Paikkainnimiä
Paikannimiä on kerätty järjestelmällisesti vuodesta 1915 lähtien. Tuolloin Tieteellisten seurain Paikannimitoimikunta totesi, että nimistöntutkimus oli laiminlyöty ala. Jotta tutkimusta saataisiin eteenpäin, olisi välttämätöntä saada talletettua paikannimistöä mahdollisimman laajasti yhteen paikkaan.Nimien keruuseen ei saatu valtiolta avustusta, joten toimikunta päätti kääntyä ”etupäässä maanomistajain, pappien, opettajien ja varttuneempien opiskelijain puoleen, pyytäen heitä ja niitä kutakin kohdastaan ajattelemaan velvollisuuttaan ja mahdollisuuksiaan ylen runsaan nimistöaineksemme tallettamisessa”. Pyrkimys oli saada talletettua kustakin pitäjästä kulttuuri-, luonnonpaikkojen ja kiinteiden muinaisjäännösten nimiä sekä henkilönnimiä.
Mutta on nimiä kerätty aiemminkin. Nimittäin vuonna 1878 Muinaismuisto-Yhtiö (nykyinen Suomen Muinaismuistoyhdistys) kehotti ”paikkainnimien ja sukunimien keräämiseen”, koska paikannimien oli ymmärretty säilyttävän suomen kielen vanhaa ainesta ja välittävän tietoa Suomen entisistä ajoista ja asutushistoriasta.
Muinaismuisto-Yhtiön keruukehotus osoitettiin varsinkin innokkaille kansakoulunopettajille, jotka ”kansan keskuudessa toimien lavealla kannattavat uuden ajan sivistystä ja pyrintöjä”. Tavoitteena oli etupäässä erikoisten tai kansatieteellisesti merkittävien paikannimien muistiin saaminen.
Kehotukseen laati vastauskirjeitä yhteensä 71 lähettäjää. Aineistoa kertyi noin 12 300 nimestä eri puolilta maata noin 120 eri pitäjästä sekä joistakin Inkerin seurakunnista. Näihin vastauskirjeisiin sisältyy pitkiä, moniliuskaisia nimiluetteloita, joissa mainitaan ehkä vain paikan nimi ja laji. Osassa kirjeitä taas on runsaasti myös nimien selityksiä, nimiin liittyviä tarinoita ja muuta ”muinaistietoa”.
Kehotukseen sisältyi ohjeita ja esimerkkejä kerättävistä nimistä. Paikannimien ajateltiin olevan todiste esimerkiksi lappalaisten entisistä asuinoloista, joihin toivottiin valaistusta myös tarinoista. Vastauksessaan kansakoulunopettaja Ahra Ilomantsista kertoi mm. nimestä Lapinniemi:
”Talo Harkkojärven rannalla, Käenkoskenkylää. Luullaan ennen olleen lappalaisten asuinpaikan. Piispa Henrik Ruotsin kuningas mukanaan kävi heitä kastamassa ja tappoi mitkä eivät kasteeseen suostuneet. Osa heistä pääsi pakenemaan pohjoiseen missä venäläiset kuitenkin heidät kastoivat.”
Keruukehotuksessa pyydettiin tietoa sellaisistakin paikannimistä, jotka viittaavat pakanallisiin aikoihin. Entinen lastenopettaja Selin Tuuloksesta lähetti tiedon nimestä Kyöpelinmäki:
”Jyrkkä mäki Oksjärven rannalla Juttilan kylän maalla Tuuloksessa. Täällä kerrottiin muinaan asuneen Woltte nimisen hiisin, jolla oli hirmuinen voima. Kerrankin kuin hän oikeen suuttu naiseen kalarokan keitosta, niin hän ’Kirvotti padan kivisen, Laski tuolta tuonemaksi, Paiskasi Patamäkehen’. Patamäki on noin 3 nykyistä virstaa Kyöpelistä toisella puolen Oksjärveä Kauppilan talon metsällä. Siihen ruvettiin 1838 laittamaan torppaa jolle annettiin nimeksi Patala. Tästä on arvaten lähellä Kyöpeliä Oksjärvessä oleva Wolttensaarikin saanut nimensä.”
Toivottiin myös tietoa kylien nimistä ja ensimmäisistä asukkaista. Tästä esimerkkinä Henr. Kouvon tieto pitäjän nimestä Lemi:
”Klemi on saanut alkunsa Klemin talosta, joka on aivan lähellä kirkkoa. Eräs Klemens (Clemens) niminen mies Juvolan kylästä (Kotajärven rannalta) muutti uudistaloon siihen mistä kirkko ja Klemin talo nykyään on. Talo sai miehestä nimensä. Liekö häntä kutsuttu Klemetti vai Clemens vai millon mitenki. Kun kirkko sittemmin rakettiin tälle paikalle, niin sai talosta nimensä. Nykyään käytetään tätä nimeä Lemi (suomalaisuuden vuoksi muka). Mikä noista lie suomalaisin: Clemes, Klemi, Lemetti, Lemi, mutta Historiallinen muisto viimein haihtuu, ainakin Lemi ei paljon muistuta Clemensiä.”
Vastaajien saatekirjeissä häivähtää vaatimattomuus omia kirjoitelmia kohtaan, J. Kyllösen sanoin:
”Suuresti epäilyttää, lieneekö
nämät minun halpa-arvoiset lähetykseni pienimmäksikään hyödyksi Yhtiön arvoisissa tarpeissa. Sillä niinkun Yhtiö paremmin tuntee – koota tietoja synkästä, hämärästä menneisyydestä – ei olekkaan helppo asia.”
Kuitenkin tällä tavoin on saatu loistavasti koottua paikannimiaineistoa eri puolilta maatamme. Aineisto on Nimiarkiston vanhinta aineistoa ja nähtävillä nyt myös Kotuksen aineistopalvelu Kainossa.
HELINÄ UUSITALO
28.6.2010