Paikannimitoimikunnan perustamisen jälkeen eri seurat ja yhdistykset luovuttivat haltuunsa kertyneen nimiaineksen paikannimitoimikunnan huostaan. Vanhin kokoelma on vuosina 1879–1882 koottu Paikkainnimiä ja paikallistarinoita.
Paikannimien järjestelmällinen kenttäkeruu lähti käyntiin vuonna 1915, ja sen myötä paikannimikokoelmat alkoivat karttua. Myöhemmin Tieteellisten Seurain Paikannimikomitealta siirtyneen tehtävän myötä arkisto laajeni asiakirjanimien poimintakokoelmilla ja keruukilpailujen tuloksena henkilönnimikokoelmilla.
Nimiarkiston yhteyteen alkoi vähitellen muodostua myös onomastinen käsikirjasto. Kirjojen hankintaan on vuosien saatossa ollut rajallisesti varoja, mutta tärkein nimistökirjallisuus on pysytty hankkimaan. Suuri osuus kirjallisuudesta on tullut laitosten ja yksityisten lahjoituksina sekä kirjavaihtoina. Käsikirjoituksista noin puolet on Helsingin yliopistossa tehtyjä tai muista yliopistoista kopioituja nimistöaiheisia laudaturtöitä, vanhin vuodelta 1906.
Tutustu tarkemmin pääkokoelmien historiaan
Paikannimikokoelmien historia
Suomen Muinaismuistoyhtiö julkaisi päivälehdissä vuonna 1878 pyynnön kerätä paikannimiä ja sukunimiä sekä niihin liittyviä tarinoita. Keruun tarkoituksena oli koota erikoiset ja merkittävät nimet Suomesta ja myös naapurimaista aakkoselliseen nimikirjaan ja saada siten tietoa Suomen kieli- ja asutushistoriasta.
Pyyntöön vastasi enimmäkseen kansakoulunopettajat. Vastauskirjeinä tuli 632 sivua käsinkirjoitettuja paikan- ja sukunimiluetteloita 71 eri lähettäjältä. Kirjeisiin sisältyy yhteensä noin 12 300 nimeä. Tästä aineistosta muodostunut paikannimikokoelma on Nimiarkiston vanhin ja nimeltään Paikkainnimiä ja paikallistarinoita.
Erilliskokoelmana on myös O. A. F. Lönnbohmin laaja, painamatta jäänyt paikannimisanakirjan käsikirjoitus vuosilta 1883–1905. Se perustuu osittain Muinaismuistoyhtiön keräyttämän Paikkainnimiä ja paikallistarinoita -kokoelman pohjalle. Sanakirjasta on painettu koevihkonen, joka sisältää hakusanat väliltä Aa–Honka.
Paikannimien järjestelmällinen keruu aloitettiin vuonna 1915. Keräyksen ohjaamiseksi oikeille urille paikannimitoimikunta päätti teettää mallikeräyksiä suppearajaisilta alueilta. Jo vuonna 1916 alkoi työ Uskelan ja Maarian pitäjissä ja molempien keruiden tulokset julkaistiin myös painettuna.
Kokoelmat karttuivat alkuun verkalleen ja sotavuodet hiljensivät keruun joksikin aikaa. Keruu kiihtyi 1950-luvulta lähtien.
Kokoelmat
Paikannimikokoelmat sisältävät pääosin kielitieteellisen koulutuksen saaneiden tutkijoiden ja opiskelijoiden kentältä tallentamaa suullista perimätietoa. Kokoelmat on järjestetty pitäjittäin aakkosjärjestykseen vuoden 1938 valtakunnanrajojen mukaisesti sisältäen luovutetun Karjalan pitäjät.
Eri aikoina on käytetty erikokoisia lippuja, minkä vuoksi pitäjänkokoelmat on ryhmitelty kolmeen kokonaisuuteen. Vuodesta 1933 alkaen paikannimitoimikunta huolehti yhdenmukaisen puhtaaksikirjoituspaperin hankkimisesta kerääjille.
Vanhimmat, pääasiallisesti ennen vuotta 1941 kerätyt kokoelmat käsittävät noin 257 000 nimilippua, jotka ovat kvarttokokoa. Tämä niin sanottu kolmoskokoelma sisältää nimiä 130 pitäjästä. Kakkoskokoelma on koottu vuosina 1941–1944 ja siinä on noin 110 000 oktaavakokoista nimilippua. Kokoelman nimet on kerätty sadasta pitäjästä. Laajin ykköskokoelma käsittää pääasiallisesti vuoden 1944 jälkeen kerätyn aineiston ja kattaa koko entisen Suomen.
