Henkilönnimet

Henkilönnimillä tarkoitetaan etunimiä ja sukunimiä sekä esimerkiksi epävirallisia kutsumanimiä. Henkilönnimisysteemit ovat kieli- ja kulttuurikohtaisia, ja nimisysteemiin voi kuulua edellä mainittujen lisäksi tai sijaan muun muassa isän nimestä muodostettuja patronyymejä, välinimiä tai klaaninimiä.

Henkilönnimen päätehtävä on erottaa yksilö muista. Kaikissa maailman kulttuureissa ihmisille annetaankin nimiä vakiintuneiden käytäntöjen mukaan. Monissa kulttuureissa henkilönnimen toinen tärkeä tehtävä on luokitella yksilö esimerkiksi tiettyyn perheeseen, sukuun tai klaaniin kuuluvaksi.

Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuollossa annetaan viranomaisille, medialle ja yksityishenkilöille tietoa henkilönnimien oikeinkirjoituksesta ja käytöstä. Lisäksi annetaan neuvoja niille, jotka harkitsevat nimensä muuttamista tai tarvitsevat apua uudisnimen muodostamisessa.

Etunimet

Suomalaisessa nimikulttuurissa etunimi on yksilön päänimi. Etunimiä voi olla yhdestä neljään, mutta kutsumanimenä käytetään yleensä yhtä tai korkeintaan kahta. Etunimet sijaitsevat etu- ja sukunimen sisältävässä yhdistelmässä sukunimen edellä.

Suomalaisessa etunimistössä on erilaisia kerrostumia. Ennen kristinuskon tuloa nykyisen Suomen alueelle käytössä olivat niin sanotut muinaissuomalaiset, omakieliset nimet (esimerkiksi Päivä, Mielitty, Kaukamieli). Kristinuskon myötä etunimet kuitenkin kristillistyivät nopeasti. Lapset kastettiin pyhimysten ja myöhemmin myös Raamatun henkilöiden kaimoiksi.

Seuraava suuri muutos etunimistössä tapahtui 1800-luvun lopulta lähtien kansallisuusaatteen myötä. Ajateltiin, että suomalaisella pitää olla suomalainen nimi. Nimipäiväalmanakkaan otettiin kristillisten nimien suomalaisia muotoja (esimerkiksi Liisa, Martti) ja uusia suomenkielisiä nimiä (esimerkiksi Rauha, Oiva). Omakielisiä nimiä etsittiin kansanrunoudesta (esimerkiksi Tellervo, Väinö) ja uusia nimiä luotiin muun muassa kääntämällä muunkielisiä nimiä (esimerkiksi Onni < Makarios ’onnellinen’).

2000-luvun ilmiö ovat olleet yksilölliset nimet. Osa vanhemmista haluaa antaa lapselleen nimen, joka on harvinainen tai täysin uniikki. Uusia nimiä saadaan lainaamalla muista nimikulttuureista, muuntelemalla vanhoja nimiä ja ottamalla nimeksi suomen kielen sanoja.

Suurin osa suomalaisista löytää nimensä nykyisestä nimipäiväkalenterista. 2000-luvulla kalenteriin on lisätty nimiä viiden vuoden välein. Tärkein kriteeri kalenteriin pääsylle on nimen yleisyys. Nimipäiväkalenterista vastaa Yliopiston almanakkatoimisto.

Etunimiä käsitteleviä julkaisuja

Artikkeleita etunimistä

Sukunimet

Sukunimi on suvussa periytyvä tai periytyväksi tarkoitettu lisänimi. Se sijaitsee etu- ja sukunimiyhdistelmässä etunimen tai -nimien jäljessä. Sukunimenä voi olla myös sukunimiyhdistelmä, jossa kaksi sukunimeä on yhdistetty joko yhdysviivalla tai ilman.

Suomalainen sukunimistö on muotoutunut satojen vuosien aikana ja on taustaltaan kirjava. Vanhimpia sukunimiämme ovat itäsuomalaiset talonpoikaisnimet, joista suuri osa oli laajalle levinneitä jo 1500-luvulla (esimerkiksi Heikkinen, Korhonen, Varis). Ne sisältävät usein suvun kantaisän nimen tai lisänimen. Valtaosa itäsuomalaisista sukunimistä on -nen-loppuisia, eivät kuitenkaan kaikki.

