Kipajalka ja kinttukone

Polkupyörä on 1800-luvun kehitelmä, ja saman vuosisadan loppupuolella ensimmäiset pyörät ilmaantuivat myös Suomeen. Tuolloin ilmaantuivat myös uuden kulkuvälineen ensimmäiset suomenkieliset nimitykset. Lönnrotin sanakirjassa (1880) mainitaan ainakin polkurattaat ja pikakulkuri ja sanakirjan lisävihkossa (1886) pikapyörät. J. A. Hahnsson mainitsee Ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassaan (1899) myös polkupyörän. 1900-luvulla käytettyjä kansankielisiä nimityksiä on Suomen murteiden sana-arkistossa jo paljon enemmän.

Joskus nimitys voi viitata sekä entiseen ja tuttuun menopeliin että johonkin outoon ja yliluonnolliseen. Tällaisia ovat esimerkiksi hullu(n)hevonen (tietoja lähinnä hämäläismurteista) ja pirunhevonen (Rauma). Koko pyöräily näyttää joistakin tuntuneen kummalliselta puuhalta, sillä mm. eräs kurikkalainen on kertonut: Piru vei ihimisen sielua, vaikka se kuinka olis potkinu vastahan. Paholaiseen viittaavat myös Saarijärveltä kirjatut polkupyörän nimitykset pirunhyristin ja lemmonlennätin.

Osa nimityksistä korostaa polkupyörällä liikkumisen nopeutta. Erityisesti Keski-Pohjanmaalla on käytetty sanaa kipajalka: juoksi koko perukka [= kulmakunta] kahtoo, että kipajalallakiko voi ajjaat talavella (Saloinen). Kipajalka-sanan sisällön ymmärtää, kun muistaa, että juoksemista tai hyppimistä voidaan ilmaista sanoilla kipata, kipaista, kipittää, kipottaa jne. Arkistossa on myös tietoja, joiden mukaan kipa on 'kiire' (Konginkangas) ja kipainen 'nopea' (Lestijärvi).

Kipajalkaa muistuttava on muutamista pohjoissavolaisista pitäjistä kirjattu sukkelajalka: se ajjaa sukkelajalalla (Maaninka). Savolaismurteissahan sukkela tarkoittaa 'nopeaa, nokkelaa, vikkelää' toisin kuin Lounais-Suomessa, Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla, joissa sen merkitys on 'kummallinen, merkillinen tms.'.

Liikkumisen nopeus näkyy tietysti myös Lönnrotin sanakirjassakin mainituissa sanoissa pikakulkuri (murteissa yleinen Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla) ja pikapyörät (murteissa varsinkin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla) sekä niihin läheisesti liittyvissä sanoissa pikakulkija (mm. Yläne) ja pikajalka (mm. laajalti pohjalaismurteissa).

Joistakin nimityksistä näkyy myös se, että polkupyörä saa liikevoimansa polkemisesta. Tavallisin on tietysti yleiskielinen polkupyörä. Polkumasiina tunnetaan erityisesti Etelä-Pohjanmaalla, mutta yksittäistietoja siitä on mm. Iitistä, Ähtäristä ja Muhokselta. Kuusjoelta on saatu tieto, jonka mukaan pappa ol hypänny toispuol oja ku polkuhiulu ol tullu maantiäl hänt vasta. Polkuhiulu-nimityksessä esiintyvä hiulu tarkoittaa 'vauhtipyörää; pyörää, ratasta'. Muun muassa 'polkemista' tarkoittaa verbi trampata, joka esiintyy sanassa trampparulla. Se on kirjattu Maariasta.

Jalka-alkuisia polkupyörän nimityksiä ovat jalkamasiina (Kurikka), jalkapyörä (Korpiselkä), jalkaratas (mm. Rauma) ja jalkarauta (Eurajoki). Kinttukone on merkitty muistiin Jäppilästä: jos kinttukone kellä ol (se oli harvinaista). Myöhemmin moottoripyörien ja mopojen jo ilmaannuttua on polkupyörällä liikkuva saattanut vähätellä menopeliään: minä tässä vain ajelen sorkkasytyttimellä (Virrat).

Polkupyörän keksijäksi ei voida täsmällisesti nimetä ketään tiettyä henkilöä, sillä pyöräversioita kehiteltiin niin Ranskassa, Saksassa kuin Englannissakin. Erinäköisillä malleilla oli myös eri nimet. Saksalainen draisina sai nimen kehittäjänsä Draisin mukaan. Kyseessä oli vielä alkeellinen malli, ts. juoksu- tai potkupyörä, jonka satula oli niin matalalla, että pyöräilijä saattoi potkaista maasta vauhtia. Ranskalaisessa velosipedessä oli jo polkimet, ja mallissa etupyörä oli takapyörää isompi. Nykyisen kaltainen pyörä sai nimen bicyclette.

Kansainvälisesti tunnetuin nimitys oli alkuun kuitenkin ranskan velocipede (< latinan velox 'ketterä, nopea tms.' + pes 'jalka') "nopeajalka". Se sisältyy asussa velosipedi myös mm. Airilan ja Cannelinin toimittamaan kirjaan Vierasperäiset sanat (1920), ja sanan äännevariantteja on löydettävissä myös Suomen murteiden sana-arkiston kokoelmista: velosiped (Rauma), velosipeetti, velosipetti (Ilomantsi), velosipeeti (Oulu), velosipeetteri (Karunki) ja vilosipeli (Oulu). Runsas äännevaihtelu on yleensäkin ominaista lainasanoille.

Englannin bicycle ja ranskan bicyclette (< latinan bi 'kaksi' + kreikan kyklos 'pyörä') "kaksipyörä" näkyvät suomen murteissa vain norjan kautta tulleena lainana sykkeli, joka on kirjattu Ruijan suomesta. Airilan ja Cannelin em. kirjassa on hakusanana bisykli ja Otavan isossa tietosanakirjassa (1931) bisykkeli.

Enää vuosikymmeniin ei pyörän vanhoja vieraskielisiä nimityksiä ole esitetty sivistys- tai tietosanakirjoissa. Murteissamme sama sananmuodostamismotiivi kuin sanalla bicycle on Mäntsälästä muistiin merkityllä pyörän nimityksellä kaksipyöräinen, ja sama motiivi kuin sanalla velocipede on esimerkiksi nimityksillä kipajalka, pikajalka ja sukkelajalka.

Edellä mainittujen lisäksi on polkupyörästä käytetty murteissa mm. nimityksiä haara(in)välikone, jalkovälikone, jalkovälikärry, rukki, pyörärukki, vokki, nälkäpyörä, velkapyörä, villivaunu jne. Slangissa on sitten vielä omat nimityksensä.

ANNELI HÄNNINEN

15.6.2009