Jokaisella meistä on jokin omin kielimuoto, jonka olemme omaksuneet lapsuudessa ja joka kuuluu puheessamme läpi elämän, toisilla vahvemmin, toisilla vähemmän tunnistettavasti. Kielellinen lähtökohtamme voi tulla esiin sanastossa, yksittäisessä muoto- tai äännepiirteessä tai sävelkulussa.
Kun joku sanoo, että jokin on konua ’kummallista’, alan heti paikantaa puhujaa Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson suuntaan. Kun joku toinen sanoo aivan yleiskielisen puheensa keskellä punaanen, vie ajatus oitis Etelä-Pohjanmaalle. Ja tamperelaisen jääkiekkoilijan nuotin tunnistaa aina hämäläiseksi.
Samalla kielimuotoomme tarttuu matkan varrelta monien kielimuotojen piirteitä. Kaikkea sitä, mitä käytämme ammatissamme tai mikä muuten on ollut tärkeää ja vaikuttanut meihin. Siten puheemme on aina kooste monista lähteistä.
Äskettäin kuuntelin slopestyle-laskija Enni Rukajärven haastattelua, jossa hän totesi: ”Oli mahollista saaha kovaa rania (< run) siihen striittiin (< street).” Lyhyt puheenvuoro toi esiin sekä puhujan alueellista taustaa että nykyammattia, jossa on aivan oma sanastonsa.
Vaikutteista siivottua kielimuotoa ei siis ole. Siinäkin näkyy tämä kielen rikas elämä.