Kielineuvontaa 60 vuotta

Selailen vaatimattoman näköistä pahvikantista vihkoa, jonka kanteen on painettu ”Sotapäiväkirja”. Siihen on lisätty käsin ”Kielitoimiston”. Tämä ”Kielitoimiston sotapäiväkirja” on kielineuvontapuhelimen ensimmäinen päiväkirja, aloitettu 1.6.1945. Neuvontapalvelu, johon voi soittaa kielenkäytön ongelmissa, on siis jatkunut 60 vuotta. Sekin käytäntö on jatkunut, että kaikki puhelut kirjataan.

Kielitoimisto perustettiin alun perin juuri kielineuvontaa varten. Työnkuva on sittemmin laajentunut monille uusille alueille, ajan vaatimusten mukaan. Toimisto aloitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran alaisuudessa ja tiloissa kahden kustantajan, WSOY:n ja Otavan, taloudellisen tuen varassa. Neuvontapuhelin avattiin jo vuoden alusta, mutta jostain syystä päiväkirjan pito alkoi vasta kesäkuussa.

Näen tästä ”Sotapäiväkirjasta” (niitä kai oli jäänyt sodasta yli ja jaeltiin sitten virastoille), millainen päivä neuvonnassa on ollut 60 vuotta sitten kesäkuun ensimmäisenä. Kyselyjä on tullut kolmen tunnin aikana 15, kysymyksiä kaikkiaan 29. On soitettu muun muassa Kansaneläkelaitoksesta, Suomen kalakauppiaiden liitosta, Suomen yleisestä asianajotoimistosta, Stockmannin mainososastosta, Kansallis-Osake-Pankista ja valtion teknillisestä laboratoriosta.

Paljon on tullut oikeinkirjoituskysymyksiä, esimerkiksi hälyttää vai hälyyttää (= hälyttää), mekanikko vai mekaanikko (= mekaanikko), fysikaalinen vai fysiikallinen (= fysikaalinen), pitempi vai pidempi (kumpikin), alkuaan vai alkujaan (kumpikin). Huomattakoon, että vuonna 1945 ei ollut oikein mitään kieliopasta, kirjaa, josta olisi voinut tarkistaa sanojen kirjoitusasun. E. A. Saarimaan kuuluisa Kielenopaskin ilmestyi vasta 1947 ja Nykysuomen sanakirja vuosina 1951–1961.

Ei sitäkään päivää ilman objektinsijakysymystä: pitääkö sanoa, että päätettiin valtuuttaa joku jättämään valitus vai valituksen (= valitus)? Kysyttiin myös: tuoksua joltakin vai jollekin? Parempana on näköjään pidetty tuoksua joltakin; nykyään kelpuutetaan kumpikin. Jollekulle oli epäselvää säkeen ja säikeen merkitys. Entä pannaanko otsikon loppuun piste vai ei? Päiväkirjan mukaan voi tehdä kummin vain, se on ”typografis-esteettinen kysymys”. Enäähän ei otsikoissa loppupistettä käytetä.

Muutama termikysymyskin on mahtunut päivään. Pohdittiin muun muassa aluksen laitaa suojaavan pehmusteen nimeä (ruots. fender). Ehdotettiin laitasuojuria – paremman nimityksen puutteessa. Se olisikin ollut osuvampi sana kuin sittemmin yleistynyt lepuuttaja.

Sanojen taivutusta kysytään joka päivä, niin silloinkin: miten taipuu salama, salamia vai salamoita? Kumpaakin pidettiin mahdollisena; myöhemmin on vakiintunut muoto salamoita.

Yleinen huomio 60 vuoden takaisista kielikysymyksistä on – oikeinkirjoituskysymysten runsauden lisäksi – ettei silloin ole ollut yhtään englannin kieltä koskevaa kysymystä: ei kysytty controllerin tai managerin suomentamista sen paremmin kuin franchising-toiminnan tai benchmarking-sanan suomalaista vastinetta. Suomi on ollut vielä silloin kielellinen lintukoto.

Kielitoimiston ensimmäinen hoitaja Hannes Teppo olisi 60 vuotta sitten tuskin voinut uneksiakaan, miten monin tavoin nykytekniikka tulee avuksi kielineuvonnassakin. Moniin kielikysymyksiin on nykyään vastaus valmiina osoitteessa www.kielitoimisto.fi.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 31.5.2005.