Nykyisin Nimiarkistossa on noin 2,7 miljoonaa alkuperäistä tai niihin rinnastettavaa, pitäjittäin järjestettyä nimilippua Suomesta ja lähialueilta. Kokoelmiin liittyy yleensä keruukertomus, ja valtaosa vuoden 1934 jälkeen kerätyistä kokoelmista on paikannettu karttoihin.
Tutkimusmahdollisuuksien helpottamiseksi ja monipuolistamiseksi alettiin vanhemmista pitäjänkokoelmista laatia 1950-luvulla valtakunnallista nimihakemistoa, yleishakemistoa. Hakemistossa kustakin nimestä on yleiskielistetty hakuasu ja maininta, missä pitäjänkokoelmissa nimi esiintyy. Uudemmat pitäjänkokoelmat on kopioitu ja järjestetty yhtenäiseksi yleiskokoelmaksi.
Nuoremmista erillisistä paikannimikokoelmista laajin on lokakuussa 2000 Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen kirjastosta lahjoituksena saatu paikannimiaineisto, joka sisältää taloudellisilta kartoilta (1 : 100 000) 1930-luvulla poimittuja paikannimiä. Aineistoa on yhteensä noin 35 215 poimintakorttia.
Täydennystä nimikilpailuilla
Täydentävää aineistoa saatiin myös useiden nimikilpailujen avulla, joista monet suuntautuivat luovutetun Karjalan nimistön tallentamiseen. Vuonna 1941 järjestettiin Karjalan paikannimien keruukilpailu (n. 40 600 nimilippua), 1946–48 luovutetun Karjalan paikannimien keruukilpailu yhdessä Etelä-Karjalan Nuorisoseuraliiton ja Viipurilaisen osakunnan kanssa (n. 13 000 nl.), 1958 Inkeriläisten yhdistys ry:n kanssa keruukilpailu inkeriläisestä nimiperinteestä (n. 2 700 nl.) ja 1958–59 luovutetun Karjalan paikannimien kilpakeruu Karjalan liiton kanssa (12 500 nl.).
Eräät pitäjäseurat ja kotiseutuyhdistykset olivat yhteistoimin arkiston kanssa järjestäneet alueensa nimistön tallentamiseksi keruukilpailuja, joissa kertynyt aines luovutettiin Nimiarkistoon. Kilpailuja järjestivät Suur-Hollolan kotiseutuyhdistys vuonna 1965 (n. 2 700 nl.), Vpl. Pyhäjärvi 1969 (n. 2 000 nl.), Punkaharju-seura 1970 (n. 2 200 nl.) ja Uudenkirkon pitäjäseura 1974 (n. 1 600 nl.)
Uudemmat keruukilpailut on järjestetty slanginimistä. Ensimmäinen slangipaikannimikilpailu järjestettiin 18.8.–3.11.2003 Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kouluissa. Järjestäjinä olivat Stadin Slangi ry:n kulttuurijengi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Helsingin Sanomat. Kilpailu tuotti tuloksena noin 14 500 nimitietoa ja noin 4100 eri nimeä.
Toinen kilpailu pidettiin vuonna 2010. Stadin Slangi ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus järjestivät viidessä Helsingin koulussa kirjoituskilpailun, jonka aiheena oli Stadin mestat ja siihen nuorten toivottiin kirjoittavan itselleen tärkeistä paikoista. Kilpailukirjoituksia kertyi kaiken kaikkiaan noin 450.
Nimilippu
Nimilipussa olevan tiedon esitysjärjestys on jonkin verran vaihdellut, mutta tiedot ovat pysyneet samana.
Nimilipussa on ensimmäisenä ohjeiden mukaan yleiskielistetty nimen hakuasu. Sen jälkeen on merkitty nimen murremuoto karkeahkolla tarkekirjoituksella ja nimen paikallissijataivutus.
Seuraavaksi nimilipussa on paikan sijainti: pitäjä, kylä, talo ja karttapaikannus (karttasignumi). Vanhemmissa keruissa kerääjä on numeroinut itse käyttämänsä kartat, uudemmissa on käytetty peruskartan tai maastokartan omaa karttanumeroa.
Lipun seliteosassa on ensimmäisenä mainittu, minkälajisesta paikasta on kyse (mäki, talo jne.) ja usein vielä sanallinen selitys kohteen tarkasta sijainnista. Tämän jälkeen on kerrottu kaikki se nimeä tai paikkaa valaiseva muistitieto, joka haastatteluissa on tullut esiin. Esimerkiksi talonnimilipuissa on usein tietoja asumuksen iästä, vanhoista asukkaista ja nykyisistä omistajista.
