Kantelisti ja urkuristi

Radiossa haastateltiin joulun aikaan soittajaa, jota tituloitiin kantelistiksi. Kannelta hän kuului soittavan. En ollut tavannut tätä titteliä ennen ja luulin sen olevan tilapäinen keksintö. Mutta jo pienellä pöyhimisellä tuli esiin joku muukin kanteleensoittaja, joka käyttää nimikettä kantelisti. Uudehko luomus se kuitenkin on, ei sitä ainakaan sanakirjoista löydy.

Mitä ihmettelemistä kantelistissa sitten on? Onhan monia samantyyppisiä sanoja, joissa soittimen nimeen on liitetty henkilöä tarkoittava isti-loppu: pianisti, viulisti, sellisti, basisti, kitaristi, klarinetisti, oboisti, fagotisti, harpisti, saksofonisti, trumpetisti, lyömäsoittimia soittava perkussionisti ja myös omalla äänellään ”soittava” eli laulava (viihdeorkesterin) vokalisti.

Yksi tärkeä ero mainituilla sanoilla kantelistiin verrattuna kuitenkin on: kaikissa niissä isti liittyy vierasperäiseen soittimennimeen, kun taas kantelistin kantele on suomalainen – ainakin niin pitkälle kuin tiedetään.

Soittajista käytetty isti-loppu on kreikkalaisperäistä ainesta, joka on tullut monen kielen kautta suomeen. Vierasta johdinainesta ei tulisi käyttää suomalaisten sanojen johtamiseen; siitä kielenhuollon periaatteesta on yritetty pitää tiukasti kiinni. Tämän periaatteen mukaan kantelisti on siis väärin muodostettu.

Soittajien lisäksi isti-loppuisissa henkilöissä on monen muunkin alan edustajia. Taiteiden harjoittajia ovat esimerkiksi prosaisti, novellisti, akvarellisti ja viihdemaailman artisti. Lisäksi heissä on taiteita sivuavia yrittäjiä, kuten taideliikkeen pitäjä galleristi, muotiliikkeen modisti ja kukka-alan floristi. On eri alojen innokkaita harrastajia, kuten latinisti, russisti tai filatelisti, ja aatteiden tai näkemysten edustajia, kuten sosialisti, spiritisti tai sovinisti. On myös eräiden aineiden käyttäjiä, kuten alkoholisti ja heroinisti. Kaikki nämä sanat ovat tulleet muista kielistä.

Pientä horjumista siitä periaatteesta, että isti liittyisi vain vierassanoihin, on toki ilmennyt ennen kantelistiakin. Jo 1970-luvulla keskusteltiin, voidaanko huilisti hyväksyä viralliseen käyttöön, vaikka sana on muodostettu suomalaisesta soittimennimestä huilu. Siksi huilistia ei löydy vielä 1980-luvunkaan sanakirjoista.

Selitykset huilistin säännönvastaisuudesta kaikuivat kuuroille korville, niin luontevasti huilisti hivuttautui viulistien, oboistien ja muiden aitojen istien rinnalle orkesteriin. Niinpä suomen kielen lautakunta hyväksyi sen 1980-luvun lopulla, kansan vaatimuksesta. Merkitystä on silläkin, että huilisti on lyhyempi ja kätevämpi sana kuin huilunsoittaja.

Huilistin tapaan muodostettuja titteleitä on ilmaantunut muitakin. Kun näin ensimmäisen kerran sanan käyrätorvisti, luulin sen olevan vitsi. Mutta ei, nyt kuulee jo torvistejakin. Tosi ”torvi” sanaksi on kuitenkin (bändien) urkuristi, jossa on kaksi henkilöä tarkoittavaa johdinta (ri ja isti) peräkkäin.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 15.3.2005.