Länsi-Suomessa sukunimiä ei tavallisella maalaisväestöllä vanhastaan ole ollut, mutta asiakirjoihin on usein merkitty henkilön asuinpaikka eli talonnimi ikään kuin lisänimeksi. Ihmisiin on myös puheessa saatettu viitata talonnimillä (esimerkiksi Mattilan Liisa). Jos länsisuomalainen muutti uuteen paikkaan, tämä lisänimi muuttui.

Länsisuomalaiset alkoivat ottaa varsinaisia sukunimiä 1800-luvun loppupuolella. Usein nimeksi otettiin talonnimi. Keksittiin myös paljon uusia sukunimiä. Ensin tulivat muotiin niin sanotun Virtanen-tyypin nimet, joissa jokin luontoaiheinen sana yhdistettiin -nen-johtimeen. Sittemmin suosituiksi tulivat niin sanotun Laine-tyypin nimet eli pelkkä luontoaiheinen sana sekä muut luontosanan ja jonkin johtimen sisältävät nimet, kuten Nurmio, Tammisto, Saarikko, ja yhdyssanatyyppiset nimet, kuten Sinisalo.

Sivistyneistöllä, porvareilla ja käsityöläisillä oli Länsi-Suomessakin ollut sukunimet jo ennen 1800-luvun loppua, mutta ne olivat yleensä ruotsinkielisiä tai muuten vieraskielisiä. Kansallisuusaatteen vaikutuksesta nimiä alettiin suomalaistaa 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Suomalaistetut nimet olivat usein samantyyppisiä kuin ne, joita sukunimettömät ottivat. Ruotsin- tai muunkielisistä nimistä tehtiin myös suoria käännöksiä ja mukaelmia (esimerkiksi Grönberg > Vihervuori, Wessman > Vesamaa).

Edellä mainittujen lisäksi sukunimistöömme kuuluu aatelisnimiä (Soisalon-Soininen), vanhoja sotilasnimiä (Kuula), lisänimistä vakiintuneita sukunimiä (Suutari) ja patronyymipohjaisia nimiä (Andersson) sekä vierasperäisiä nimiä. Yksittäisten sukunimien alkuperästä saa tietoa Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjasta Sukunimet. Teoksessa on 5 200 nimiartikkelia.

Sukunimiä käsitteleviä julkaisuja

Artikkeleita sukunimistä

Etu- ja sukunimilaki lyhyesti

Suomessa nimenantoa säädellään lailla. Nykyinen etu- ja sukunimilaki tuli voimaan vuonna 2019.

Etu- ja sukunimilaki

• suojaa käytössä olevat sukunimet
• pyrkii eriyttämään etu- ja sukunimet toisistaan
• pyrkii eriyttämään naisten ja miesten etunimet
• pyrkii ohjaamaan sopivien etunimien antoa lapsen edun perusteella
• edellyttää, että uudeksi sukunimeksi valittava nimi noudattaa muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan kotimaista nimikäytäntöä
• asettaa puolisot avioliittoa solmittaessa tasa-arvoiseen asemaan sukunimen valinnassa
• edellyttää, että sisaruksille annetaan sama sukunimi
• edellyttää, että niin avio- kuin avosuhteessa syntyneen lapsen sukunimi voi määräytyä samoin perustein.

Lain mukaan jokaisella suomalaisella tulee olla etu- ja sukunimi.

Millainen etunimi voi olla?

Etunimiä saa olla enintään neljä. Lapselle annetut nimet on ilmoitettava väestötietojärjestelmään kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Ilmoitus tehdään joko Digi- ja väestötietovirastolle tai evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakunnalle.

Etunimeksi ei voi antaa pahennusta tai haittaa aiheuttavaa nimeä, etunimeksi ilmeisen soveltumatonta nimeä eikä pojalle naisennimeä tai tytölle miehennimeä. Etunimeksi ei myöskään hyväksytä ilman erityistä syytä nimeä, joka ei muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vastaa vakiintunutta etunimikäytäntöä. Ilmeisen sukunimityyppisen nimen (esimerkiksi Korhonen) antaminen etunimeksi on kielletty. Lapselle ei saa myöskään antaa ensimmäiseksi etunimeksi samaa nimeä kuin tämän sisaruksella tai puolisisaruksella jo on.

