Kehdosta hautaan

Ihmisen elämänkaaressa on joitakin merkkikohtia, joista ilmoitetaan yleensä myös julkisesti, tavallisesti sanomalehdessä. Niitä ovat ainakin lapsen syntymä, josta voidaan tiedottaa lehden Syntyneitä-osastossa, kihlaus ja vihkiminen, joita varten on omat osastonsa, ”kypsään ikään” ehtineiden tasavuosisyntymäpäivät ja kaaren loppukohta, josta tiedotetaan lähinnä kuolinilmoituksella.

Itseä tai omaisia koskevien ilmoitusten laatiminen on tietenkin hyvin henkilökohtainen asia, eikä siinä sivullisen juuri parane mennä neuvomaan. Käytännössä ilmauksissa turvaudutaan kuitenkin usein samoihin fraaseihin. Rohkenen ottaa niistä tässä esiin kaksi, lähinnä sen osoittamiseksi, että toisinkin voi asian ilmaista. Toinen ilmaus liittyy syntyneiden, toinen kuolleiden osastoon.

Lapsen syntymästä kertovan ilmoituksen yhteydessä mainitaan yleensä myös nimenanto. Edelleen suurin osa valtaluterilaisen maamme lapsista kastetaan. Siitä ilmoitetaan hyvin usein fraasilla ”sai kasteessa nimen Niko Petteri” tai ”kastettiin Niko Petteriksi”. Tässä asiassa näyttää rippikoulun käyneiden vanhempien kristinopin tietämys pahasti horjuvan.

Mitä kastetoimituksessa, ristiäisissä, varsinaisesti tapahtuu? Siinä ei suinkaan anneta nimeä, vaan siinä lapsi otetaan kristillisen seurakunnan jäseneksi sillä nimellä, jonka vanhemmat ovat hänelle antaneet. Vanhemmat ovat tietenkin voineet päättää nimestä ja käyttääkin sitä jo paljon ennen kastetta.

Asiallisesti oikeampi ja mielestäni myös kauniimpi ilmaus lapsen syntymästä ja nimestä ilmoittamiseksi on seuraava (jota kyllä jonkin verran näkyykin): ”12.8.2003 syntynyt poikamme Niko Petteri vietti kastejuhlaansa (t. kastettiin) 18.10.2003”. Muitakin hyviä ilmaustapoja toki on.

Läheisen kuolinilmoitusta laaditaan usein järkytyksen ja avuttomuuden vallassa, ja siksikin siinä turvaudutaan helposti fraaseihin. Yhä useammin hautajaiset järjestetään pienessä piirissä, läheisten kesken – yksilöistyvän yhteiskunnan ilmentymiä sekin – ja asiasta ilmoitetaan vasta hautajaisten jälkeen kuolinilmoituksessa yleisesti fraasilla: ”siunaus tapahtunut (t. toimitettu) läheisten (t. lähimpien) läsnä ollessa”.

Kyseisessä fraasissa ihmisiä näyttää askarruttavan lähinnä vain se pieni oikeakielisyysseikka, kirjoitetaanko läsnä ollessa yhteen vai erilleen. Tätä kysytään kielineuvonnastamme usein. Viime aikoina olen – eri sanoiksi kirjoittamisen neuvon lisäksi – virittänyt keskustelun siitä, tarvitaanko tätä ilmausta itse asiassa lainkaan.

Tiedän liikkuvani nyt tunneasioiden vellovalla suolla, mutta itseäni läsnä ollessa -ilmaus jotenkin kylmää: läheiset ovat läsnä, tietenkin, mutta ikään kuin passiivisina ja tunteettomina sivustaseuraajina. Ilmaus ei kerro siitä lämmöstä, haikeudesta, kiitollisuudestakin, jota läheiset yleensä siunaustilaisuudessa tuntevat. Entä jos ilmauksen läsnä ollessa korvaisi näin: ”Siunattu läheisten saattamana” tai, tilanteen mukaan, ”Rakkaamme on siunattu haudan lepoon läheisten saattamana”? Saattamana-ilmauksessa heijastuu kaunis kuva hautaussaatosta, joka täten saisi entistä laajemman sisällön.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.11.2003.