Säntillinen pyhimys
Millainen on säntillinen ihminen? Täsmällinen, tarkka, säännöllinen.
Sana säntillinen on samaa alkuperää kuin pyhää ja pyhimystä tarkoittava latinan sanctus. Miten tämmöinen äkkipäätä yllättävältä tuntuva yhteys on selitettävissä?
Latinan sana sanctus siirtyi suomen kieleen ruotsin välityksellä joskus keskiajalla katolisen uskon mukana, ja ruotsin sankt sai meillä muodot santti ja santta tai santa. Parhaiten nimitys säilyi viime vuosisadalle asti pyhimysten merkkipäivien nimityksissä, sellaisissa kuin Laurin santti (10.8.), mikkelinsantti eli Mikon päivä (29.9.) ja pyhäinmiesten santti eli pyhäinpäivä (1.11.). Luterilaisena aikana santti kehittyi kansankielessä myös vähäisempien pyhäpäivien nimitykseksi. Sana jatkoi lisäksi elämäänsä keskiaikaisten kirkkojen nimissä. Esimerkiksi Lopen vanha puukirkko Santa Pirjo on saanut nimensä suojeluspyhimyksensä pyhän Birgitan mukaan.
Sanalla santti on vanha rinnakkaismuoto säntti. Santti- tai sänttipaikka on tarkoittanut vanhoissa murteissa juhla- tai määräpaikkaa. Santti- tai sänttipäivä on samoin tarkoittanut paitsi juhla- ja merkkipäivää myös määräpäivää. Aikoinaan talonpoikaiskulttuuriin kuului, että määräaikaiset työt tehtiin pyhimysten merkkipäivien mukaan eli santilleen tai säntilleen, siis täsmällisesti, tarkalleen, oikealla ajalla. Näin toimittaessa kaikki oli säntillään eli järjestyksessä, kunnossa, paikallaan.
Etenkin Lounais-Suomessa santti on vanhastaan tarkoittanut esimerkiksi kivulle arkaa, sairastumaan tai suuttumaan herkkää, nirsoa, ruoalle tai siisteydelle turhantarkkaa. Näistä merkityksistä onkin helposti selitettävissä santin, säntin ja myös säntillisen merkitykset ’tarkka’ ja ’täsmällinen’.
Mainituissa lounaismurteisissa santti-sanan merkityksissä kuvastuu keskiaikainen käsitys siitä, että palvotut pyhimykset ovat olleet tarkkoja, vaativia ja myös herkästi loukkaantuvia – kuten tätä sanaperhettä tutkinut R. E. Nirvi on sanonut.
Kun nimipäivää ei juhlita etu- eikä jälkikäteen vaan juuri nimenomaisena päivänä, on entisaikaan sanottu, että kekkerit pidetään santilleen tai säntilleen. Kun ihminen järjestää ilonpidon oikealla ajalla ja tekee työn perinteisen merkkiajan mukaisesti, siis ajan puolesta säännöllisesti, hän on tarkka ja täsmällinen eli säntillinen.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 30.9.2007.