Monissa viime aikojen turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttoa koskevissa some-keskusteluissa on käytetty todella aggressiivista kieltä. Diskriminointia ja ihmisvihaa huokuvia kommentteja kirjoittavat eivät kuitenkaan yleensä puhu konkreettisista ihmisistä vaan stereotypioihin pohjautuvista mielikuvista. Mielikuvapuhe kuitenkin vaikuttaa. Nimitykset voivat vaikuttaa siihen, miten hahmotamme todellisuutta.
Esimerkiksi sana turvapaikanhakija on ollut monille punainen vaate, vaikka turva sinänsä on hyvin myönteinen sana. Siihen sisältyy suojaa, turvattuna olemista ja luottamusta. Turvaa hakevia saatetaan nettikeskusteluissa kuitenkin nimitellä järjestelmää väärinkäyttäviksi valepakolaisiksi, elintasoshoppailijoiksi tai oman maansa pettureiksi. Heitä kutsutaan jopa maahantunkeutujiksi, joiden pelätään rappeuttavan täkäläisen uskonnon ja kulttuurin.
Aihetta koskevan keskustelun osallistujat nimittelevät myös toisiaan. Nämäkin leimaavat nimitykset kantavat mukanaan latautuneita ennakkoluuloja, herättävät tunnekuohuja ja paisuvat sosiaalisen median viestivirroissa. Keskustelun toisella puolella olevia kutsutaan esimerkiksi suvakkiämmiksi tai mielenvikaisiksi vihervasureiksi. Toisaalta mielikuvin latautuneita ovat toisenkin osapuolen nimitykset, kuten punaniskarasisti tai natsihörhö.
Sanoihin latautuneet valmiit mielikuvat ovat liioiteltuja stereotyyppisiä yleistyksiä, mutta juuri niiden kautta ja voimalla keskustelemme ”niistä toisista” sekä toisistamme – siitäkin huolimatta ettemme olisi koskaan konkreettisesti kohdanneet ketään puheena olevaa tai vastapuolen keskustelijaa. Muodostamme käsityksen ihmisestä siis kielellä luotujen stereotypioiden pohjalta.
Stereotyyppiset yleistykset ovat vaarallisia jo siksi, että monet ihmiset voivat saada aihetta koskevat ensitietonsa netin leimaavien ja mielikuviin perustuvien kirjoitteluiden kautta. Jos ennalta muodostettua mielipidettä ei ole, ajatukset suuntautuvat valmiiksi kuvitelluille teille. Objektiivista tietoa ja rakentavaa keskustelua siis tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan.
Voisiko toivoa, että joskus tulevaisuudessa puhuttaisiin vähemmän ihmisryhmiä koskevista mielikuvista ja enemmän oikeista ihmisistä ja asioista? Toivoa on ehkä ainakin vähän, kun lukee uusia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Tekstissä korostetaan monessa yhteydessä elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, kulttuurien välisen vuorovaikutukseen edistämistä ja toisen ihmisen huomioon ottamista. Tässä yksi näyte: ”Koulutyöhön sisällytetään runsaasti tilaisuuksia harjaantua esittämään mielipiteensä rakentavasti ja toimimaan eettisesti. Oppilaita ohjataan asettumaan toisen asemaan ja tarkastelemaan asioita ja tilanteita eri näkökulmista.”
Mielipiteitä pitääkin esittää, mutta perustellen ja ilman ihmisarvon loukkauksia – eikä vain mielikuvapilvistä käsin.
Kirjoittaja on Kielitoimiston erityisasiantuntija.