun kuluessa kansallisen heräämisen myötä ryhdyttiin suomen kieltä tietoisesti muokkaamaan ja samalla luotiin suuri määrä uusia sanoja. Kaikki niistä eivät jääneet elämään, mutta ylioppilas kuuluu paikkansa säilyttäneisiin. Sitä on ensinnä käyttänyt Pieksämäellä syntynyt Fredrik l. Rietrikki Polén (1823-1884) vuonna 1852 sanomalehti Suomettaressa. Yhdyssanan jälkiosa oppilas oli lääkärin ja suomentajan Volmari Kilpisen (1810-1893) vuonna 1836 luoma sana, ja sillä tarkoitettiin aluksi ylioppilasta.

Jo ennen ylioppilasta suomen kieleen oli luotu sana yliopisto. Sitä käytti puolestaan ensiksi rovasti ja jumaluusopin tohtori J. F. Bergh (1795-1866) toimittamansa lehden alaviitteessä vuonna 1838. Sana alkoi yleistyä seuraavalla vuosikymmenellä, kun Kanava-lehden päätoimittaja ja kirjailija Pietari Hannikainen (1813-1899) ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden Suomettaren perustaja Paavo Tikkanen (1823-1873) ryhtyivät käyttämään sitä aktiivisesti julkaisuissaan.

Vastaaja: Kirsti Aapala


Kirjallisuutta

Metsikkö, Taimi: Kirjasuomen opetus- ja koulusanastoa. 1951.

Rapola, Martti: Akatemiasta yliopistoon ja tutentista ylioppilaaseen. Risukoista riipomia, 83–101. 1953.



Ylioppilaita vappuajelulla. 1928. Kuva: Sakari Pälsi. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.
Ylioppilaita vappuajelulla. 1928. Kuva: Sakari Pälsi. Helsingin kaupunginmuseo.