Asiakirjanimikokoelmien historia
Aloitteen asiakirjanimien keruusta teki professori Hugo Pipping Svenska Litteratursällskapetin kansatieteellisessä jaostossa jo vuonna 1908. Suomenruotsalaisten lisäksi mukaan pyydettiin tutkijoita Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, Suomen Muinaismuistoyhdistyksestä, Historiallisesta Seurasta, Suomen Tiedeseurasta, Suomalais-ugrilaisesta Seurasta ja Suomen Maantieteellisestä Seurasta.
Tämä vuonna 1909 perustetun Tieteellisten Seurain Paikannimikomitean työ tähtäsi vanhan nimimateriaalin keruuseen suomen kielen, Suomen asutushistorian, maantieteen ja ennen kaikkea nimistöntutkimuksen kehittämiseksi. Jo samana vuonna Paikannimikomitea aloitti vanhojen, keskiajan ja 1500-luvun asiakirjojen nimien poiminnan.
Komitea sai painettuna julkaistuksi Uuttamaata ja Ahvenanmaata koskevan aineksen (Greta Hausen, Nylands ortnamn, deras former och förekomst till år 1600, I osa 1920, II 1922, III 1924 ja Greta Hausen, Ålands ortnamn, deras former och förekomst till år 1600, 1927).
Vuonna 1957 vastuu asiakirjanimien poiminnasta siirrettiin silloisen Sanakirjasäätiön paikannimijaostolle. Samalla luovutettiin paikannimijaostolla valmis nimimateriaali, Satakunnan ja Varsinais-Suomen kokoelmat.
Asiakirjanimien poimintatyö
Satakunnan asiakirjanimikokoelmaan poimi nimet Gunvor Kerkkonen vuosina 1927–1943. Varsinais-Suomen asiakirjanimien poimintatyötä teki vuodesta 1927 Greta Hausen parin vuoden ajan, ja hänen jälkeensä keruuta jatkoi vuoteen 1933 Emmy Hultman. 1930-luvun lopulla tehtävään palkattiin Hjördis Roos, joka sotien aikaa lukuun ottamatta jatkoi työtä vuoteen 1957.
Hämeen asiakirjanimien poimintaa tekivät Irja Puranen vuonna 1948 ja asiakirjanimien poimintatyön siirryttyä paikannimijaoston vastuulle Timo Alanen vuosina 1979–1997.
Viipurin Karjalan asiakirjanimet on poiminut pääosin Synnöve Federley vuosina 1960–1978. Työn valmistuttua Federley jatkoi Pohjanmaan asiakirjanimikokoelman parissa vuosina 1978–1983.
Käkisalmen Karjalan asiakirjanimikokoelman on poiminut Aulikki Ylönen vuosina 1966–1971. Ylönen aloitti vuonna 1972 Savon asiakirjanimien poiminnan, jota hän jatkoi vuoteen1984. Savon kokoelmaa täydennettiin vuosina 2004–2012 Timo Alasen julkaisemilla viidellä toimitteella 1500- ja 1600-luvujen Savon maantarkastusluetteloista.
Asiakirjanimilippu
Jokaiseen asiakirjanimilippuun on merkitty nimen kirjoitusasu, esiintymisvuosi ja lähde, josta nimi on poimittu. Nimen maantieteellisen identifioimisen helpottamiseksi on lipun vasempaan yläkulmaan merkitty se pitäjä ja neljänneskunta (fjärding) tai kolmanneskunta (triding), johon nimi 1500-luvulla on kuulunut. Lisäksi on merkitty lähteen laatu.
Käytettyjen lähteiden luonne on merkitty lippuun lyhenteenä:
- apuveroluettelo = avl,
- eräluettelo = el,
- henkikirja = hk,
- kymmenysluettelo = kl,
- alkuperäinen kuitti = kt,
- kuitin jäljennös = ktj,
- maakirja = mk,
- manttaaliluettelo = ml,
- rästiluettelo = rl,
- sakkoluettelo = sk ja
- tili = ti.
Henkilönnimikokoelmien historia
Ensimmäiset varsinaiset henkilönnimikokoelmat saatiin arkistoon vuonna 1958. Sanakirjasäätiön paikannimijaosto julisti tuona vuonna pari vuotta suunnitteilla olleen kansanomaisten puhuttelunimien keruukilpailun kansalaisille. Muissa pohjoismaissa oli jo aiemmin ryhdytty henkilönnimien keruuseen.