Etunimi, joka ei täytä edellä mainittuja vaatimuksia, voidaan etu- ja sukunimilain mukaan kuitenkin hyväksyä, jos se on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan jo käytössä Suomessa nimensaajan kanssa samaa sukupuolta olevalla viidellä elossa olevalla henkilöllä. Vaatimuksista poikkeava nimi voidaan hyväksyä myös uskonnollisen tavan vuoksi, jos henkilöllä kansalaisuutensa, perhesuhteidensa tai muun erityisen syyn perusteella on yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty etunimi vastaa kyseisessä valtiossa noudatettua nimikäytäntöä tai jos siihen harkitaan olevan muu pätevä syy.

Miten lapsen sukunimi määräytyy?

Lapsi saa vanhempien yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän, jos heillä on sellainen lapsen syntyessä. Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä eikä yhteistä sukunimiyhdistelmää, lapsi saa saman sukunimen tai sukunimiyhdistelmän kuin on hänen täyssisaruksellaan, joka on vanhempien yhteisessä huollossa. Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää eikä lapsella täyssisarusta, lapsen sukunimeksi voidaan valita jommankumman vanhemman sukunimi tai vanhempien sukunimistä muodostettu sukunimiyhdistelmä.

Sukunimiyhdistelmällä tarkoitetaan kahdesta eri sukunimestä (esimerkiksi Laine ja Korhonen) muodostettua yhdistelmää. Sukunimiä ei voi yhdistää kahta enempää. Yhdistelmissä sukunimet kirjoitetaan joko yhteen yhdysmerkillä (Laine-Korhonen) tai erilleen (Laine Korhonen). Sukunimien järjestys ja yhdysmerkin käyttö on valittava yhdistelmää muodostettaessa.

Jos lapsella on hänen nimeään ilmoitettaessa vain yksi vanhempi, lapsi saa tämän sukunimen tai sukunimiyhdistelmän.

Miten aviopuolisoiden sukunimi määräytyy?

Kummallakin puolisolla säilyy vihittäessä se sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, joka hänellä oli avioliittoon mennessään, elleivät puolisot muuta sovi.

Jos puolisot päättävät ottaa yhteisen nimen, he voivat ottaa

• jommankumman puolison sukunimen
• jommankumman puolison sukunimiyhdistelmän
• yhden sukunimen jommankumman puolison sukunimiyhdistelmästä
• uudissukunimen
• uuden sukunimiyhdistelmän.

Uudissukunimi on nimi, joka ei ole ennestään kenelläkään käytössä. Uudissukunimi ei saa aiheuttaa pahennusta eikä haittaa eikä olla sukunimeksi ilmeisen soveltumaton. Nimen on vastattava muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan kotimaista sukunimikäytäntöä. Se ei saa olla sekoitettavissa rekisteröityyn toiminimeen, tavaramerkkiin tai muuhun suojattuun tunnukseen.

Uuden sukunimiyhdistelmän avioliittoon aikovat voivat muodostaa puolisoiden sukunimistä tai sukunimiyhdistelmien osista. Sukunimiyhdistelmissä sukunimet kirjoitetaan joko yhteen yhdysmerkillä (Laine-Korhonen) tai erilleen (Laine Korhonen). Sukunimien järjestys ja yhdysmerkin käyttö valitaan yhdistelmää muodostettaessa.

Jos puolisot eivät ota yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää, toinen heistä voi muodostaa sukunimiyhdistelmän omasta sukunimestään ja puolisonsa sukunimestä. Myös sukunimiyhdistelmien osista voi luoda uuden sukunimiyhdistelmän. Lisäksi on mahdollista ottaa sukunimekseen puolison sukunimiyhdistelmästä yksi osa.

Voiko etu- tai sukunimeä muuttaa?

Etunimiä, niiden järjestystä ja määrää sekä sukunimeä voi muuttaa Digi- ja väestötietovirastolle tehtävällä kirjallisella hakemuksella. Hakemus on maksullinen. Lisätietoja nimen muuttamisesta saa Digi- ja väestötietovirastosta.

Nimilautakunta seuraa nimikäytäntöä

Etu- ja sukunimen antamisessa ja muuttamisessa noudatettua käytäntöä seuraa oikeusministeriön alainen nimilautakunta. Se on erityinen asiantuntijaviranomainen etu- ja sukunimilain soveltamista koskevissa kysymyksissä.

Nimilautakunta antaa Digi- ja väestötietovirastolle, tuomioistuimille ja muille viranomaisille lausuntoja suku- ja etunimiä koskevista asioista. Lisäksi se tekee oikeusministeriölle aloitteita suku- ja etunimiä koskevan lainsäädännön kehittämiseksi.