Bloggaaminen laajentaa astevaihtelua

Kaikki suomea äidinkielenään puhuvat ovat törmänneet astevaihteluun. Se on sanoissa ilmenevää äännevaihtelua, jossa tietyt konsonantit joko katoavat (reikä : reiän), vaihtuvat toiseksi (kato : kadon) tai pitenevät taikka lyhenevät (lakata : lakkaa, tonttu : tontun). Kahta ensimmäistä tyyppiä kutsutaan laadulliseksi ja jälkimmäistä määrälliseksi astevaihteluksi.

Kieliopeissa ja oppikirjoissa on ollut tapana todeta astevaihtelua esiintyvän vain konsonanteissa p, t ja k, joita kutsutaan äänneopissa soinnittomiksi klusiileiksi. Klusiilit eroavat muista äänteistä siinä, että niitä tuotettaessa ääntöväylän läpi kulkeva ilmavirta katkeaa hetkeksi. Soinnittomuus taas erottaa edellä mainitut konsonantit niiden soinnillisista vastineista b, d ja g.

Viime vuosina englannin kielestä kulkeutuneet lainasanat ovat kuitenkin pakottaneet ajattelemaan tätä vanhaa sääntöä uudestaan. Miten kuvata konsonantin pituutta verbeissä lobata : lobbaa, digata : diggaa, blogata : bloggaa ’pitää blogia eli verkkopäiväkirjaa’, logata : loggaa ’kirjautua tietojärjestelmään tai siitä ulos’ ja globata : globbaa ’vaikuttaa globalisaation haittojen vähentämiseksi’?

Näissä sanoissa vallitsee selvä määrällinen astevaihtelu. Niiden klusiilit b ja g ovat kuitenkin soinnillisia, joten ne eivät sovi perinteiseen astevaihtelun määritelmään. Miten tässä tapauksessa pitäisi toimia?

Yksi vaihtoehto olisi suojella vanhaa määritelmää ja niputtaa nämä uudet sanat jonkin toisen nimikkeen alle, puhua ”astevaihtelun kaltaisesta” ilmiöstä. Toinen  tapa – mielestäni parempi – olisi yksinkertaisesti laajentaa vanha määritelmä koskemaan myös konsonantteja b ja g.

Sellaisia sanoja, joissa määrällinen astevaihtelu koskisi myös d:tä, en ole toistaiseksi havainnut. Laadullisessa astevaihtelussa d kyllä esiintyy (lato : ladon, haudata : hautaa), mutta tätä on pidetty perinteisesti t:n eikä d:n astevaihteluna.

Kieli muuttuu maailman mukana. Aikaansa seuraavan kieliopin tulisi tehdä samoin. Mistään tavattomasta ilmiöstä astevaihtelun alan laajenemisessa ei suinkaan ole kysymys: astevaihtelussa on sen yli kolmetuhatvuotisen historian aikana tapahtunut jos jonkinlaisia muutoksia, joista osa on ollut suurempia ja osa pienempiä.

Kieli on jatkuvassa liikkeessä. Muutoksen pysähtyminen merkitsisi kielen kuolemaa.


EERO VOUTILAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 6.4.2008.