Näsiänmarjoja riisitautiin

Huhtikuisessa lehdossa peippo kuuluttaa sirkeästi reviiriään. Ensimmäiset vihreät lehtiruusukkeet pilkistävät talventakaisten lehtien alta, ja siellä täällä hehkuu jo sinivuokkojen sini. Paisteiselta rinteeltä lehahtaa makeahko tuoksu: näsiä kukkii.

Pystyhaaraisen pensaan vaaleanpunervat kukat poikkeavat muista kevään kukista. Ne kasvavat omintakeisesti suoraan rungosta edellisvuotisten lehtien hankasilmuista, ja suikeat, versojen latvoihin keskittyvät lehdet puhkeavat vasta kukkien kuihduttua. Kevätpakkaset ottavat veronsa, eikä elokuussa punaisiksi kypsyviä luumarjoja aina kehitykään.

Marjoistaan metrin mittainen pensas on kuitenkin useimmin tunnettu, ja niistä se on saanut itäsuomalaisen nimensä riidenmarja. Paikoin Kymenlaakson sekä Varsinais- ja Pohjois-Suomen murteissa näsiä on riisimarja. Koko kasvi marjoineen kaikkineen on hyvin myrkyllinen, mikä ei kuitenkaan ole estänyt ihmisiä hakemasta marjoista apua erinäisiin vaivoihin. Siitä kertoo nimi riidenmarjakin.

Riisitauti on D-vitamiinin puutteesta johtuva lähinnä lapsia vaivannut luustoa pehmentävä aineenvaihduntahäiriö. Entisaikaan riisitaudiksi tai riideksi saatettiin kuitenkin kutsua melkein mitä lastentautia tahansa, eivätkä kaikki aikuisetkaan siltä säästyneet. (Tämä venäjän kielestä lainattu riisi on toista alkuperää kuin Euroopan kieliin idästä kotiutuneen ruokakasvin nimi riisi.) Riittä lääkittiin riidenmarjoilla, joita voitiin sekoittaa maitoon tai leipoa leipään. Monta marjaa ei saanut kerralla antaa. Voitiinpa marjoja jauhaa myös tärpättiin, spriihin tai sylkeen, ja näin saadulla voiteella parannettiin hammassärkyä. Parasta on kuitenkin jättää kasvi rauhaan, sillä jopa sen koskettelu voi nostaa iholle rakkuloita.

Riittä on yritetty häätää myös kuivatuilla, hienonnetuilla ja esimerkiksi maitoon sekoitetuilla riisiheiniksi ja riisiruohoiksikin kutsutuilla ketun-, katin- ja riidenlieoilla. Nummisuutarin Eskon pitkäksi venähtäneen ja epäonnistuneen kosiomatkan jälkeen Martta-äidilleen lepytykseksi keräämä riisi lienee ollut ketunliekoa, josta Martta valmisti ryypiskelemään haksahtaneelle miehelleen riisivettä. Moinen lääkekuuri vieroitti joksikin aikaa tehokkaasti viinasta.

Kirjakieleen tämän keväistä kulkijaa ilahduttavan kasvin nimeksi on vakiintunut kuitenkin näsiä, joka monine muunnoksineen (näsinä, näsiäinen, nasia, nasiainen) on vanhastaan ollut Länsi- ja Pohjois-Suomessa käytössä.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 15.4.2007.