Olen pannut merkille, että erisnimissä vältellään astevaihtelua. Onko kysymyksessä tiedostettu trendi? Vai onko kielitajumme muuttumassa?
Olen nähnyt esimerkiksi puolustettavan orkesterin nimen Sinfonietta astevaihtelutonta genetiivimuotoa Sinfoniettan. Tapa on kai melko vakiintunut, mutta se aina vain onnahtaa omassa korvassani.
Onkohan yhtenä perusteena se, että geminaatallinen taivutus estää luulemasta perusmuodoksi muotoa ”Sinfonieta”? Kuitenkin taivutamme esimerkiksi kvintetto : kvinteton ja regatta : regatan, eikä kukaan kai ajattele, että kyseessä olisivat ”kvinteto” tai ”regata”.
Muitakin esimerkkejä on. Ainakin sekä Lonka- että Orpo-nimeä on taivutettu ilman astevaihtelua Lonkan, Orpon, vaikka suomenkielisen mielessä perusmuodoiksi vääntyvät helposti ”Lonkka” ja ”Orppo”.
Nolottaako astevaihtelu? Vai hyljeksiikö korvamme sitä jostakin muusta syystä?
INGA
Terävästi-palstalla julkaistaan vierailevien kirjoittajien tekstejä ja Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää palautelomakkeella. Palstantekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen virallista kantaa.