Nimet ovat tärkeä osa karttaa. Luotettava nimistö lisää kartan toimivuutta. Karttanimet ovat osa nimistökulttuuria ja paikannimiperinnettä mutta myös osa jokapäiväistä kielenkäyttöämme. Maanmittauslaitoksen julkaiseman peruskartan nimistö on tarkistettu Kotimaisten kielten keskuksessa ja sen edeltäjälaitoksissa. Tätä nimistöä voi tarkastella esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Karttapaikassa.
Peruskarttojen nimistö
Peruskarttoja alettiin tehdä 1940-luvulla. Niiden nimistö on kehittynyt nykyiselleen kartantekijöiden ja nimistöasiantuntijoiden yhteistyön tuloksena. Kehitystä tapahtuu yhä. Kartan tehtävänä on toisaalta säilyttää vanhaa nimistöä, vaalia nimiperinnettämme, mutta toisaalta kartan täytyy pysyä muutoksissa mukana eli olla ajantasainen. Myös nimet muuttuvat aikojen kuluessa, ja asutuksen laajentuessa tarvitaan uusia nimiä uusille asutusalueille.
Peruskartan nimistö on hyvä lähtökohta myös nimistönsuunnittelijoille, koska koko karttanimistön syntymisen taustalla on ollut paikallisten asukkaiden haastattelu. Peruskartasta voidaan ottaa mallia ja aineksia luotaessa uutta nimistöä. On tärkeää, että peruskarttojen nimistö on hyvässä hoidossa, sillä sitä hyödynnetään paitsi erilaisissa karttasovelluksissa myös esimerkiksi viitoituksessa ja liikennepaikkojen sekä kaava- ja haja-asutusalueiden nimien suunnittelussa.
Nimistöä on kartoitusten yhteydessä hankittu karttoihin alusta alkaen pääasiassa keräämällä haastatteluin ”maastosta”, mutta myös vanhoista kartoista ja asiakirjoista. Lähtökohtana on aina ollut se, että karttaan otettavien nimien on oltava paikallisten asukkaiden antamia ja käyttämiä.
Kartoittajat ovat muun kartoitustyön ohella haastatelleet kartoitettavan alueen asukkaita ja tarkistaneet vanhemmissa kartoissa olleiden nimien oikeellisuutta ja saaneet karttaan myös uusia nimiä. Nykyisin kartoitukseen liittyvä nimien keruu on melko vähäistä.
Laajamittaisemmin suullista nimiperinnettä on kerätty ja tallennettu kielitieteilijöiden ja historiantutkijoiden aloitteesta jo 1800-luvulta alkaen. Nimien tallennusta ja arkistointia hoitamaan asetettiin vuonna 1915 Tieteellisten seurojen paikannimitoimikunta. Toimikunta laati paikannimien keruuohjelman, joka pääpiirteissään on voimassa edelleen. Tavoitteeksi asetettiin järjestelmällinen kaikkien paikannimien tallennus Suomessa ja Suomeen rajoittuvilla suomenkielisillä alueilla.
Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmat sisältävät Suomesta ja lähialueilta yli kaksi ja puoli miljoonaa nimitietoa. Nimiä ovat keränneet kielitieteellisen koulutuksen saaneet nimistöntutkijat ja suomen kielen opiskelijat, usein kotiseudultaan tai muuten tuntemaltaan alueelta. Kerättyyn nimikokoelmaan liittyy myös lista kunkin keruualueen karttojen virheellisistä nimistä. Kotimaisten kielten keskuksessa tehtävässä karttanimistön tarkistustyössä hyödynnetään Nimiarkiston laajoja kokoelmia.
Karttanimistön tarkistus
Karttanimistön tarkistus on osa Kotimaisten kielten keskuksessa tehtävää valtakunnallista nimistönhuoltoa. Tarkistustyötä on tehty säännöllisesti vuodesta 1959, mutta jo 1800-luvun lopulla nimistön asiantuntijat tarkistivat nimistöä Maanmittauksen ylihallituksen pyynnöstä. Systemaattisesti on tarkistettu Maanmittauslaitoksen julkaisemien peruskarttojen nimistö, vuosina 1960–2000 myös Puolustusvoimien laatimien topografikarttojen nimistö.
Säännöllisen tarkistustyön aloitti Sanakirjasäätiön nimistöjaos ja ruotsinkielisten nimien osalta Svenska litteratursällskapet i Finland. Nykyisin nimistöasiantuntemusta edustavat ja tarkistustyötä jatkavat Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltajat. Saamenkielisten nimien tarkistuksesta vastaa Oulun yliopiston saamen kielen asiantuntija.
Peruskartta on valtakunnallinen kartta, joten tarkistustyön yhtenä tavoitteena on yleiskielinen selkeys. Nimistöntarkistajan tehtäviin kuuluukin muun muassa nimien normaalistaminen eli yleiskielistäminen: murteenmukainen mäkpelto on kartassa Mäkipelto, soejjinsuo Soidinsuo. Paikallisia murrepiirteitä pyritään kuitenkin säilyttämään mahdollisuuksien mukaan, koska on tärkeää, että seudun asukkaat tuntevat nimet omikseen vielä yleiskielistämisen jälkeenkin. Myös nimiin sisältyvät taivutusmuodot valitaan perinteisen paikallisen käytön mukaan: Ahvenlammensuo onkin usein Ahvenlamminsuo ja Isojärvenmäki Isonjärvenmäki.
Nimistöntarkistuksessa korjataan tarvittaessa myös nimen oikeinkirjoitus: kirjoitetaan Pieni-Valkeainen mutta Pieni Valkealampi, Ala-Pirttimäki mutta Alimmainen Käärmejärvi, Vasikkaaho korjataan asuun Vasikka-aho. Selvät virheet nimissä (Ylä-Räsälä kuuluu olla Ylä-Räisälä) tai nimien sijoituksessa korjataan. Nimiä voidaan myös lisätä karttaan tai poistaa sieltä.
Tarkistustyön tärkeimpinä lähteinä ovat Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston paikannimikokoelmat, nimistöön liittyvä tutkimuskirjallisuus ja nimistöstä tehdyt opinnäytteet. Tarkistaja voi tarvittaessa myös ottaa yhteyttä paikkakunnan asukkaisiin saadakseen mahdollisimman tarkan kuvan nimien käytöstä.