Siirry sisältöön
Haku

Hipsteri hipstereissä

Lehdissä näkee joskus vaatemainoksia, joissa kaupataan hipstereitä. Hipstereinä pidetään istuvia lantiomallisia alushousuja, joissa on lyhyet mikrolahkeet. Hipstereiden nimi tulee siitä, että ne sopivat hyvin matalavyötäröisten housujen alle; sana on erikoislaina englannista, jossa hip tarkoittaa lantiota.

Hipsteri saattaa joskus hämmentää kuulijaa, sillä se ei viittaa pelkästään vaatekappaleeseen vaan voi tarkoittaa myös urbaania elämäntyyliä noudattavaa nuorta aikuista. Sana on käännöslaina englannin sanasta hipster, jota käytettiin 1940-luvulla jazzpianisti ja -laulaja Harry ”The Hipster” Gibsonin lisänimenä ja sittemmin jazzmuusikoiden elämäntyylin kuvaamisessa. Urbaania nuorta aikuista tarkoittavan hipsterin alkuperä on sekin adjektiivissa hip, samoin kuin hippi-sanan, joka kuvaa 60-luvun nuorisoliikkeen kannattajia. Hip esiintyi Oxfordin sanakirjassa ensimmäisen kerran jo vuonna 1904, jolloin se tarkoitti tietoisena olemista. Sanan vanha merkitys ei olekaan kaukana nykyajan hipstereiden elämäntyylistä: hipsterit ovat usein hyvin tietoisia heitä ympäröivistä kulttuurisista ilmiöistä.

Suomen kieleen sana hipsteri on omaksuttu todennäköisesti 1970‒1980-luvulla. Ensimmäiset esiintymät löytyvät vuodelta 1979 ‒ niissä hipsterit määritellään jonkinlaisen alakulttuurin edustajiksi, jotka ovat ”perillä systeemeistä”. Nykyään hipsteri tarkoittaa Urbaanin sanakirjan mukaan keskiluokkaista nuorta aikuista, joka on kiinnostunut valtavirrasta poikkeavasta muodista ja kulttuurista.

Aikaansa edellä

Hipsteriä on vaikeaa määritellä, sillä sanan merkitys muuttuu jatkuvasti ja pakenee määrittelyitä. Hipsterit ovat tyypillisesti aikaansa edellä, joten heitä koskevat määritelmät ja kuvaukset vanhenevat nopeasti. Kun hipstereiden parissa suositut musiikkiyhtyeet, pukeutumistyylit ja kulttuuriset ilmiöt tulevat massojen tietoon, hipsterit ovat kiinnostuneita jo uusista asioista. Erään muotiblogin kirjoittaja määrittelee nykyhipsterin nuoreksi aikuiseksi, jolla on tyypillisesti androgyyni hiusleikkaus, tiukat farkut, retrosilmälasit ja ruutupaita tai jättisuuri t-paita. Hipsterit suosivat kierrätettyjä vaatteita, edustavat punavihreitä arvoja, asuvat kantakaupunkialueilla ja kuuntelevat elektronista musiikkia eli elektroa tai indiepoppia ja -rokkia eli itsenäisten (engl. independent) levy-yhtiöiden tuottamaa musiikkia. Heitä näkeekin runsain joukoin elokuussa Helsingissä järjestettävillä Flow-festivaaleilla, joilla esiintyy elektro- ja indieyhtyeitä. Siitä ei ole tietoa, ovatko hipsterihousut suosittuja hipstereiden parissa.

LAURA PAANANEN

elokuu 2011

Kuukauden kielijutut