Suomi – tuhansien soiden maa?

Nimellä Suomi on alkuaan viitattu seutuun, joka nykyisin tunnetaan Varsinais-Suomen maakuntana. Kun Suomesta on kuitenkin tullut koko valtion nimi, se on ymmärrettävästi saanut osakseen enemmän huomiota kuin muut suomalaisten maakuntien nimet.

Useimpien maakuntien nimien alkuperää ei tiedetä, vaan se on arvailujen varassa. Joitakin melko varmoja selityksiä on kuitenkin esitetty, kuten se, että nimet Häme ja Saame kuuluvat yhteen ja ovat samaa balttilaista alkuperää.

Nimeä Suomi on selitetty monin eri tavoin, lähtien suomenkielisistä äänteellisesti läheisistä sanoista kuten suo (”suomaa”, soinen maa) tai suomu, jonka on ajateltu viitanneen muinaissuomalaisten toteemieläimeen kalaan tai pukimissa käytettyyn kalannahkaan. Lähtökohdaksi on ehdotettu myös verbiä suoda tai tämän pohjalta muodostettua henkilönnimeä Suoma.

Osin sananmuodostuksen, osin merkitysseikkojen vuoksi mikään mainituista ei oikein sovi sanojen Suomi ja suomalainen alkulähteeksi. Sanan alkuperän selvittäminen on erityisen työlästä, koska kyseessä on erisnimi. Toisin kuin vaikkapa sanoille nainen, mies ja talo, Suomi-sanalle ei ole löydettävissä konkreettista merkitystä, vaan alkuperä voidaan selittää hyvin monenlaisista kantasanoista ja lainalähteistä.

Lainasanaksi Suomi-nimeä on viime aikoina ahkerasti selitettykin. Vakavimmin lienee suhtauduttava siihen ajatukseen, että sana olisi pohjimmiltaan samaa alkuperää kuin Häme ja Saame, joiden yhteinen kantamuoto ilmeisesti on lainaa muinaisbalttilaisesta ’maata’ tarkoittavasta sanasta. Suomea ei näiden yhteyteen voida kuitenkaan liittää suoraan, vaan sanojen yhteen sovittaminen vaatii oletuksen sanan lainautumisesta edestakaisin varhaisten suomalaisten ja balttilaisten välillä, ja mahdollisesti germaaneillakin on ollut lusikkansa samassa sopassa.

Muitakin, vähemmän uskottavia lainaoletuksia on viime vuosina esitetty. Ei ole lainkaan tavatonta, että Suomi-nimi olisi vierasta alkuperää. Kansojen nimitykset ovat usein peräisin naapureilta, kuten venäläisten itse itsestään käyttämä nimitys ru: se on lainaa siitä kantasuomen sanasta, jonka nykyään tunnemme asussa ruotsi.

Nimet kiertävät, kohteet muuttuvat. Heimonnimen taustalla on usein toisen heimon toisenkielinen nimi. Näin siitä huolimatta, että voi tuntua houkuttelevalta etsiä nimistä vanhoja luonnehdintoja kansanluonteen tai asuinseudun erikoispiirteistä.

ULLA-MAIJA KULONEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 5.12.2000.