Orvokkeja äitipuolelle
Vanhan legendan
mukaan keto-orvokilla oli ihana tuoksu, joka houkutti ihmisiä poimimaan kukkaa.
Samalla poimijat kuitenkin talloivat viljapeltoja, joissa orvokki kasvoi
rikkaruohona. Orvokki pyysi siksi Jumalalta, että tämä ottaisi tuoksun pois,
jotta vilja säästyisi. Pyyntö toteutui, ja kukka sai tuoksun sijaan Pyhän
kolminaisuuden värit: kultaa, valkeaa ja violettia.
Keto-orvokkia onkin monissa kielissä vanhastaan sanottu pyhän kolminaisuuden kukaksi. Myös kasvin nykyinen, jo 1600-luvun alkupuolella käytetty ja Linnén sittemmin vakiinnuttama tieteellinen nimi Viola tricolor viittaa kukan kolmeen väriin.
Ensimmäisen Suomessa ilmestyneen kasvitieteellisen julkaisun tekijä oli Elias Tillandz. Hänen vuonna 1683 julkaistussa kasviluettelossaan on Viola tricolorin nimenä Colmi cuckainen. 1800-luvun alkupuolella nimi lyhentyy kolmikukaksi, jota käyttää myös Elias Lönnrot ennen kuin ottaa vuoden 1860 Suomen Kasvistossaan käyttöön kehittelemänsä orvokin. Orvokki on oppitekoinen kasvinnimi samaan tapaan kuin kaunokki tai talvikki. Moni ei ehkä enää huomaa, että johdoksen takana on sana orpo. Orpoon kasvi on yhdistetty kansankielessäkin, jossa sitä on sanottu orvonkukaksi tai orpolapsenkukaksi. Samaan tapaan myös esimerkiksi unkarin kielen orvokkia tarkoittava sana árvácska on johdettu orpoa merkitsevästä sanasta árva.
Monet indoeurooppalaiset kielet liittävät keto-orvokin äitipuoleen. Niinpä esimerkiksi ruotsissa kukan nimenä on styvmorviol ja saksassa Stiefmütterchen. Länsi-Suomessa on niin ikään puhuttu äitipuolenkukasta, ilmeisesti ruotsin mallin mukaan.
Nimityksen alkuperää on eri kielissä selitelty monin tavoin. Laajalti tunnettu on tarina, joka tulkitsee alimman terälehden äitipuoleksi, jolla on allaan kaksi tuolia eli verholehteä. Keskimmäiset terälehdet eli omat lapset istuvat molemmat omalla tuolillaan. Ylimpänä joutuvat lapsipuolet ahtautumaan samalle tuolille: niiden alla on vain yksi verholehti.
Toisen käsityksen mukaan nimityksen tausta ei kuitenkaan ole näin dramaattinen. Kasvinnimi lienee jossain vaiheessa indoeurooppalaisella taholla tulkittu väärin, ja se on yhdistetty äänteellisesti sitä muistuttavaan äitipuolta tarkoittavaan sanaan. Alun perin nimi lienee viitannut yksinkertaisesti vain kukan siniseen väriin. ”Sinisellä” orvokilla on alkuaan voitu tarkoittaa myös toista, Keski- ja Etelä- Euroopassa varsin yleistä orvokkilajia, Viola odorataa eli tuoksuorvokkia. Se on yksivärinen ja keto-orvokkia sinisempi.
KIRSTI AAPALA