Lyöntivirheet eli arkisemmin typot ovat meille kaikille tuttu harmin aihe. Kukapa ei olisi joskus vahingossa kirjoittanut kilapilu, esimeriksi tai reksiteri. Mielikuvituksen avulla lyöntivirheistä voi kuitenkin ammentaa myös hurttia huumoria.
Lyöntivirhehuumoria vuodesta 2018
Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) Instagram-tilillä julkaistaan Kilitoimiston perjantaitypo -sarjaa, jossa lyöntivirheille on keksitty hauskoja merkityksenselityksiä. Esimerkiksi Kilitoimistolla (Kielitoimisto) ei ole mitään tekemistä kielenhuollon kanssa, vaan kyseessä on luonnollisesti vuohen poikasten hyvinvointia valvova eläinsuojeluviranomainen.
Instagramin perjantaitypot ovat peräisin Kotus-blogin kirjoituksista Terveisiä Kilitoimistosta! (2018), Kilitoimiston typosanakirja (2019), Kilitoimiston typosanakirja tulee taas! (2021) ja Kilitoimiston kootut nimitypot (2023). Linkit blogiteksteihin ovat tämän uutisen lopussa.
Blogikirjoitusten hengessä Kotus järjesti Facebookissa ja Instagramissa taannoin Kilitoimiston typotalkoot. Talkoissa keräsimme seuraajiemme havaitsemia hassuja ja mielikuvitusta kutkuttavia lyöntivirheitä. Satoa kertyi noin sadan sanan verran. Tässä kirjoituksessa esittelemme sadonkorjuun tuloksia.

Työtyhmät verikostotapaamisissa
Someseuraajien tekemissä tai bongaamissa lyöntivirheissä näkyvät muun muassa työelämän tekstit ja sanasto. On kirjoitettu esimerkiksi verikostotapaamisesta (verkostotapaaminen), työtyhmistä (työryhmä) ja päähohtajasta (pääjohtaja). Viestin sävy voi muuttua melko radikaalisti, jos kunnallinen viranhaltija muuttuu kummalliseksi virnahaltijaksi.
Työpaikoilla typoja suolletaan Kilitoimiston lisäksi ainakin Sekokeskuksessa eli Salkokeskuksessa (Selkokeskus) ja Museoviastossa eli Museovarastossa (Museovirasto). Keksi-Suomessa on puolestaan työskennelty metsänköyttöilmoitusten parissa (Keski-Suomi, metsänkäyttöilmoitus).
Viestin vastaanottaja saattaa hämmentyä, jos lähettäjä päättää sähköpostinsa yhteisyöterveisiin (yhteistyöterveisin). Naurunpyrskähdyksiä aiheuttanevat myös allekirjoituksessa esiintyvät tittelit ylirakastaja (ylitarkastaja), sottatieteiden maisteri (sotatieteiden maisteri) ja aasinajaja (asianajaja). Viesti saattaa jäädä kokonaan lukematta, jos tervehdyksenä on Noro kaikille! (Moro kaikille!).
Markkinointi voi puolestaan vaikuttaa varsin aggressiiviselta, jos saatavana-sanan tilalle lipsahtaakin kirosana: Mustikkaa saatana! Saatana kevään uusissa väreissä. Melko turhaa työtä tuntuu puolestaan olevan järjetön markkinointi (järjestön markkinointi).
Onnea ja menetystä!
Erilaiset tervehdykset ja onnittelut ovat saattaneet lyöntivirheen takia muuttua jopa makaabereiksi. Vai mitä mieltä olet toivotuksesta Grattis på din dödelsedag! (födelsedag)? Suomennettuna siis ’onnea kuolinpäiväsi johdosta’. Sanomaltaan kovin ristiriitaiselta tuntuu myös ylioppilaalle osoitettu onnittelukortti, jossa luki onnea ja menetystä (menestystä).
Juhlaohjelmaan livahtanut patsaan kukistus kuulostaa tavanomaista kukitusta railakkaammalta ohjelmalta. Melko taiteellisesta tapahtumasta lienee kyse silloin, kun juhlapuheen pitäjäksi on ilmoitettu johtaja Korhosen tyrät (tytär).
Erikoisia ruoka-aineita ja sairauksia
Lyöntivirheet ovat synnyttäneet myös toinen toistaan merkillisempiä ruokalajeja tai niiden ainesosia kuten kakanmuna (kananmuna), valkosopuli ja valkoripuli (valkosipuli) sekä päätöksen perusletut (päätöksen perustelut). Lieneekö oppimiskäristys (oppimiskäsitys) ruokalaji laisinkaan? Lounasruokalan listalta bongattu käytetyt tortillat (täytetyt tortillat) ei sekään oikein nosta vettä kielelle.
Avioelämä ilmeisesti altistaa harvinaisille sairauksille, kuten avioverenkiertohäriöille (aivoverenkiertohäiriö) tai avioinfarktille (aivoinfarkti). Huh! Tarina ei sen sijaan kerro, mikä sairaus on kyseessä Ilmari Kiannon teoksessa Punainen vaiva (Punainen viiva).
Yhteisyöterveisin Kilitoimisto
Kiitämme lämpimästi somekanaviemme seuraajia hauskojen lyöntivirheiden jakamisesta. Typotalkoiden aineisto tallennetaan, ja sitä voidaan hyödyntää Kotuksen tulevissa julkaisuissa. Toivotamme lukijoillemme kaikkien sikojen (aikojen) kevättä!