Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on jaettu tunnollisesti Muoviton maaliskuu -haastetta. Haasteen tarkoituksena on havahduttaa ihmisiä huomaamaan kertakäyttömuovin määrä. Kaikesta muovijätteestä ympäristölle haitallisinta on mikromuovi. Aihe on esiintynyt tiheästi myös uutisissa.
Mikromuovilla tarkoitetaan tavallisesti alle viiden millimetrin suuruisia muovihiukkasia, joita käytetään yleisesti esimerkiksi kosmetiikkatuotteissa ja raaka-aineena muoviteollisuudessa. Mikroskooppisia muovihiukkasia irtoaa myös polyesterikankaista, kuten fleecestä. Jopa pullotetuista juomavesistä on löydetty mikromuovia.
Mikromuovi kulkeutuu vesistöihin, joissa se aiheuttaa huolestuttavia ongelmia ekosysteemeille. Muovi vahingoittaa muun muassa kaloja ja muita vesieläimiä, joiden elimistöön se ajautuu ravinnon mukana. Mikromuovi hajoaa erittäin hitaasti, joten sen haittavaikutukset kantavat kauas.
Mikromuovi on poimittu Nykysuomen sanatietokantaan vuonna 2014. Kielitoimiston sanakirjaan sana otettiin mukaan vuoden 2016 päivityksessä.