Keruukilpailun tarkoituksena oli kerätä etunimien kaikki käytössä olleet muunnokset ja myös appellatiiviseen käyttöön siirtyneet henkilönnimet (esim. korvatommi 'huonokuuloinen ihminen', häntäheikki ’susi’). Keruukehoitus otettiin innolla vastaan ja vajaan kahden kuukauden vastausaikana kilpailuun osallistui 440 henkilöä ja aineistoa kertyi noin 50 000 nimilippua. Tämä määrä kaksinkertaistui, kun koko aineisto käytiin myöhemmin arkistossa läpi: jokaisesta nimilipuissa mainituista nimistä tehtiin oma viitelippunsa. Viitelippujen kirjoittamisen ohella koko aineisto järjestettiin aakkoselliseksi kokoelmaksi.
Saatua henkilönnimiaineistoa ei kuitenkaan voitu pitää riittävänä tutkimuksen tarpeisiin. Täydennystä kaivattiin erityisesti vanhan etunimistön ja nimien levikkitietojen osalta.
Toinen suuri keruukilpailu järjestettiin vuonna 1972, nyt yhdessä Kalevalaseuran kanssa. Kilpailu oli jaettu koululaiskilpailuun ja avoimeen yleisökilpailuun ja sen tarkoituksena oli paitsi saada talteen etunimien kansanomaiset muunnokset ja erikoiset lisänimet, myös erilaisten pienyhteisöjen keskuudessa käytettyä nimistöä (esim. sotilasnimiä).
Avoimeen kilpailuun lähetti aineistoa yhteensä noin 790 osanottajaa ja koululaiskilpailuun 888 kilpailuyksikköä (kouluja, luokkia, työryhmiä, yksityisiä oppilaita ja opettajia yhteensä yli 10 000 henkeä) ja keruun tuloskin oli vaikuttava noin 360 000 nimilippua.
Resurssien vähyyden vuoksi kertyneiden nimiaineistojen käsittely saatiin päätökseen vasta 1900-luvun lopulla.
Vuoden 1970 jälkeen arkistoon on saatu useimmiten paikannimikeruiden yhteydessä erilaisia köllinimiä (esim. Hupi-Kusti) kaiken kaikkiaan noin 25 000 nimilippua. Vanhimmat niistä sisältyvät paikannimikokoelmiin, sillä jo vuoden 1915 keruuohjeessa kehotettiin keräämään myös henkilönnimiä, eli köllinimiä ja sukunimiä. Varsinaisten sukunimikokoelmien kerääminen ei ole kuulunut arkiston tehtäviin.
Erillisiä henkilönnimikokoelmia ovat luovuttaneet nimistöön perehtyneet tutkijat. Arkistossa on muun muassa A. V. Koskimiehen todennäköisesti ennen vuotta 1891 kerättyjä etu- ja sukunimiä 5 800 nimilippua, T. I. Itkosen vuosina 1940–1962 (täydennetty vuonna 1964) kokoamana vanhoista painetuista lähteistä poimittuja saamelaisia henkilönnimiä 1 800 nimilippua ja Suoma Jantusen Samuli Paulaharjun teoksista poimimia henkilönnimiä 1 756 nimilippua.
Karttakokoelmien historia
Nimiarkiston karttakokoelmat alkoivat karttua, kun vuonna 1934 tehtiin päätös, että paikannimikokoelmien liitteeksi oli hankittava kartta, johon nimet paikannettiin. Tämä merkitsi myös helpotusta kenttätyöhön ja suurta kokoelmien käyttökelpoisuuden parannusta.
Suomesta ja lähialueilta kerättyihin paikannimikokoelmiin liittyy nykyisin noin 10 000 ainutkertaista, dokumentin luonteista karttalehteä ja -piirrosta, jotka sisältävät paikannusmerkintöjä. Kokoelmiin liittyvistä uusista karttalehdistä suurin osa on saatu ilmaiskappaleena Maanmittaushallitukselta.
Vuonna 1959 vakinaistui yhteistyö Maanmittauslaitoksen kanssa. Karttanimistön tarkistuksen yhteydessä arkistoon on kertynyt noin 14 000 peruskarttaa ja niiden kenttävedosta, jotka sisältävät tarkistusmerkintöjä.
Lisäksi noin 13 000 karttalehteä on erilaisina karttasarjoina. Nimiarkiston vanhimmat kartat ovat Hermelinin maakuntakartat vuosilta 1798–99.
Tutkimuksen avuksi on kopioitu omaksi kokoelmakseen eri julkaisuihin sisältyneitä nimien levikkikarttoja 1900-luvun puolivälistä alkaen. Levikkikarttoja on liki 3 000.
Karttakokoelma on karttunut vapaakappaleina, lahjoituksina, jäämistöinä ja vähäisessä määrin ostoina. Kaiken kaikkiaan karttakokoelmat käsittävät runsaat 36 000 karttalehteä, jotka ovat pääosin 1900-luvulta.
