Talvipakkasten saapuessa Suomeen helmikuussa 2018 sääennusteissa puhuttiin taajaan napapyörteestä eli polaaripyörteestä. Tällainen kylmä tuulipyörre puhaltaa talvisaikaan nimensä mukaisesti navan, tässä tapauksessa pohjoisnavan, ympärillä ylemmässä ilmakehässä.

Poikkeuksellisten paukkupakkasten selitetään johtuvan napapyörteen häiriöistä. Niiden seurauksena napapyörteen rakenne hajoaa ja tuulen suunta vaihtuu. Tällöin pohjoisnavan ylle muodostuu tyypillisesti korkeapaine, jonka vaikutuksesta navan kylmät ilmamassat työntyvät kohti etelässä olevia manneralueita.

Edellisen kerran polaaripyörre puhutti viitisen vuotta sitten, vuoden 2013 maaliskuussa, joka oli Suomessa harvinaisen kylmä. Kotuksen sanahaukatkin noteerasivat ilmiön, mutta sote vei tuolloin huomion ja valittiin kuukauden sanaksi. Tänä vuonna napapyörteen häiriöistä päästään varmasti eroon kevään tullen, kun taas soterattaat jatkavat pyörimistään.

Muokattu 1.3.2018. Korjattu selitystä napapyörteen häiriöiden vaikutuksista.

Jaa