Roskaruokaa?

Jotkut sanat elävät sitkeästi kielessä, vaikka ne jatkuvasti tuntuvat huonoilta. Niiden käyttöä ylläpitävätkin ehkä aivan muut syyt kuin kielelliset. Tällainen sana on roskaruoka. Jo pitkään olen ihmetellyt, mitä kaikkea ruokaa voi leimata niin ikävällä sanalla. Silti hämmästyin todella, kun luin kesällä tutkimuksesta, jossa kerrottiin amerikkalaisten saavan kolmasosan päivittäisestä energiastaan roskaruoasta. Jutun mukaan suosituin roskaruoka oli pitsa, sitten tulivat jäätelö, piparit ja keksit.

Kuinkahan monessa suomalaisperheessäkin pysytään hengissä lähinnä pitsan ja muiden mainittujen ”roskaruokien” voimin? Hampurilaisbaareihin roskaruoan leima varmaan kärkkäimmin isketään, mutta hampurilaisten popsijankin on vaikea ymmärtää, mikä tässä pikkuateriassa, jossa on sämpylä, pihvi ja yleensä myös vihanneksia, on roskaa – ellei sitten kaikki se jäte, joka ruoan syömisestä usein jää jäljelle.

Mistä käsite ja sana roskaruoka on saatu? Amerikastapa tietenkin. Joskus 1970-luvulla heräsivät ravintotieteilijät siellä vastustamaan erilaisten välipalojen, ”snacksien”, pikkupurtavan, pikaruokien – millä nimellä niitä kutsutaankin – kasvavaa teollisuutta. Niitä leimaamaan keksittiin nimitys junk food, joka sananmukaisesti on ’roskaruoka’.

Sanakirjoissa yleisin luonnehdinta junk food -ilmiöstä on ’ruoka, jossa on paljon kaloreita mutta vähän ravintoa’. Esimerkkeinä mainitaan usein perunalastut ja makeiset. Joihinkin määritelmiin on otettu mukaan se näkökulma, että junk food on valmista tai nopeasti valmistettavaa ja myös nopeasti syötävää ruokaa. Kyse on oikeastaan pikaruoan (engl. fast food) määritelmästä. Olennaista junk food -ruoassa on kuitenkin se, että sitä syödään varsinaisen, ravinto-opillisesti täysipainoisen, ruoan lisäksi tai – mikä pahempaa – sijasta. Selvimmin näihin määritelmiin liittyvä arvovaraus näkyy seuraavasta: ’nuorten suosima mutta ravintoarvoltaan vähäinen ruoka’. Junk food -sanan keksiminen on ollut tarkoituksellista kampanjointia ”terveellisen” (koti)ruoan puolesta ”epäterveellisiä” teollisia vatsantäytteitä vastaan.

Käsite junk food rantautui Suomeen 1980-luvun alussa, ja sille piti löytää suomen sana. Roskaruoka tarjoutui helposti, käytetäänhän roska-alkua ala-arvoiseksi leimaavassa tarkoituksessa eräissä muissakin sanoissa, kuten roskakala, roskakirjallisuus, roskalehti ja roskaviihde. Kielitoimistossa ei näin ikävän kaikuisesta sanasta oikein innostuttu, vaan tarjottiin hieman neutraalimpaa sanaa kioskiruoka, joka sopii hyvin kahdestakin syystä: kyseistä ruokaa saadaan usein kioskeista ja eräissä kioski-alkuisissakin sanoissa on samaa vähättelevää merkitysväriä kuin roska-alkuisissa, esimerkiksi sanoissa kioskikirjallisuus, kioskikulttuuri, kioskiviihde. Kioskiruoka vain ei tunnu tulevan junk foodin kääntäjille niin helposti mieleen kuin suora käännös roskaruoka.

Sanan roskaruoka merkityssävyä hyödynnetään näinkin: nuorten keskustelupalstoilla näkyy olevan nyt muotia ilmoittaa lempiruoaksi roskaruoka. Sananvalinta on yksi keino vastustaa vanhempien arvomaailmaa, johon kuuluu myös (kotona tehty) terveellinen ruoka.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 9.10.2001.