Tehdäänkö kunnolla vai kunnollisesti?
Monelle on jäänyt mieleen jo kouluajoilta, että on kartettava sellaisia ilmauksia kuin kirjoittaa asiantuntemuksella (po. asiantuntevasti), todeta tyydytyksellä (po. tyytyväisenä), kuunnella kiinnostuksella (po. kiinnostuneena), siivota huolella (po. huolellisesti), tervehtiä ilolla (po. iloisena t. iloiten), tutkia innolla (po. innostuneena), suhtautua kunnioituksella (po. kunnioittavasti), mainita tarkoituksella (po. tarkoituksellisesti), tietää varmuudella (po. varmasti) jne.
Kartettavuuden perusteluksi on esitetty kielioppaasta toiseen, että mainitut muodot, tekemisen tapaa ilmaisevat adessiivimuodot, eivät ole luontevia eivätkä suomen kielelle ominaisia ilmaisutapoja. Niissä on nähty muiden kielten, etenkin ruotsin med-rakenteen vaikutusta. – Svetisismien karttaminenhan on muovannut monia muitakin kielenhuollon ohjeita.
Alussa luetellut tavan adessiivit tuntuvat huonoilta – ainakin tyyliltään – luultavasti siksi, että juuri ne ovat siirtyneet oppaasta toiseen varoittavina esimerkkeinä. Paljon hyväksyttävämpinä on pidetty monia muita tavan adessiiveja, joita ei oikeastaan voi korvata muilla rakenteilla: rakkaudella, lämmöllä, sovinnolla. Vielä hyväksyttävämmiltä tuntuvat sellaiset tavan adessiivi-ilmaukset, joissa on mukana attribuutti: monella tavalla, suurella vaivalla, kovalla kiireellä, täydellä syyllä, hyvällä menestyksellä.
Viimeistään 1990-luvulla alettiin kysellä, onko kielioppaiden ohje tavan adessiivien välttämisestä liian tiukka tai edes aiheellinen. Miksi tarkoituksellisesti, varauksellisesti tai kunnollisesti ovat kielellisesti parempia kuin tarkoituksella, varauksella tai kunnolla, vaikka suositeltavat muodot ovat näitä pitempiä ja kömpelömpiä? Miksi kovalla kiireellä on käypä, mutta kiireellä ei, vähällä vaivalla käypä, mutta vaivalla ei? Miksi toisiin tavan adessiiveihin (esimerkiksi kilvalla, leikillä, sovinnolla, rytinällä, tohinalla, kunnialla, vääryydellä jne.) on aina suhtauduttu paljon suopeammin kuin alussa mainittuihin?
Näitä kysymyksiä pohdittiin toista vuotta sitten myös suomen kielen lautakunnassa, joka tuli siihen tulokseen, ettei tavan adessiivin tiukoille ohjeille ollut perusteita – vieraisiin vaikutteisiin vetoamisella ei ole enää samaa merkitystä kuin 1900-luvun alkupuolella. Lautakunta päättikin keväällä 2003, että tapaa voidaan suomen kielessä ilmaista myös adessiivilla – muiden tavan ilmaisukeinojen ohessa ja tyyliseikat huomioon ottaen.
TARU KOLEHMAINEN
syyskuu 2004